Minun kokemukseni: Viekö työkyvyttömyys ihmiseltä arvon?
Kaikille tuiki tärkeää kokemustietoa etsiville, varsinkin mielenterveyden ongelmia itse kokeville.
Kuvaus
Minun kokemukseni -sarja
Millaista on elää vakavan mielenterveyden ongelman kanssa? Millaisen myllerryksen se aiheutti elämässä? Entä kuinka selvitä vaikeassa elämäntilanteessa? Miten alkoi toipuminen? Kuinka löytää tasapaino elämään?
Minun kokemukseni -sarja tarjoaa aitoja tarinoita oikeasta elämästä ihmisen itsensä kertomana. Tule mukaan kuuntelemaan!
Viekö työkyvyttömyys ihmiseltä arvon?
Kun sairastuin 12 vuotta sitten vaikeaan masennukseen ja uupumukseen, olin ihan varma, että vie. Olin syntynyt suorittajaksi ja oppinut jo pienestä pitäen sen, että arvoni ja hyvyyteni mitataan vain ja ainoastaan työn määrässä ja laadussa. Aina piti tehdä enemmän ja paremmin.
Kun sitten yhtäkkiä en päässytkään sängystä ylös enkä ovesta ulos, olin tyhjän päällä. Omasta mielestäni täysin arvoton ja mahdoton rakastaa. Tuntui että minulta vietiin, ei vain osa terveyttä, vaan ihan kaikki.
Nämä haastavat tunteet saivat minut suorittamaan myös kuntoutumista. Minulla oli jatkuva pakkomielle palata työhön hinnalla millä hyvänsä. Ajattelin työtä koko ajan. Vointini ei kuitenkaan kohentunut, päin vastoin. Tilannetta ei auttanut ympäristön ja yhteiskunnan asenne, joka ei tuntenut kuntoutumisrauhaa.
Käänne parempaan tapahtui vasta kolme vuotta sairastumisen jälkeen, kun eräs psykologi lausui taikasanat; "työkykyä tärkeämpää on elämisenkunto, se täytyy rakentaa ensin".
Kerron matkastani suorittajasta, vaikeasti masentuneesta ja uupuneesta, elämisen kuntoon.
Kokemusasiantuntija Anna-Lovisa
Kenelle: Kaikille tuiki tärkeää kokemustietoa etsiville, varsinkin mielenterveyden ongelmia itse kokeville.
Ajankohta: ke 7.10.
Kellonaika: 18-19
Paikka: Teams
Mukaan mahtuu: 995
Miten mukaan: Ilmoittaudu viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 10 mennessä. Saat osallistumislinkin sähköpostiisi tapahtumapäivän aamuna.
Mitä maksaa? Ei mitään!
