Syksyn kursseilla vaalitaan oikeutta parempaan
Viimeisimmät vuodet ovat olleet rankkoja. Palveluista ja etuuksista on leikattu rajusti, työttömyys on lisääntynyt ja yhdenvertaisuus ollut koetuksella monella tapaa. Luottamus siihen, että yhteiskunta kannattelee, kun sitä tarvitsemme, on ollut kovilla.
Yhdessä voimme kuitenkin vaatia parempaa. Yhteisöllisyyden voima muutoksen kynnyksellä on suuri. Jo siksi kannattaa tutustua meihin ja tulla rohkeasti mukaan toimintaamme.
Tänä syksynä kurssioppaastamme löytyy reilusti yli 100 erilaista maksutonta tapahtumaa – ennätysmäärä! Suurin osa näistä järjestetään jälleen verkossa, joten mukaan pääsee mistä päin Suomea tahansa. Jokaiselle löytyy sopivia kursseja ikään, sukupuoleen ja elämäntilanteeseen katsomatta. Halusitpa osallistua aktiivisesti keskusteluun, tehdä kotoa käsin luovia harjoituksia, seikkailla luonnossa tai pysähtyä verkkoluentojen äärelle, löydät varmasti kiinnostavia tapahtumia.
Jos sairastuminen on vaikeuttanut työelämään pääsemistä tai siellä pysymistä, kannattaa tutustua valikoimaamme työelämästä haaveileville. Työkipinä-valmennus kutsuu kirkastamaan suuntaa ja ottamaan konkreettisia askelia kohti työelämää turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Valmennuskokonaisuus järjestetään osittain verkossa ja ajankohdan mukaan joko Tampereella tai Helsingissä.
Skutsi kuulee -luontoretket ja -kurssit vievät 18–35-vuotiaat osallistujansa jälleen Suomen upean luonnon äärelle, tällä kertaa Tuusulaan, Muonioon, Vantaalle ja Helsinkiin. Perheille tarjolla on mukavaa yhteistä tekemistä ja hengähdyshetki arjen keskelle Yhdessä näkyväksi -taidehetkissä, jossa pääsee piirtämään, askartelemaan, kokeilemaan sirkustemppuja ja vierailemaan nukketeatterissa.
Luennoista kiinnostuneiden kannattaa tutustua Minun kokemukseni -puheenvuoroihin, joissa aiheina ovat muun muassa työkyvyttömyys ja ihmisarvo sekä itsetuhoisuudesta toipuminen. Hyvinvoinnin iltakouluissa taas kuullaan toivosta, onnentaidoista, muutoksista elämässä ja psykologisesta turvallisuudesta. Eikä unohdeta suosittuja itseopiskeltavia verkkokurssejamme muun muassa epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, uupumuksesta ja traumoista.
Mielenterveysviikon teema on tänä vuonna Oikeus parempaan, ja luvassa on paljon kiinnostavia verkkotapahtumia aiheeseen liittyen. Viikon käynnistää Mielen rikkova työttömyys -webinaari, jossa puhumassa on Aalto Yliopiston professori Kristiina Huttunen. Perjantaina taas keskustellaan mielenterveyspuheesta sosiaalisessa mediassa vaikuttaja Joona Hellmanin kanssa.
Kävitpä läpi millaisia asioita tahansa, me olemme tukenasi mielen muutoksissa. Rinnallasi kulkevat niin ammattilaiset, vapaaehtoiset vertaiset kuin muut kurssilaisetkin.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Selaile sähköistä kurssiopastamme:
Huom! Saat suurennettua näkymää oikeassa alakulmassa olevasta ruudusta.
Kurssiopas pdf-muodossa:
