Jäsenjärjestöavustus vuodelle 2026 nyt haettavissa

Ihminen pitelee käsissään kahta kahdensadan euron seteliä.

Mielenterveyden keskusliitto jakaa jäsenjärjestöilleen avustusta, jonka tarkoituksena on tukea vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen perustuvaa järjestötoimintaa.

Jäsenjärjestöavustusten haku on auki 1.2.-15.3.2026. Jotta yhdistyksesi voi saada avustusta tällä vuodelle tulee vuoden 2025 jäsenlasku olla maksettu ja avustusselvitys tehtynä vuodelle 2025 saaduista avustuksista. Jäsenjärjestöavustusta ei voida myöntää sellaiselle jäsenjärjestölle, joka saa jo erillistä STEA-avustusta, mukaan lukien muiden keskusjärjestöjen kautta haettavat jäsenjärjestöavustukset.

Avustusmuotoja on kaksi: toiminta-avustus ja kehittämisavustus.

Toiminta-avustusten painopiste on toiminnan järjestäminen jäsenistölle. Tähän kuuluu esimerkiksi yhdistysten vertaistoiminta kuten ryhmätoiminta, avointen ovien toiminta ja kokemusasiantuntijatoiminta, yhdistysten jäsenistölle järjestämät matkat, leirit ja tapahtumat, koulutus, viestintä ja vaikuttaminen sekä yhdistyksen toimintaan tarvittavien pienlaitteiden hankkiminen kuten tietokoneet ja älypuhelimet. Tällä avustuksella tuetaan myös yhdistysten hallintokuluja kuten kirjanpitoa, kokouksia sekä posti- ja puhelinkuja. Toiminta-avustusta myönnetään enintään 3000 euroa, josta pääsääntöisesti enintään 20 % hallintokuluihin.

Kehittämisavustuksella tuetaan yhdistyksen uudenlaisen toiminnan kokeilemista, hanketta tai kampanjaa ja yhdistysten välisen yhteistyön lisäämistä.  Tavoitteena on rohkaista yhdistyksiä kokeilemaan, toteuttamaan ja tarvittaessa juurruttamaan uudenlaista toimintaa yhdistykseen.

Avustuksen enimmäismäärä on 8000 euroa ja tähän lasketaan myös edelliseltä vuodelta siirtyvät avustukset.

Salvia perhe ry lisää ymmärrystä podcastilla

Salvia perhe ry toteutti vuonna 2025 podcastin Mielenterveyden keskusliitolta saamallaan kehittämisavustuksella.

Podcastissa kuullaan seksiriippuvaisten, heidän puolisoidensa ja pariskuntien kertomuksia kamppailusta riippuvuuden kanssa ja siitä toipumisesta. Podcast lisää ymmärrystä aiheesta ja pyrkii vähentämään stigmaa sen ympärillä.

Hae jäsenjärjestöavustusta

Avustusten hakeminen tapahtuu sähköisesti alta löytyvillä lomakkeilla.

Tällä lomakkeella voit hakea toiminta-avustusta.

Tällä lomakkeella voit hakea kehittämisavustusta.

Toiminta-avustuksen hakuohje 2026

(236,25 kt)

Kehittämisavustuksen hakuohje 2026

(164,94 kt)

Lisätietoja avustuksista: