Vuoden mielenterveysyhdistys löytyy Seinäjoelta

Mielenterveyden keskusliitto myöntää Vuoden Pomppu 2025 -palkinnon Olkkari – Kokemus- ja vertaistoimijat ry:lle esimerkillisestä ja tuloksekkaasta mielenterveystyöstä Seinäjoella Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2025.
Olkkarin työntekijät hymyilevät kuvassa. Toiminnanjohtaja Sonja Orrenmaa pitää kädessään Vuoden Pomppu 2025 -kunniakirjaa.

Vuoden Pomppu -palkinnon myöntämisperusteita ovat toiminnan monipuolisuus, muuntautumiskyky, yhteistyö ja vaikuttavuus sekä kyky sulautua osaksi ympäröivää yhteisöä. Olkkari on kaikille avoin matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka edistää mielen hyvinvointia ja tukee päihteettömän elämän mahdollisuuksia ilman kävijöihin kohdistuvia vaatimuksia.

– Meille tärkeintä on, että jokainen kävijä tulee kohdatuksi. Kävijäpalautteissa on toistuvasti noussut esiin, että toiminta tarjoaa turvallisen paikan olla oma itsensä, sanoo toiminnanjohtaja Sonja Orrenmaa.

Olkkarissa järjestetään kerran viikossa kokemusasiantuntijan vastaanotto, jossa voi keskustella ryhmässä tai kahden kesken kokemusasiantuntijan kanssa. Kokemusasiantuntijoilla on erilaisia taustoja ja diagnooseja, joista he jakavat kokemuksiaan ja näkemyksiään toipumisen tueksi.

Yksinäisyyden tilalle on löytynyt yhteisö

Olkkari tarjoaa harrastus- ja vertaistukiryhmiä, vapaata yhdessäoloa, tapahtumia ja teemailtoja, kuten päihteetöntä karaokea, bingoa ja tietovisoja. Ohjelmassa on myös retkiä ja mielenterveysaiheisia avoimia luentoja, joiden tavoitteena on lisätä tietoa ja vähentää mielenterveyteen liittyviä ennakkoluuloja.

– Järjestöjen työ tulisi ymmärtää laajemmin osana julkisen terveydenhuollon tukiverkostoa. Monelle yhteisö ja vertaistuki ovat ratkaisevia tekijöitä toipumisessa. Paikka, jonne mennä ja ihmiset, keille puhua auttavat niin ennakoivasti, hoidon aikana kuin hoitokontaktin päätyttyä, Orrenmaa sanoo.

Orrenmaan mukaan toiminnan vaikutukset näkyvät erityisesti silloin, kun toiminta on tauolla, kuten kesä- tai joululomien aikana. Moni kävijä on kertonut, että ennen Olkkarin löytämistä osastojaksot olivat säännöllisiä, mutta yhteisön ja vertaistuen myötä osastohoidon tarve on vähentynyt. Joillekin Olkkari on auttanut myös päihteettömyyden tukena.

Leimaamattomuuden periaate

Ohjelmaa suunnitellaan säännöllisissä yhteisö- ja toimintatiimipalavereissa. Kävijöillä on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua toimintaan juuri sen verran, kuin he itse haluavat.

– Arvojamme ovat kuulluksi tuleminen, tasa-arvo, kävijälähtöisyys ja leimaamattomuus. Olkkarissa kaikki ovat samalla viivalla – tausta tai diagnoosi eivät määritä ketään, Orrenmaa sanoo.

Olkkari tekee monenlaista yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen riippuvuusklinikan ja psykiatrisen sairaalan kanssa. Riippuvuusklinikan työntekijä esimerkiksi ohjaa ryhmää joka toinen viikko Olkkarin tiloissa.

Lisäksi yhteistyö oppilaitosten kanssa tuo vapaaehtoisia ja työharjoittelijoita. Opiskelijat ovat kertoneet oppineensa paljon kävijöiltä, joilla on runsaasti elämänkokemuksen ja koulutuksen tuomaa viisautta.

Toimintaa tukee myös noin 30 vapaaehtoisen joukko, joka koostuu kävijöistä, entisistä palkkatukityöntekijöistä ja opiskelijaharjoittelijoista. He vastaavat muun muassa siivouksesta ja harrasteryhmien ohjaamisesta.

Tunnustus antaa voimaa haastavaan vuoteen

– Tämä vuosi on ollut taloudellisesti haastava, kun palkkatukityöntekijöitä ei saatu aiempien vuosien tapaan ja monet kävijämmekin joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä aiempaa kauemmin. Siksi tunnustus tuntuu erityisen merkitykselliseltä. Se vahvistaa tunnetta siitä, että työmme on arvokasta ja vaikuttavaa, Orrenmaa sanoo.

– Toivomme, että yhä useammat uskaltaisivat tulla käymään. Täällä ei tarvitse olla sosiaalinen, vaikka täällä ihmisiä onkin.

Olkkari numeroina

8500 käyntiä vuodessa
95 jäsentä
30 vapaaehtoista
kohtaamispaikka Olkkari perustettu 2012
Kokemus- ja vertaistoimijat ry perustettu 2013

Sinua voisi kiinnottaa…