Sotkamon lukion opiskelija-asuntolassa Sompalassa oli kevätlukukaudella 2007 bileet, jotka asuntolan valvoja keskeytti. Bileet järjesti tuleva maajoukkuehiihtäjä ja olympiamitalisti Krista Pärmäkoski.

– Eivät sellaiset ryyppybileet tietenkään olleet asuntolassa sallittuja. Luulin saavani häädön ja sitten iski paniikki, Krista muistelee vuosia myöhemmin.

Se oli ensimmäinen paniikkikohtaus, jonka Krista muistaa saaneensa. Tosin paniikkikohtaukseksi hän osasi nimetä sen vasta paljon myöhemmin. Sen jälkeen hän kertoo saaneensa joitakin lieviä paniikkikohtauksia, kunnes keväällä 2023, juuri ennen Maailmancupin kisoja Lahdessa, kohtaus iski voimakkaana.

Aiemmin samana päivänä Kristan rakas koira Carla oli kuollut. Carla oli ollut Kristalle tärkeä tuki ja turva, jonka kanssa hän oli rakastanut touhuta ja ulkoilla, ja jolle hän oli purkanut sydäntään.

Vaikka koiran menetys oli paniikkikohtauksille laukaiseva tekijä, sanoo Krista niiden taustalla olevan paljon muutakin.

– Suurimpana varmasti puhumattomuus lapsuudesta asti. Olen sulkenut paljon asioita sisälleni, Krista sanoo.

Hän kertoo paenneensa nuorena henkistä pahaa oloa liikuntaan. Lenkillä hän juoksi niin kovaa, että paha olo siirtyi mielestä fyysiseksi.

– Ei se loppupeleissä ollut paras ratkaisu, mutta se oli keino pärjätä silloin, kun minulla ei ollut ketään, jolle voisin puhua, Krista sanoo.

Apu löytyi maajoukkueen avulla

Urheilija on tottunut toimimaan oman kehonsa kanssa, kuuntelemaan ja havainnoimaan sitä. Paniikkikohtausten alettua keväällä 2023 Krista tunnisti kehonsa reaktioista, ettei tilanne ollut normaali ja hän tarvitsi apua. Maajoukkueen piiristä apua löytyi nopeasti.

Joukkueen lääkäri ja fysioterapeutti olivat ensimmäiset, joiden kanssa Krista tilanteestaan puhui, ja he auttoivat häntä leireillä ja kisamatkoilla. He myös ehdottivat terapeuttia, jonka kanssa Krista on voinut jutella.

Krista kokee olevansa onnekas, kun apua löytyi läheltä. Hän tietää, että terapeutin kanssa luottamuksen rakentamiseen voi mennä aikaa. Koska Krista luotti terapeuttia hänelle suositelleisiin ihmisiin, löytyi sitä kautta myös luottamus terapeuttiin.

– Minulla oli niin huono olla, että aluksi vain syljin kaiken ulos. Terapiassa olen saanut purkaa vuosikymmenienkin takaisia asioita.

Edelleen terapian ohella Krista hoitaa mieltään myös liikunnalla. Pahan olon siirtämisen sijaan hän kokee lenkkeilyn nyt helpottavan ahdistusta. Osansa on myös lenkkimaastoilla.

– Oman lajinkin puolesta tulee liikuttua paljon luonnossa, ja joka kerta siihen havahtuu, että luonnossa mieli rauhoittuu ja lenkiltä tullessa on parempi fiilis. Välillä pitää nipistää itseäni, että muistan, kuinka suuri etuoikeus on saada tehdä tätä työtä.

Elintavat mielenterveyden tukipilareina

Säännöllinen ruokailurytmi, riittävä lepo ja liikunta ovat auttaneet Kristaa voimaan paremmin.

– Urheilijana elämänhallinta on yleensä ollut hyvällä mallilla, mutta sitten kun alkoi olla murheita, koira kuoli eikä parisuhteessa ollut kaikki hyvin, aloin myös nukkua huonosti. Siitä se kierre lähti, Krista kertoo.

Rakastan urheilua ja uppoudun siihen täysin.

Vaikka urheilu-uran vaatima säännöllisyys tukee kokonaisuutta, on Krista huomannut treeni- ja kisajaksojen kovan fyysisen rasituksen vaikuttavan myös erityisesti nukkumiseen. Esimerkiksi hän nimeää aina vuoden vaihteessa hiihdettävän Tour de Skin, jossa kilpailutahti ja rasitus on kovaa.

Juuri Tour de Skin jälkeen vuoden 2024 alussa Krista kertoo vointinsa olleen pahimmillaan. Silloin hän kokosi palapeliä saadakseen ajatuksensa muualle.

