Etusivu / Ajankohtaista
Artikkelit ja uutiset

Yleinen
Ilo irti kesäpäivistä – 8 ideaa ulkona olemiseen
Luonto hoitaa mieltä, kohottaa mielialaa ja auttaa palautumaan. Kesäinen Suomen luonto tarjoaa monenlaiseen tekemiseen mitä parhaimmat puitteet ja aurinkoiset kesäpäivät on ihana viettää ulkona. Mutta mitä siellä tekisi? Poimi tästä ideat luonnossa puuhasteluun kesällä.

Yleinen
Ihminen ihmiselle -tapahtumissa keskitytään kokemustoimijuuden ja kohtaamisen merkitykseen
Joensuussa, Kajaanissa, Sonkajärvellä ja Mikkelissä pääsee syksyllä 2025 tutustumaan vertaisuuden, vapaaehtoistyön ja kokemusasiantuntijuuden merkitykseen, kun Omat Avaimet 4You ja paikallisesti toimivat kokemustoimijat ja yhteistyökumppanit esittelevät toimintaansa avoimissa ja maksuttomissa Ihminen ihmiselle -tapahtumissa.

Blogi
Muiden kanssa jakaessa ymmärrys omien kokemusten arvokkuudesta kirkastuu
Viisi vuotta sitten sain kokea työssäni tyhjän paperin nautinnon (kauhun), kun siirryin suunnittelemaan uudenlaista koordinaation tapaa valtakunnalliselle vapaaehtoistoiminnalle. Luomisvoimaa haastaneita hetkiä on tupsahtanut elämäni työpöydille toki ennenkin, mutta tämän viimeisimmän merkitys itselleni tuntuu yhä vain kasvavan, kirjoittaa vapaaehtoistyön koordinaattori Milla Ristolainen.

Yleinen
Mielenterveyden keskusliitto on jälleen Helsinki Priden yhteisökumppani
Kesäkuun viimeisenä lauantaina järjestetään vuosittainen ihmisoikeustapahtuma ja sateenkaarevuutta juhlistava Helsinki Pride. Mielenterveyden keskusliitto on Helsinki Priden ylpeä yhteisökumppani nyt kolmatta vuotta peräkkäin. Toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka korostaa priden tärkeyttä juuri tässä ajassa.

Yleinen
Unelmat auttavat näkemään hyvää
Synkät uutiset maailmalta sekä omat mielenterveyden haasteet voivat joskus tehdä unelmoinnista vaikeaa. Mielenterveyden keskusliiton Unelmakeitaisiin voi pride-kuukauden aikana tulla unelmoimaan juuri sillä tavalla kuin itselle sillä hetkellä sopii.

Yleinen
Krista Pärmäkoski: ”On paljon helpompi elää, kun puhuu asioista eikä peittele niitä”
Hiihtäjä Krista Pärmäkoski haluaa olla esimerkki siitä, ettei mielenterveyden haasteissa ole mitään hävettävää. Omista paniikkikohtauksistaan hän kertoi ensimmäisen kerran julkisesti vuonna 2024 julkaistessaan elämäkertansa. Vaikeiden vuosien jälkeen hän on nyt onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Yleinen
Kirjoittaminen tuo vapautta olla juuri sellainen kuin on
Ajatusten ja tunteiden kirjoittaminen paperille voi antaa niihin uutta näkökulmaa. “Anna oman tarinasi loistaa” on luovan kirjoittamisen työpaja, jossa tutkaillaan sateenkaariteemoja. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Riittää, kun on halu tutkiskella.

Blogi
Vapaaehtoistoiminta – työkyvyn (unohdettu) tukija
Järjestöissä tehtävä vapaaehtoistoiminta tukee työkykyä ja vahvistaa pystyvyyden kokemusta. Omat Avaimet 4You -toiminnan kokemustoimijat kertoivat asiantuntija Jonna Rautavirralle, mitä kaikkea he ovat toiminnassa oppineet ja miten se on auttanut heitä työelämässä.

Yleinen
Alue- ja kuntavaalien Pieni ele -keräys tuotti 892 000 euroa
Pieni ele -vaalikeräys on kerännyt 118 vuotta lahjoituksia kotimaan vammaisille ja pitkäaikaissairaille. Kevään alue- ja kuntavaalien äänestyspaikoilla järjestettyyn lipaskeräykseen lahjoitettiin tänä vuonna 892 000 euroa. Sosiaali- ja terveysalan järjestöihin kohdistuvien leikkausten vuoksi näillä lahjoituksilla on entistä suurempi merkitys.

