Luonto on aina ollut tärkeä Elin Tikkaselle, 31. Luonto alkoi heti lapsuuden kodin ovelta ja lähimaastoissa kiersivät pururadat. Saimaan rannalla kasvanut Elin kertoo vesistöjen olleen hänelle aina rauhoittavia. Muutto Ouluun vuonna 2014 muutti arkea. Uusi ympäristö ja lähiluonto siellä jäivät vieraiksi.

– Oulussa en tiennyt minne mennä. Tunsin yhden pururadan yliopiston lähellä ja järveä kiertävän luontopolun, Elin sanoo.

Myös masennus on aiheuttanut sen, ettei energiaa ole riittänyt tutustua uuteen ympäristöön tai ulkoiluun. Elin tutustui Oulussa toimivan Hyvän mielen talon toimintaan toipuessaan masennuksesta ja löysi sieltä myös luontolähettitoiminnan, joka on osa Mielenterveyden keskusliiton Skutsi kuulee -ohjelmaa. Toiminnassa koulutetut vapaaehtoiset toimivat nuorille oppaina ja kavereina luontoon tutustumisessa.

Elin ajatteli toiminnan olevan juuri sitä, mitä hän kaipasi – mahdollisuus tutustua Oulun luontokohteisiin yhdessä luotettavan ihmisen kanssa.

Luontolähetti tukena

Hyvän mielen talon koordinaattorit yhdistivät Elinin luontolähetti Outi Anttilaan, ja he tapasivat ensimmäisen kerran vuoden 2025 talvella Hyvän mielen talolla.

Kaksikko kertoo löytäneensä yhteisen sävelen nopeasti, vaikka molempia jännitti aluksi.

– Luontolähettinä haluan voida olla tukena, auttaa ja tuoda iloa arkeen. Tietysti sitä miettii, että kuinka henkilökemiat kohtaavat, Outi kuvailee.

Ennen ensimmäistä tapaamista Elinin kanssa Outi oli ehtinyt toimia luontolähettinä jo reilun vuoden verran. Siihen asti hän oli kuitenkin järjestänyt luontoretkiä vain ryhmille. Elin oli ensimmäinen, jota Outi tapasi kahden kesken.

– Se oli minulle tärkeää, että sain tulla yksin. Jännitän ihmisjoukoissa, joten mahdollisuus tavata vain yhden ihmisen kanssa helpotti sosiaalista ahdistustani, Elin sanoo.

Outi kertoo luontolähettien saavan työvälineitä nuorten kohtaamiseen jo luontolähettikoulutuksessa, jonka kaikki vapaaehtoiset käyvät. Lisäksi Hyvän mielen talolla on käytössä turvallisemman tilan periaatteet, jotka ohjaavat toimintaa.

Tärkeintä on läsnäolo

Alusta asti Elin ja Outi puhuivat asioista, jotka mietityttivät. Ennen ensimmäistä luontoretkeä Elin oli miettinyt omaa kuntoaan ja sitä, kuinka hän jaksaisi kävellä luonnossa, sillä masennuskautena liikkuminen oli ollut todella vähäistä ja kunto huonontunut. Outi ja Elin sopivat yhdessä kuinka pitkän matkan he kulkisivat ja että aina voisi palata takaisin.

He ovat retkeilleet muun muassa Pikisaaressa, Hietasaaressa, Sanginjoella ja Koitelinkoskilla. Outi kuvailee paikkojen olevan keskenään erilaisia luontokohteita.

– Hietasaari on merenrannalla, Sanginjoella taas on metsämaisema ja joki. Koitelinkosket ovat ihanat varsinkin keväisin, kun kosket oikein pauhaavat. Se on myös rauhoittavaa, Outi sanoo.

– Minusta on ollut ihanaa nähdä eri paikkoja, mutta vielä kohteita enemmän vaikutuksen on tehnyt Outin läsnäolo, Elin sanoo.

Saan aina tulla paikalle juuri sillä fiiliksellä kuin sinä päivänä on.

Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että vaikka luonto tekee hyvää ja on tärkeä ympäristö, niin oleellisempaa on vuorovaikutus ja läsnäolo. Elin on kokenut voivansa tulla paikalle aina juuri sellaisena kuin on, tulevansa ymmärretyksi ja lohdutetuksi, kun on ollut murheita.

– Se on auttanut kaikkein eniten jaksamaan arjessa. Lisäksi on kiva, kun on tapaaminen, jota odottaa. Tiedän, että silloin pääsen myös puhumaan mieltä painavista asioista, jos niitä on, eikä niitä tarvitse pullottaa sisälle, Elin kuvailee.

Myös Outi sanoo odottavansa tapaamisia.

– Niiden jälkeen on itselläkin kiva olo.

Rauhaa arjen keskelle

Outi kertoo kulkeneensa lapsena luonnossa isänsä kanssa. Luontolähettinä hän haluaa viedä isältä oppimaansa hyvää eteenpäin. Luontolähettitoiminta osui hänen kohdalleen myös oikeaan aikaan, kun hän vakavan sairastumisen jälkeen siirtyi työelämästä eläkkeelle.

Aiemmin ammattikorkeakoulun opettajana työskennellyt Outi kertoo luontolähettitoiminnassa kohtaamiensa nuorten opettaneen häntä hiljentämään tahtia.

– Arjessa mennään niin laput silmillä. Luonnossa voimme pysähtyä hetkeen ja keskittyä olemaan läsnä, Outi sanoo.

Läsnäolo onkin hänelle toiminnan ydintä. Tavatessaan nuoria luonnossa hän kokee voivansa kohdata heidät rauhassa. Toisin oli silloin, kun luokkahuone oli täynnä opiskelijoita.

– Nuorten aikuisten kanssa työskentely on minulle hyvin antoisaa. Tykkään kuunnella ihmisten tarinoita, ja luontolähettilästoiminta on aivan ainutlaatuinen mahdollisuus olla ihminen ihmiselle, Outi sanoo.

Nuotiossa on jotain taikaa ja sen äärellä jutut menevät helposti henkeviin.

Outi ajattelee myös ymmärtävänsä toimintaan osallistuvia nuoria, heidän huoliaan ja ahdistustaan, koska hänellä on itselläänkin ollut elämässä masennuskausia. Elin komppaa tätä ja kertoo, että Outille on ollut helppo puhua.

– Saan aina tulla paikalle juuri sillä fiiliksellä kuin sinä päivänä on, eikä minua koskaan tuomita. Se on tärkeä asia, Elin sanoo.

Luonto tarjoaa puitteet kohtaamiselle

Luonto on kuitenkin ympäristönä merkittävä ja vaikuttava. Se luo rauhallisen tilan ja tunnelman, jossa puhuminen on helppoa. Elin ja Outi ovat käyneet retkillä myös usein arkena ja päiväsaikaan, jolloin ihmisiä on suosituissakin retkipaikoissa vähemmän.

– Olisihan se ihan eri käydä kävelyllä kaupungilla ja mennä juttelemaan kahvilaan. Luonnossa keskustelut menevät paljon syvemmälle, Elin sanoo.

Outi pitää luottamuksellisuutta tärkeänä asiana luontolähettitoiminnassa. Se avaa mahdollisuuden syvempään kanssakäymiseen.

Erityisesti Elinille on jäänyt mieleen sadepäivän retki Sanginjoelle, jossa he olivat tehneet nuotion katoksessa.

– Se oli parantavaa ja lohduttavaa, istua sateelta suojassa nuotion lämmössä. Vaikkei siinä hetkessä varsinaisesti ollut mitään parannettavaa, niin se antoi itselle jotain enemmän, Elin kuvailee.

Elinin kuvailu saa Outin herkistymään.