– Sanottiin, että sinun pitäisi tehdä asioita, jotka tuovat iloa ja antavat muuta ajateltavaa. Toki olisi ollut hirmu kiva tehdä, mutta siinä mielentilassa en kyennyt. Tuntui, että vain itkin, tein sitä palapeliä ja menin takaisin nukkumaan.

Kun elämä pyöri neljän seinän sisällä, Krista kertoo ajatelleensa, että tällaiseksiko minä jään. Tieto siitä, että hyviä aikoja on ollut, auttoi luottamaan, että ne koittavat uudestaankin. Myös ystävien ja terapeutin tuki oli tärkeää. Synkimmissä hetkissä toisten usko vahvisti myös omaa uskoa.

Ylös pohjalta

Nyt Krista on voinut jo pitkään hyvin. Käänteentekevä hetki Kristan voinnille oli, kun kotiin saapui uusi koira, Edvin.

– Heti ensimmäisestä päivästä minusta tuntui, että elämässä on taas tarkoitus. Minun täytyy suojella tätä pientä karvapalloa.

Minään yleispätevänä ratkaisuna Krista ei koiran ottamiseen kannusta, sillä sen mukana tulee myös todella paljon vastuuta. Mutta hänelle koira tuo elämää paljon iloa ja merkitystä. Kaksikko leikkii yhdessä ja ulkoilee luonnossa, joista molemmista Krista nauttii suuresti.

Koiran kanssa touhutessa ajatukset saa muualle. Se on Kristalle tärkeää ja siihen toimii myös urheilu.

– Rakastan urheilua ja uppoudun siihen täysin. Kun olen treenaamassa, niin tutut voivat morjestella, mutta minä en näe mitään. Olen niin keskittynyt omaan tekemiseeni.

Moni treeni, kuten pyöräily vaativassa maastossa, vaatii myös täyttä keskittymistä. Silloin ei voi ajatella muuta.

Krista kertoo olevansa luonteeltaan sellainen, joka tykkää laittaa itseään likoon. Hän uskoo, että jonkinlainen liikunta auttaa jokaisen mielenterveyttä.

– Usein sanotaan, että huippu-urheilu ei ole tervettä, mutta silloin kun mieleni voi hyvin, saan fyysisestä rääkistä myös energiaa, Krista sanoo.

Kristalle on myös tärkeää, ettei arki puuroudu liikaa vaan sisältää mielekästä tekemistä. Hän kertoo tykkäävänsä muun muassa leipomisesta. Myös lukeminen on Kristan mielipuuhaa, mutta se ei välttämättä toimi silloin, jos mieli tuntuu synkältä.

– Lukeminen tai sarjan katsominen ei auta, jos niissä käsitellään samoja asioita, jotka ovat omassakin elämässä haastavia. Se saattaa alkaa ahdistaa. Kaipaan silloin jotain muuta ajateltavaa.

Omakotitalossa riittää myös arkisia askareita. Krista sanookin, että on tärkeää antaa itselleen myös lupa välillä vain olla ja tehdä jotain kivaa.

Ei mitään hävettävää

Krista haluaa olla esimerkki siitä, ettei mielenterveyden haasteissa ole mitään hävettävää.

Ensimmäisen kerran Krista kertoi paniikkikohtauksista julkisesti vuonna 2024 julkaistussa elämäkerrassaan Avoin, jonka on kirjoittanut urheilutoimittaja Laura Arffman. Kirjan julkaiseminen jännitti, sillä esimerkiksi maajoukkueessa kaikki eivät tienneet Kristan tilanteesta.

– Se jännitti, mutta myös vapautti. Minulla ei ollut enää salaisuuksia. On paljon helpompi elää, kun puhuu asioista eikä peittele niitä, Krista sanoo.

Tällä hetkellä tunnen, että olen vapaampi, energisempi ja onnellisempi kuin pitkään aikaan.

Avoimuus on Kristan mukaan jopa lähentänyt joitain ystävyyksiä. Matkan varrella hän on oppinut, että vaikka elämässä sattuu vaikka ja mitä, niin tärkeimmät ihmiset pysyvät.

Muille paniikkikohtauksia saaville hän haluaa sanoa, että niiden kanssa pystyy elämään. Krista kertoo itsekin ajatelleensa olevansa ainoa, joka paniikkikohtauksia saa ja siksi viallinen. Niin ei kuitenkaan ole. Alettuaan puhumaan omista paniikkikohtauksistaan avoimesti, on hän huomannut, että monilla ihmisillä on erilaisia ongelmia ja murheita, ja ne ovat osa elämää.

– Se, että olen uskaltanut avata itseäni, enkä enää pidä myrkkyjä sisälläni, on vapauttanut. Tällä hetkellä tunnen, että olen vapaampi, energisempi ja onnellisempi kuin pitkään aikaan.