Yleinen
Tule kehittämään uutta verkkokurssia persoonallisuushäiriöistä
Jatkuva kaaos elämässä, väärinymmärryksiä, ulkopuolisuutta? Etsimme omakohtaista kokemusta persoonallisuushäiriöistä omaavia ihmisiä suunnittelemaan kanssamme uutta verkkokurssia. ”Asioista on helpompi puhua toisen epävakaan ihmisen kanssa, koska tietää, että toinen todella ymmärtää”, sanoo persoonallisuushäiriötä sairastava Emilia.
Tapahtumat
Verkossa
Opinnot kuin loputon pitäisi – Itseopiskelu
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Opiskelijoille, jotka kaipaavat tukea opinnoissaan jaksamiseen.
Verkossa
Ehkä joskus vielä töihin – Itseopiskelu
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Ihmisille, jotka haaveilevat työelämästä, mutta ajatus tuntuu kaukaiselta ja pelottavalta.
Verkossa
Trauma kuin menneisyyden mylly – Itseopiskelu
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Juuri sinulle, jolla on traumakokemus tai sinulle, joka et ole aivan varma, voisiko oman olon taakse kätkeytyä trauma. Tai sinulle, joka autat ja tuet työssäsi ihmisiä, joilla on jokin trauma sekä sinulle, jonka läheinen elää traumakokemuksen kanssa.
Verkossa
Masennus kuin ikisade? – Itseopiskelu
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä. Ihmisille, jotka pohtivat, mistä oma ilottomuus, jaksamattomuus ja ärtymys mahtavat johtua.
Verkossa
Mielekäs muutos – Itseopiskelukurssi
Itseopiskelukurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Sinulle, joka kaipaat pohjustusta muutokselle ja merkityksellisen elämän rakentumiselle.
Verkossa
Ahdistus kuin usvainen suo – Itseopiskelu
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Juuri sinulle, jolla on jokin ahdistuneisuushäiriö tai sinulle, joka et ole siitä aivan varma. Tai sinulle, joka autat ja tuet työssäsi ihmisiä, joilla on jokin ahdistuneisuushäiriö sekä sinulle, jonka läheisellä on ahdistuneisuushäiriö.
Verkossa
Uupumus kuin iloton erämaa
Verkkokurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Juuri sinulle, joka mietit, voisiko kyse olla uupumisesta tai kuljet jo ilottomassa erämaassa. Kaikille, jotka kaipaavat tietoa uupumiskokemuksista joko omakohtaisesti tai muista syistä.
Verkossa
Mikä tässä on niin vaikeaa? – ohjattu kurssi
Ilmoittautuminen päättynyt
Muutosta elämäänsä toivoville ihmisille, jotka kokevat mielenterveyden ongelmia, eivätkä ole aktiivisesti työelämässä. Sinulla on riittävästi voimia vaikeidenkin asioiden pohtimiseen ja tykkäät käsitellä asioita kirjoittamalla. Voit olla eläkkeellä, kuntoutustuella, työttömänä, sairauslomalla tai opiskelija.
Kasvokkain
LAUKAA
Irtiotto arjesta – tuettu loma
Ilmoittautuminen päättynyt
Nuorille aikuisille, jotka kokevat arjessaan mielenterveysongelmia
Kasvokkain
HELSINKI
Unelmakeidas
Ilmoittautuminen päättynyt
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville tai sukupuoltaan/seksuaalisuuttaan pohtiville ja heidän ystävilleen
Materiaalipankki

Tehtävä
Minä ja mun tunteet
Tunnistako tunteitasi? Entä missä ne tuntuvat kehossa?

Opas
Mistä kipinä liikkeelle lähtöön? – 20 vinkkiä kannustuskorteissa
Jokainen tietää kuinka vaikeaa liikkeelle lähteminen voi olla. Kuitenkin moni kokee myös liikkumisen, vaikka ihan pienenkin, auttavan mieltä voimaan paremmin.

Opas
Mitä mielessä?
Mitä mielessä? -opas tarjoaa vinkkejä aikuisille nuoren mielen hyvinvoinnin tukemiseen.

Opas
Haikuja toipumiselle
Haikuja toipumiselle -työkirja auttaa alkuun haikujen kirjoittamisessa ja pysähtymään oman elämän äärelle.

Podcast
Elämän käännekohtia
Näyttelijä Seela Sella lukee ääneen Käännekohta-kirjoituskilpailun tekstejä.

Podcast
Kulttuuriliiteri-podcast Irina Björklundin seurassa
Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummi, taiteilija Irina Björklund, johdattaa kuulijan luonnon äärelle vaihtuvien vieraiden kanssa.

Tehtävä
Tunnealias
Millaista on pelko? Kiukku? Kupliva ilo? Hiipivä epävarmuus? Tunnealias- pelissä kuvaillaan ja tunnistetaan tunteita.

Opas
Mielenterveyden häiriön vaikutus toimintakykyyn
Mielenterveyden häiriön vaikutus toimintakykyyn on suuri. Aina ei ole helppoa kuvata tilannetta etuushakemuksiin.

Tehtävä
Ilmiökortit
Ilmiökortit nuorten kanssa puheeksi oton avuksi, väline nuorisoalan ammattilaisille.

Video
Miksi liikkuminen jää mielen sairastuessa ja mikä motivoi taas liikkeelle?
Miksi liikkuminen jää mielen sairastuessa? Entä mikä motivoi taas liikkeelle? Kysyimme mielenterveyden ongelmia kokevilta ihmisiltä, 420 ihmistä kertoi kokemuksistaan.