– Ihana kuulla, miten olet kokenut asioita ja, että luonto herättää lohdullisia tunteita. Olen myös huomannut, että nuotiossa on jotain taikaa ja sen äärellä jutut menevät helposti henkeviin, Outi sanoo.

Elin ja Outi löytävät luonnosta myös suoria hyvinvointivaikutuksia. Elin kertoo huomaavansa, että luonto rauhoittaa mieltä silloin, kun arki on hektistä tai elämässä on murheita.

– Minun pitäisi käyttää tätä samaa lääkettä myös itseeni ja viedä itseni luontoon, kun huomaan olevani ylivirittynyt, Outi sanoo.

Luontoretket piristävät sadesäälläkin

Elin kuvailee olevansa luonnossa kulkiessaan haaveilija, joka katselee paljon ympärilleen. Hän huomaa puskassa olevat sammakot ja erot siinä, millainen luonto on eri säätiloissa ja vuodenaikoina.

– Ja ne tuoksut. Varsinkin sateen jälkeen esiin tulevat tuoksut ovat aivan ihania, Elin kuvailee.

Sadesäällä voin olla murehtiva, sillä taivaskin murehtii sateella.

Outi yhtyy Elinin ajatuksiin ja sanoo pohtivansa erityisesti luonnon muuttumista eri vuodenaikoina. Esimerkiksi syksyä pidetään monesti tylsänä ulkoiluaikana, marraskuusta puhumattakaan. Outi on erimieltä.

– Marraskuussa luonto käpertyy itseensä. Silloin luonnossa oleminen on retriitinomaista sielun hoitoa.

Myös säätilan muutokset vaikuttavat luontokokemuksiin. Helposti ajatellaan, että aurinkoinen sää tekee ihmiset iloisiksi, mutta varsinkin masentuneelle kokemus voi olla päinvastainen. Elin kertoo aurinkoisen sään aiheuttavan painetta olla iloinen.

– Sadesää tuntuu anteeksiantavammalta. Voin olla silloin murehtiva, sillä taivaskin murehtii sateella, Elin kuvailee.

Retkiin sateinen sää ei kuitenkaan ole vaikuttanut. Elin kertoo aina piristyneensä retkillä Outin kanssa, silloinkin kun mieli on ollut maassa. Kuitenkaan hän ei ole kokenut painetta esittää mitään, vaan ajatukset ovat unohtuneet itsestään.

Kokemus on lisännyt itsevarmuutta

Outi kertoo tavanneensa luontolähettitoiminnan parissa paljon Elinin kaltaisia nuoria aikuisia, jotka uudelle paikkakunnalle muutettuaan eivät tiedä, minne mennä ulkoilemaan. Toinen tärkeä syy toimintaan hakeutumiselle on se, että nuoret kaipaavat seuraa ja luotettavaa aikuista, jonka kanssa lähteä luontoon.

Elin on iloinen siitä, että on päässyt tutustumaan uusiin ja kivoihin paikkoihin. Hän kertoo myös oppineensa arvostamaan jokea ja merta, mutta järvet ovat Saimaaseen verrattuna kovin pieniä.

– Ja mäkiä täällä ei ole, joten niitä kaipaan, hän sanoo ja naurahtaa.

Itseluottamus on myös kasvanut, kun Elin on huomannut jaksavansa liikkua parin tunnin retkillä. Nyt hän rohkenisi lähteä jo vähän pidemmällekin.

– Se on saanut myös ajattelemaan, että luonnossa voisi käydä useamminkin, nyt kun tiedän jo useita eri paikkoja.

Yksin lähteminen on kuitenkin ollut hankalaa, koska arki on kiireistä töissä ja iltaopinnoissa, minkä lisäksi viime vuoden loppu oli Elinille raskasta, kun hänen isänsä menehtyi. Sen jälkeen energia on riittänyt vain arjessa pärjäämiseen.

Outilla ja Elinillä on kuitenkin suunnitelmissa jatkaa yhteisiä luontoretkiä taas kesän koittaessa. Suunnitelmissa on ainakin retki Hailuotoon.