Mielenterveysviikkoa vietetään marraskuussa viikolla 47, mutta teemaviikko käynnistyy perinteisesti viikon 46 sunnuntaina kynttilätapahtumilla. Mielenterveysviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ympäri maata.
Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt mielenterveysviikon vuodesta 1974 asti. Teemaviikon tavoitteena on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, lisätä tietoa mielenterveysongelmien yleisyydestä ja tarjota vertaistukea sitä tarvitsevalle.
Vuonna 2025 mielenterveysviikkoa vietetään 16.−23.11.
Mielenterveysviikon teema
Mielenterveysviikon teemat ovat nostaneet vuosittain esiin tärkeitä mielenterveyteen liittyviä aiheita.
Vuonna 2025 teema on toipumisrauha
Mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlinea. On turhaa katsoa kalenterista, milloin olisi optimaalinen aika palata töihin tai opintoihin. On turhaa kysyä lähipiiriltä, kauanko jaksatte katsella selviytymistäni. Toipuminen ei tapahdu niin.
Yhteiskunta asettaa painetta siirtyä nopeasti tuottavaksi kansalaiseksi. Lähipiirissä ei ehkä ymmärretä, kuinka pitkästä prosessista toipumisessa on kyse – ja ettei lopputuloksena ole välttämättä sama ihminen, jonka he joskus tunsivat.
Todellisuudessa toipuminen tapahtuu ajan kanssa, kulkemalla läpi vaikeidenkin kokemusten, menneiden ja tulevien. Sitä ei voi suorittaa. Toipumista on myös opetella elämään sellaisen sairauden kanssa, joka kulkee rinnalla läpi elämän.
Eikä toipuminen ole paluuta entiseen. Toipumisen myötä syntyy usein jotain ihan uutta. Ja se on täysin ok.
Toipumisrauha kuuluu kaikille. Se ei tarkoita passiivisuutta, vaan omien voimavarojen puitteissa toimimista. Yhteiskunta ja lähipiiri voivat tukea siinä, ettei kenenkään tarvitse toipua yksin, eikä kenenkään tarvitse olla toipumisen jälkeen valmis.
Mielenterveysviikko 2025: somekuva
Mielenterveysviikko 2025: juliste
Toipumisrauha − Ro att återhämta sig
Ro att återhämta sig innebär att möjliggöra tillräckligt med tid och utrymme för återhämtningen, som är en process utan tydlig början eller tydligt slut.
Aiempien vuosien teemat
Mielenterveysviikon teemat ovat nostaneet vuosittain esiin tärkeitä mielenterveyteen liittyviä aiheita. Tutustu myös aiempien vuosien teemoihin:
2024 Mielekäs tulevaisuus
Kaikilla ihmisillä, mielenterveysongelmista huolimatta, tulisi olla mahdollisuus ja oikeus vaikuttaa, kokea osallisuutta, saada ja antaa vertaistukea ja tavoitella unelmiaan.
Mielekäs tulevaisuus – oli se sitten yhteiskunnan tai yksilön – toteutuu vain sillä, että
- mielenterveystyötä on mahdollista tehdä jatkossakin kattavasti, sydämellä työtätekevien ammattilaisten ja vapaaehtoisten voimin,
- mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon varataan tarpeeksi resursseja,
- opiskelu- ja työelämässä tehdään joustoja,
- ja lisäämme jokainen omassa elämässämme inhimillistä puhetta, heitämme ennakkoluulot romukoppaan ja kohtaamme toisemme tasavertaisina ihmisinä.
2023 Tunteet
Mielenterveyden ongelmiin liittyy usein tunteita, joita voi olla vaikea tunnistaa. Mielenterveysongelmia itse kokeneet ihmiset ovat sanoittaneet tällaisia tunteita kursseillemme esimerkiksi ahdistukseen ja traumoihin liittyen:
”Kuin olisin trombin keskellä tai puristuksissa tummien kivien välissä.”
”Se solahtaa koko kehooni ja jäseniini, ollen raskas kuin metallipeitto, joka vetää maata kohden.”
”Olen aina jotain liikaa tai liian vähän.”
Omia tunteita voi tunnistaa paremmin, kun kuulee toisen sanoittavan omiaan. Avun hakeminen voi helpottua, kun pystyy paremmin sanoittamaan oloaan. Tunteiden tunnistaminen voi lopulta muuttaa niin elämän suunnan kuin käsityksen itsestä ihmisenä.
2022 ”Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat”
Kenenkään ei tarvitse olla valmis tai täysin ehjä voidakseen kokea myös elämän hyvät puolet. Maailmassa on kuitenkin aina enemmän valoa kuin pimeyttä, vaikka sekä henkilökohtaisen elämän haasteet että globaalit kriisit saavat meidät usein uskomaan toisin.
Kampanjan tunnuslause on peräisin Sannalta, joka jakoi tuolloin ajatuksiaan ja piirroksiaan skitsofrenian sairastamisesta Mielenterveyden keskusliiton verkkosivuilla. ”Ei tarvitse odottaa mitään uutta puhdasta alkua. Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat.”
