Krista Launonen määrittelee itsensä nykyään mieluiten taiteen asiantuntijaksi. Nimike on hänen mukaansa sopiva tiivistys työstä, joka haarautuu moneen suuntaan: kirjoittamiseen, luennoimiseen, taideterapiaan, opettamiseen, podcastin tekemiseen ja omaan taiteelliseen työskentelyyn.

– Se on helpompaa, kuin alkaa luetella kaikkea, mitä teen. Taide on se ydin, jonka ympärille kaikki rakentuu.

Kristan asiantuntijuus pohjautuu vuosien perehtymiseen taidehistoriaan, kuvakulttuuriin sekä taiteen symbolismiin ja merkitykseen. Hänen erityisosaamisalueensa on kuoleman kuvasto – teema, jota hän on tutkinut, analysoinut ja, josta hän on kirjoittanut useissa tietokirjoissa.

Kuolema ei ole hänelle synkkä tai lohduton aihe, vaan osa ihmisyyttä.

– Kuolema ja taide ovat pohjattomia kaivoja. Niiden kautta oppii loputtomasti uutta elämästä, ihmisistä ja itsestään.

Kokemus syventää tietoa

Krista ei puhu taiteen merkityksestä vain teorian tasolla; hänen työssään yhdistyvät akateeminen tieto ja eletty kokemus. Hän elää parantumattoman syövän, myelooman, kanssa. Sairaus on syventänyt hänen suhdettaan taiteeseen uudella tavalla.

– Minä tiedän miltä syöpä tuntuu, ja se tekee asiantuntijuudestani erilaista.

Hän luennoi paljon erilaisille yleisöille ja erityisesti vaikeita elämäntilanteita kokeneet ihmiset löytävät hänen puheestaan tarttumapintaa.

– Jos yleisössä on muita syöpää sairastavia ihmisiä, he kuulevat puheeni eri tavalla ja minuun on helpompi samaistua.

Kirjoittaminen, maalaaminen ja taiteen katsominen ovat auttaneet häntä hyväksymään ja olleet keskeinen osa sairauden käsittelyä. Luovuus auttaa jäsentämään tunteita, joita on vaikea sanoittaa. Kuva, väri tai liike voi antaa muodon pelolle, surulle tai ahdistukselle.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata taidetta. Sille, mikä puhuttelee ei aina löydy sanoja.

Vuonna 2020 Krista järjesti taidenäyttelyn ja kirjanjulkistamistilaisuuden silloin tuoreelle Hymyn salaisuus -kirjalle, jossa hän kertoo omasta syöpämatkastaan ja siitä, miten taide auttaa elämän vaikeissa tilanteissa. Taidenäyttelyssä nähtiin maalauksia, jotka hän oli tehnyt rankkojen hoitojen aikana.

– Minulta kysyttiin silloin eniten, että miten sinä olet jaksanut kirjoittaa kirjan ja maalata näyttelyllisen tauluja, kun olet ollut niin sairas. Mutta en ymmärtänyt kysymystä, sillä jaksoin nimenomaan syöpää ja rankkoja hoitoja, koska olen kirjoittanut ja maalannut.

Hänen mukaansa taide voi olla tie hyväksymiseen, ei kertaluontoisen oivalluksena, vaan prosessina, joka etenee aaltoina. Taide voi auttaa tunteiden tunnistamisessa, sanoittamisessa ja jakamisessa.

– Taide on ollut pahoina päivinä minulle se, joka on pitänyt päätäni veden pinnan yläpuolella.

Krista on omakohtaisen kokemuksensa lisäksi nähnyt työssään sen, kuinka erilaiset sairaudet saavat ihmiset ikään kuin supistumaan ja käpertymään sisään päin, omaan kipuunsa.

– Taiteen voima piilee sen monikerroksisuudessa, se voi parhaimmillaan lohduttaa, avata ja laajentaa katsetta itsestä kohti maailmaa, se voi toimia pakopaikkana. Varsinkin vaikeassa elämäntilanteessa ihminen tarvitsee hetkiä, jolloin saa paeta ja taide antaa siihen luvan.

Taide kuuluu kaikille

Krista kuvaa museoita paikkoina, joissa sielu ravitaan. Hänelle taidekokemukset ovat vahvimmillaan paikan päällä, ja fyysinen läsnäolo teoksen äärellä tekee kokemuksesta kokonaisvaltaisen.

– Jokainen kokee taiteen omalla tavallaan, eikä taidetta tarvitse erityisesti ymmärtää, sillä jokainen meistä ymmärtää sitä jo. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kohdata taidetta. Sille, mikä puhuttelee ei aina löydy sanoja.

