Toivon sanoja ja kirjoittamisen ohjausta uudessa työkirjassa
Uudessa Haikuja toipumiselle -työkirjassa on 63 toipumisesta kertovaa haikua ja luontokuvaa, joiden äärelle voi pysähtyä tutkailemaan millaisista tunteista ne kertovat ja herättelemään omaa inspiraatiota. Työkirjan lopussa on ohjeet haikujen kirjoittamisen aloittamiseen.
– Haikujen äärellä on mahdollisuus rauhoittua ja peilata omaa elämää ja tunteita. Toisten kirjoittamista toipumisen sanoista voi löytää toivoa ja voimaa, sanoo kulttuurituottaja Nina Tuittu Mielenterveyden keskusliitosta.
Haikuja toipumiselle -työkirjaa voi hyödyntää esimerkiksi kirjoittamisen ryhmiä ohjatessa. Erityisesti se sopii mielenterveystoipujien kanssa työskentelyyn sillä työkirjassa on näkökulmana toipuminen ja kokemus mielenterveyden haasteista on voimakkaasti läsnä myös työkirjan sisältämissä haikuissa.
Työkirjaa voi käyttää myös itsenäisesti kirjoittamisen ohjenuorana. Työkirjan lopusta löytyvät ohjeet ohjaavat haikujen lukemista ja omaa kirjoittamista. Jos aloittaminen tuntuu vaikealta, työkirjan ohjauksen avulla voi päästä liikkeelle.
Tuittu toivoo kaikille rohkeutta kokeilla esimerkiksi haikujen kirjoittamista, jotta pääsisi irti ennakko-oletuksesta, että ei osaa.
– Monesti ihmiset jännittävät uusia asioita ja taiteen tekemistä. Silloin haikun tarkat säännöt voivat jopa helpottaa kirjoittamista. Sen jälkeen säännöt on tehty rikottaviksi ja voi kokeilla ja löytää oman tavan kirjoittaa, Tuittu sanoo.
Toivun!
Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummi, taiteilija Irina Björklund tuotti kampanjaan lähetetyistä haikuista ääniteoksen Toivun! yhdessä The Shubie Brothersin ja Janne Haaviston kanssa. Kuuntele Toivun! alla olevalta videolta.
Työkirjat luovaan kirjoittamiseen
Aiemmin Mielenterveyden keskusliitto on julkaissut Käännekohta– ja Runo kasvaa lauluksi -työkirjat, jotka ohjaavat novellien ja runojen kirjoittamiseen.
– Nämä työkirjat tarjoavat erilaisia lähestymistapoja asioiden käsittelemiseen kirjoittamalla. Niiden tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään ilmaisukeinoja, joilla voi puhua mielenterveydestä ja tehdä siitä puhuminen helpommaksi, Tuittu sanoo.
Käännekohta-työkirjan avulla voidaan kirjoittaa lyhyitä kertomuksia elämän käännekohdista. Vuonna 2021 toteutetussa kampanjassa näyttelijä Seela Sella luki osallistujien tarinoita myös podcasteiksi.
Runo kasvaa lauluksi -työkirja ohjaa runojen kirjoittamiseen. Artisti Kyösti Mäkimattila valitsi Varjojen enkelit -runon ja teki sen lauluksi. Kuuntele millaiseksi lauluksi runo kasvoi.
Työkirjoista löytyvät myös Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummien kannustuskirjeet kirjoittamiseen.
Kaikki luovan kirjoittamisen työkirjat löytyvät materiaalipankista.