2021 ”Kiitos, että katsot mua silmiin”
Me ihmiset saatamme helposti vaikeiden tilanteiden edessä turhautua omaan voimattomuuteemme. Kun emme tiedä, mitä sanoa tai tehdä, saatamme sulkea silmämme koko asialta. Mielenterveysongelmia kohdatessamme emme kuitenkaan sulje silmiä vain asialta vaan erityisesti ihmisiltä.
Ratkaisukeskeisyys on monella elämän osa-alueella tärkeää. On kuitenkin tilanteita, joihin meillä ei ole helppoja ratkaisuja. Tällaiset tilanteet ovat usein sellaisia, joissa kaipaamme toiselta ihmiseltä vain empatiaa. Hyvääkin tarkoittavat kysymykset tai kannustavat ilmaisut voivat aiheuttaa tunteen siitä, ettemme tule kuulluksi ja nähdyksi.
Kaikkeen ei siis tarvitse löytää sanoja tai ratkaisuja. Tärkeintä on pysähtyä kuuntelemaan ja olla läsnä niille, jotka sitä tarvitsevat. Joskus tärkeintä on vain pysähtyä toisen luokse ja katsoa silmiin.
Mielenterveysviikko 2025: Aikataulu
Mielenterveysviikko 2025: Tapahtumakalenteri
16.11. sunnuntai
Kynttilätapahtuma, itsemurhan kautta menehtyneiden muistopäivä
Klo 17–18, Helsinki ja verkkolähetys
Valtakunnallinen tapahtuma järjestetään Helsingissä, mutta sitä voi seurata myös verkossa. Ohjelmassa on kokemusasiantuntijoiden tarinoita ja keskustelua vertaistuen merkityksestä. Illan juontaa Riku Nieminen ja musiikista vastaa laulaja Laura Närhi.
Lisäksi ympäri Suomen järjestetään paikallisia tapahtumia. Meille ilmoitetut paikalliset Kynttilätapahtumat löydät täältä. Muita paikallisia tapahtumia löytyy Surunauhan verkkosivuilta.
Striimiä pääset seuraamaan YouTubesta. Evästeet hyväksymällä näet striimin myös tältä sivulta:
Mikä on Kynttilätapahtuma?
Mielenterveysviikko käynnistyy perinteisesti jo viikkoa edeltävänä sunnuntaina, itsemurhan tehneiden muistopäivänä. Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt tapahtumaa vuodesta 1992 ja vuodesta 2010 asti yhdessä Surunauha ry:n kanssa.
Kynttilätapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan kautta kuolleiden muistoa ja pyritään tuomaan lohtua läheisensä menettäneille. Suomessa itsemurhan kautta kuoli 740 ihmistä vuonna 2022. Keskimäärin itsemurhia tehdään 2-3 päivässä. Aihe koskettaa kaiken ikäisiä ihmisiä sukupuoleen tai sosioekonomiseen asemaan katsomatta.
Kaikki menehtyneet ovat jollekin läheisiä: äitejä, isiä, lapsia, lapsenlapsia, sisaruksia, puolisoja, rakastettuja, ystäviä tai muita läheisiä. Siksi kynttilät syttyvät Valtakunnallisen Kynttilätapahtuman lisäksi ympäri Suomen paikallisissa Kynttilätapahtumissa.
Kynttilätapahtuma 2025 somekuva päivämäärällä
Kynttilätapahtuma 2025 somekuva
Kynttilätapahtuma 2025 vaakakuva
Kynttilätapahtuma 2025 täytettävä tapahtumajuliste (Word)
17.11. Maanantai
Toipumisrauha kuuluu kaikille -kampanja alkaa.
Valoa Pimeyteen – kohtaamisia verkossa
Klo 17–18, Teams
Valoa pimeyteen -tapaamisissa keskustellaan mielenterveydestä, arjesta, elämästä, iloista ja suruista. Tule keskustelemaan tai kuuntelemaan! Mukana on usein vertaisena kokemustoimija. Tapaaminen on suunnattu 16–40-vuotiaille vertaisuutta ja ajatusten vaihtoa kaipaaville.
Eihän itsemurhasta voi puhua! Vai voiko?
Klo 17.30–19, Teams
Mitä tehdä, kun perheenjäsenen, ystävän, koulu- tai työkaverin ajatukset ja jaksaminen alkavat huolestuttaa? Luennoitsijana toimivat kouluttaja Harri Sihvola Itsemurhien ehkäisykeskuksesta (Mieli ry) sekä kokemusasiantuntija Anne-Maria.
18.11. Tiistai
Mielenterveysbarometri 20 vuotta
Uusimmat tulokset julkaistaan. Mielenterveyden keskusliiton tuottama Mielenterveysbarometri on Suomen ainut kansallinen mittari, jolla on seurattu Suomessa jo 20 vuoden ajan mielenterveyden häiriöihin kohdistuvaa stigmaa sekä kokemuksia palvelujen laadusta ja saatavuudesta.