Taide elää omaa elämäänsä, irtautuu tekijästään ja löytää uusia merkityksiä yllättävissä paikoissa. Se on Kristan mukaan yksi sen suurimmista voimista.

– Taide kutsuu pysähtymään tähän hetkeen, hengittämään ja katsomaan ympärilleen. Joskus kuva tavoittaa sen, mihin sanat eivät riitä.

Yhdessä koettu taide avaa hänen mukaansa aina uusia näkökulmia. Toisen ihmisen havainto voi muuttaa koko teoksen merkityksen. Yksi Kristan tavoitteista on purkaa taiteeseen liittyvää elitismiä. Hän haluaa luoda esteetöntä sisäänpääsyä taiteen ja luovuuden äärelle.

– Et voi koskaan tietää, ketä taide koskettaa ja millä tavalla, se inspiroi.

Luovuus vaatii hänen mukaansa rohkeutta: uskallusta kokeilla, epäonnistua ja tehdä asioita toisin. Suurimpia luovuuden esteitä ovat usein kiire ja stressi, mutta Krista kehottaa tunnistamaan ja purkamaan, mitä niiden taustalla todella on.

– Usein ihmiset pelkäävät, ettei lopputulos ole tarpeeksi hyvä. Luovuus vaatii aikaa, se ei synny pakottamalla.

”Nyt ei tehdä Picassoa”

Taideterapeuttisessa työssä keskitytään pysähtymiseen ja taide on se, joka ankkuroi hetkeen. Krista käyttää yksinkertaisia harjoituksia: piirtämistä heikommalla kädellä, ympyröitä, toistoa, rauhallista rytmiä. Lopputuloksella ei ole väliä, sillä tarkoituksena on olla läsnä.

Konkreettinen kuva antaa muodon tunteelle, jota voi sitten tarkastella, purkaa ja sanoittaa.

– Jostain sinisestä ympyrästä on helpompi lähteä liikkeelle sanoittaessaan tunteitaan, kuin epämääräisestä ahdistuksesta.

Luovuudesta puhuessaan Krista nostaa esiin intuition merkityksen. Hän ei näe sitä erillisenä työkaluna, vaan osana kaikkea tekemistä.

– Intuitio on sydämen viisautta, se pohjautuu kaikkeen siihen, mitä olemme oppineet ja kokeneet.

Toivo syntyy tekemisestä

Alun perin Krista kiinnostui kuoleman teemasta taiteessa, kun hänen siskonsa menehtyi lähes yhdeksän vuotta sitten. Tai, oikeastaan teema vain tunkeutui mukaan Kristan elämään menetyksen ja pysäyttävän surun kautta.

Surun myötä Krista lopetti kaiken luovan työn yhdeksäksi kuukaudeksi. Hänelle käänteentekevä hetki oli nähdä John Everett Millaisin tunnettu Ofelia (1852), joka auttoi tuomaan hänelle merkityksellisyyden tunteen takaisin.

– Ajattelin, että minun täytyy tutustua tuohon maalaukseen, sillä se kuvaa surua niin hyvin. Halusin tutkia maalausta, ja se avasi minulle sen, että minulla on lupa elää, vaikka siskoni ei elänyt.

Varsinkin synkkinä hetkinä taide on se taskulamppu, joka valaisee.

Kristan mukaan taide vahvistaa elossa olemisen tunnetta. Kun jokin teos puhuttelee ja herättää tunteita, tietää olevansa elossa. Ihmiset heijastavat teoksiin omia tunteitaan ja kokemuksiaan, jonka kautta niille syntyy uusia merkityksiä.

– Varsinkin synkkinä hetkinä taide on se taskulamppu, joka valaisee. Taide vastaa kysymyksiin, kuten ’kuka minä olen’ ja ’mihin minä olen menossa’.

Kristan yksi lempiaiheista luennoida on ’mitä oleellista elämästä ja kuolemasta pitäisi tietää’. Hän on huomannut, että kuolema on edelleen yhteiskunnassa tabu, vaikka se koskettaa meitä kaikkia.

– Minun tarkoituksenani ei ole muistuttaa, että kuolemme, vaan muistuttaa ihmisiä elämään nyt! Haluan poistaa ihmisten ajatusmaailmasta ’sitten kun’ -ajatuksen.

Hidastaminen luovan tekemisen äärelle voi auttaa prosessoimaan vaikeita tunteita, mutta se voi myös auttaa löytämään rohkeutta unelmoida. Kristan mukaan luovuus vaatii ennen kaikkea uskallusta, mutta myös aikaa ja avoimuutta.

– Taide muistuttaa, että elämä on yhä tässä.