Vertaisohjaajille oma yhteisö ystävänpäiväksi

Kaksi ihmistä istuu vierekkäin tietokoneet sylissään. He nojaavat toisiinsa ja hymyilevät.

Vapaaehtoiset vertaisryhmien vetäjät ovat mielenterveysyhdistyksen toiminnan lujaa ydintä. Ryhmätoiminnan ideoinnissa, arjen tilanteiden ratkomisessa ja omien voimien jakamisessa riittää mietittävää. Vertaisohjaajien oma yhteisö avautuu juuri ennen ystävänpäivää 11. helmikuuta.

Mielenterveysyhdistyksillä eri puolilla Suomea on hyvin erilaiset voimavarat ja siten erilaiset mahdollisuudet järjestää tukea heille, jotka itse tuottavat vertaistukea. Toisaalta joskus uusia ideoita saa parhaiten heiltä, jotka tekevät samanlaista vapaaehtoistyötä aivan eri puolella maata ja erilaisessa tilanteessa.

Mielenterveyden keskusliiton Valoa! Vertaisohjaajien olohuone -yhteisö on perustettu ratkaisemaan juuri tätä pulmaa. Mukaan ovat tervetulleita kaikenlaisten vertaisryhmien vetäjät – ja sellaisiksi haluavat – kaikenlaisista jäsenjärjestöistämme.

– Katsotaan yhdessä, millaiset asiat ovat tärkeitä vapaaehtoisille vertaisohjaajille ja millaista yhteistä tukea ja keskustelufoorumia he kaipaavat. Olohuone on valmis ja avataan keskiviikkona 11. helmikuuta Teams-alustalla, jotta sinne on helppo piipahtaa mistä päin Suomea tahansa, sanoo yhteisöstä vastaava Jenni Rihti Mielenterveyden keskusliitosta.

Täysin tyhjästä ei aloiteta, vaan vapaaehtoisten vertaisohjaajien näkemyksiä selvitettiin viime syksynä järjestetyissä työpajoissa ja keskustelemalla eri yhdistysten kanssa. Tavoitteena kuitenkin on, että mukaan tulevat vapaaehtoiset saavat yhteisöstä juuri sellaista vertaistukea, jota heidän ryhmänohjaajina on usein haastavaa saada muualta.

Toki taustalla on myös Mielenterveyden keskusliiton tavoite keventää jäsenjärjestöjen työkuormaa ja huolta omista avainhenkilöistä, vapaaehtoisistaan tilanteessa, jossa toiminnan rahoituksen hankkiminen on entistä vaativampaa.

Tule tutustumaan yhteisöön Teams-infoissa joka kuukausi

Jos verkossa toimiminen jännittää, apua saa myös Teams-yhteisöön kirjautumiseen ja toimimiseen. Näppärimmin ja nopeimmin mukaan pääsee osallistumalla infoon, jonne voit piipahtaa ilman ennakkoilmoittautumista:

Ensimmäinen info pidetään keskiviikkona 11.2. klo 13–13.45.
Osallistu 11.2. Teams-tapaamiseen tästä linkistä.

Toinen info järjestetään maaliskuussa keskiviikkona 11.3. klo 13–13.45.
Osallistu 11.3. Teams-tapaamiseen tästä linkistä.

Kevään viimeinen info pidetään torstaina 9.4. klo 16–16.45.
Osallistu 9.4. Teams-tapaamiseen tästä linkistä.

Merkitse sopiva info kalenteriin jo nyt. Tervetuloa mukaan!