Juhlaseminaari: Mielenterveysbarometri 20 vuotta
Klo 11.30–13.30
Kutsuseminaari eduskunnassa päättäjille.
InstaLive: Tila puhua ja pitää ääntä! – Rajoja ja rakkautta – Seksuaalisuuden merkitys toipumisrauhalle
Klo 18–18.30, Instagram @mielenterveydenkl
Seksuaalisuuden merkitys mielenterveydelle jää usein sivuun toipumisesta puhuttaessa. Traumat ja ikävät kokemukset seksuaalisuuden äärellä voivat kuitenkin vaikuttaa elämässä kaikkeen, erityisesti ihmissuhteisiin. Kun alat tunnistaa hyvinvointia tukevia rajoja sekä vahvistamaan yhteyttä oman kehon ja mielen välillä, toipuminen voi alkaa. Vieraana on erityistason seksuaaliterapeutti NACS, traumapsykoterapeuttikoulutettava Marja Holkeri.
Valoa-ryhmächat – Irti masennuksen otteesta: Mutta ei kiireellä!
Klo 18–19.30, Tukinet
Ryhmächatin erikoisteemana mielenterveysviikolla on masennus, toipuminen ja toipumisrauha. Chatissä pääset samoja kokeneiden ihmisten seuraan. Tule mukaan kuulemaan ja jakamaan kokemuksia ihan vaan itsenäsi. Keskusteluun voit liittyä pelkällä nimimerkillä, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Mukaan mahtuu 20 keskustelijaa.
19.11. Keskiviikko
Elämäni ensi-ilta -lyhytelokuvien ensiesitykset
Klo 13–16, Teams
Keväällä 2025 järjestettiin seitsemällä paikkakunnalla Elämäni ensi-ilta -elokuvapajoja, joissa syntyneissä elokuvissa toipumisrauha saa tilan. Nyt juhlistetaan lyhytelokuvien ensi-iltaa. Samassa yhteydessä julkistetaan myös hankkeessa tuotettu video-opas. Oppaan käyttöön johdattaa elokuvaohjaaja Arttu Haglund.
Hyvän mielen iltamat: Toivonkipinöitä, unelmien hattaroita
Klo 17.30–20, Teams
Lyhyitä luentoja toivon ja unelmien merkityksestä, syksyn suurin unelmakartta, hankalien tunteiden pudistusta tanssilla, haiku-runoja toivosta. Musiikkimaistiaisina discoa, rockia ja heavyä. Illan päätteeksi iltasatu. Iltamiin voi osallistua verkossa.
Valoa-vertaischat
Klo 18–20, Valoa-chat, www.mtkl.fi
Kahdenkeskeistä, anonyymiä keskustelua Mielenterveyden keskusliiton vapaaehtoisten kanssa Valoa-chatissa. Erityisenä teemana toipumisrauha.
20.11. Torstai
Keskustelua ja puheenvuoroja nuorten mielen hyvinvoinnista työelämässä
Klo 9–11, Teams
Miten työelämää tulisi kehittää, jotta se tukisi paremmin nuorten mielen hyvinvointia? Mitä mieltä ovat asiantuntijat? Entä mitä tähän sanovat nuoret itse? Äänessä ovat psykoterapeutti ja tietokirjailija Emilia Kujala, Työterveyslaitoksen tutkija Kristiina Lehmuskoski ja Mielihyvin duunissa 2.0 -hankkeessa mukana olevat kehittäjänuoret. Mielenterveyden keskusliitto on hankkeen osatoteuttaja.
InstaLive: Vertaisuuden Pysäkki – Mikä tukee toipumista?
Klo 16, Instagram @mielenterveydenkl
Kaipaatko yhteisöä ja kokemusta vertaisuudesta? Paikkaa, missä voit jakaa ajatuksia tai vain kuunnella muiden pohdintoja? Liity seuraan – yksin ei tarvitse jäädä! Livessä höpöttelemässä Mielenterveyden keskusliiton asiantuntijat.
21.11. Perjantai
Toipumisrauha ja työelämä
Klo 10–11.30, Teams
Sairauspoissaolot mielenterveyssyistä ovat usein pitkiä, ja paineet palata töihin voivat olla suuret. Miten suomalaista työelämää pitäisi kehittää, jotta se huomioisi toipumisrauhan entistä paremmin? Millainen rooli on työkulttuurilla? Luennoitsijana työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi (PsL) Nina Lyytinen.
Keskustelua toipumisesta ja toipumisrauhasta
Klo 13–15, Facebook, Mielentila-ryhmä
Liity ylläpitämäämme Mielentila-ryhmään Facebookissa ja tule keskustelemaan asiantuntijoidemme ja muiden ryhmäläisten kanssa mielenterveysviikon teemasta.
Tehdään yhdessä huikean näkyvä mielenterveysviikko
Meille ilmoitetut paikalliset tapahtumat löydät täältä.
Lisätietoa
MIelenterveysviikon paikalliset tapahtumat
Tästä artikkelista löydät kaikki meille ilmoitetut paikalliset tapahtumat.
