Läheisen menetys itsemurhan kautta on yksi traumaattisimmista ja vaikeimmista kokemuksista. Se ravistelee mieltä ja kehoa kokonaisvaltaisesti ja lisää riskiä masennukseen, ahdistuneisuuteen ja traumaperäiseen stressireaktioon (PTSD). Itsemurhamenetys aiheuttaa syvää surua niin kuin läheisen kuolema aina, mutta sillä on myös erityispiirteitä. Surun ja järkytyksen lisäksi voi olla monenlaisia vaikeita ja voimakkaita tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää ja vihaa.

Tämän vuoden mielenterveysviikon teema on toipumisrauha. Se tarkoittaa oikeutta ja mahdollisuutta surra omaan tahtiin. Surulle ei ole aikarajaa eikä surua voi suorittaa. Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, missä ajassa pitäisi palata ”normaaliin” arkeen. Toipumisrauha kunnioittaa yksilöllistä surua ja antaa luvan elää sen kanssa.

Toipumisrauha mahdollistaa usein pitkän prosessin, jossa vähitellen hyväksyy tapahtuneen osana omaa elämäntarinaa. Suru ja rakkaus kulkevat aina mukana, mutta toipuminen on sovinnon tekemistä tapahtuneen kanssa. Se ei ole unohtamista, vaan eräänlaisen rauhan löytymistä sen tosiasian kanssa, että elämä jatkuu ilman menetettyä läheistä.

Toipumisrauhaa ei kuitenkaan rakenneta yksin. On tärkeää, että oma tukiverkosto ja ympäröivä yhteisö osaavat olla läsnä ja kuunnella. Surevaa ei painosteta puhumaan ennen kuin hän on valmis, mutta hänelle annetaan mahdollisuus puhua, kun tarve tulee. Läheisten on hyvä tarjota turvaa ja hyväksyntää, ei neuvoja. Toipumisrauhaan kuuluu usein myös se, että saa olla itse autettavana ja hauraana, jolloin myös konkreettinen apu arjessa, kuten ruuanlaitto tai siivous, voi olla tärkeää.

Toisinaan läheisen itsemurhan kautta menettänyt voi myös kokea, että oma lähipiiri välttelee aihetta tai järkyttyy niin paljon, että sureva saa itse toimia lohduttajana. Tukiverkosto saattaa myös puuttua, jolloin yksin jäämisen ja ulkopuolisuuden kokemus voi olla riipaiseva. Jaettu suru murtaa häpeän ja vaikenemisen kulttuuria ja luo tilaa toipumiselle.

Jaettu suru auttaa eteenpäin

Itsemurhan tehneiden muistopäivällä on suuri merkitys sekä yksilölle että yhteisölle. Se vahvistaa yhteisöllisyyttä ja rohkaisee avoimeen puheeseen. Kun suru ja menetys tulevat näkyviksi, myös mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin liittyvä stigma vähenee. Muistopäivä voi lisätä tietoa itsemurhien ehkäisystä ja kannustaa hakemaan apua ajoissa.

Muistotapahtumat, kuten Valtakunnallinen Kynttilätapahtuma, tarjoavat turvallisen paikan surra ja muistella menetettyä läheistä. Yhteinen muistohetki tekee menetyksestä näkyvän ja jaetun, ei salatun. Kun huomaa, ettei ole surussaan yksin, voi kokea lohtua ja toivoa. Samalla ulkopuoliset saavat mahdollisuuden ymmärtää, mitä itsemurhan kautta menetettyjen läheiset käyvät läpi. Kollektiivinen myötätunto ja ymmärrys tukevat toipumista.

Vertaistuki on monelle läheisensä itsemurhan kautta menettäneelle yksi merkittävimmistä selviytymiskeinoista. Toinen saman kokenut ymmärtää selittämättä ja hyväksyy kaikki tunteet – myös vihan, häpeän ja katkeruuden. Vertaistuki lievittää yksinäisyyttä ja auttaa näkemään, ettei ole ainoa, joka käy läpi musertavaa surua.

Toipumisessa pidemmällä oleva vertainen voi osoittaa, että toipuminen on ylipäätään mahdollista; elämä jatkuu menetyksen ja surun kanssakin. Usein vertaisten kokemukset kerryttävät myös käytännön keinoja arjessa selviytymiseen. Vertaistuki ei korvaa ammattiapua, mutta täydentää sitä tarjoamalla inhimillistä ymmärrystä ja toivoa. Moni löytää vertaistuen kautta myös uuden merkityksen menetykselleen: halun auttaa muita.

Myötätuntoisessa yhteiskunnassa surulle on tilaa

Tuoreiden kuolinsyytilastojen mukaan Suomessa teki vuonna 2024 itsemurhan 761 ihmistä, eli keskimäärin kaksi suomalaista päivittäin. Yhden ihmisen itsemurha koskettaa syvästi noin kymmentä läheistä ihmistä. Vaikutus ulottuu myös ystäviin, työyhteisöön ja tuttaviin, jopa 30–40 ihmiseen. Itsemurhan jäljet leviävät yhteisössä kuin pisara vedessä: sen synnyttämät aallot ulottuvat yhä laajemmalle yhteisössä. Sosiaalinen media voi voimistaa näitä aaltoja, kun suru ja menetys jaetaan.

Itsemurha ei siis kosketa vain yksilöä, vaan kokonaisia yhteisöjä. Siksi on tärkeää rakentaa myötätuntoista yhteiskuntaa, jossa surulle on tilaa ja aikaa ja jossa sureva ei jää yksin. Vaikenemisen kulttuurin sijaan tarvitaan turvallisia tiloja puhua itsemurhasta, surusta ja toipumisesta.

Jokainen itsemurha jättää jäljen moniin ihmisiin, ja juuri siksi itsemurhien ehkäisy ja mielenterveyspalvelujen kehittäminen ovat välttämättömiä. Kun puhumme vaikeista asioista avoimesti ja myötätuntoisesti, luomme toivoa ja ehkäisemme uusia menetyksiä.

Jokaisen elämällä on väliä!

Päivi Tonteri

Asiantuntija

paivi.tonteri@mtkl.fi

050 308 8980