Mielihyvin eteenpäin
Vuoden vaihtuessa olemme sanoneet hyvästit Mielihyvin duunissa 2.0 -hankkeelle. Työskentelin itse hankekoordinaattorina ja sain olla kouluttamassa erityisesti nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia mielen hyvinvointiin ja voimavaroihin liittyvistä teemoista. Tämä oli antoisaa ja koin monia tärkeitä oivalluksia itsekin.
Koulutuksissa ja valmennuksissa huomasin, että nuoret osasivat puhua taitavasti esimerkiksi jaksamiseen liittyvistä kysymyksistä ja huolista. Sen rinnalla oli palkitsevaa pystyä tarjoamaan tukea epämääräisempien tunteiden ja asioiden sanoittamiseen. Ajattelen, että nuoren näkökulmasta hankkeen arvo syntyi kokemuksista ja oivalluksista, jotka liittyvät jaksamiseen ja voimavarojen kanssa tasapainotteluun opintojen ja työelämään tutustumisen rajapinnassa.
Oppilaitoksissa kävin henkilöstön kanssa keskusteluja siitä, miten he voivat tukea opiskelijoita opinnoissa. Toisen asteen opiskelijat ovat nuoria, joille opiskelu voi tuoda mukanaan myös kokemuksen itsenäisestä asumisesta. Tukea tarvitaan myös opintojen ulkopuolisille asioille, kuten itsenäisen elämän rakentamiseen koti-ikävineen kaikkineen. Nuori on paljon muutakin kuin vain opiskelija.
Kävin myös lukuisia tärkeitä ja merkityksellisiä keskusteluja siitä, miten opettajan ja ohjaajan oma jaksaminen on perusta työlle. Voisi jopa sanoa, että hyvinvoiva oppilaitos juontaa juurensa hyvin johdetusta oppilaitoksesta ja näin hyvinvointi ”valuu” opiskelijoihin saakka. Sama pätee varmasti hyvin johdettuihin työpaikkoihin, joihin opiskelijat siirtyvät harjoitusjaksoille ja myöhemmin toivottavasti myös työntekijöiksi.
On tärkeä jatkaa työtä mielenterveyteen liittyvän keskustelun normalisoinnilla. Hanke teki näkyväksi sen, että opiskelu- ja työhyvinvointi eivät ole pelkästään yksilön vastuulla. Uskon, että pidemmällä aikavälillä ymmärrys tästä tulee konkretisoitumaan opinnoissa ja työelämässä jaksavina ihmisinä, vähentyneinä poissaoloina ja inhimillisenä työelämäkulttuurina. Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä.
Toivon, että hankkeen kädenjälki työkaluineen tulee näkymään sekä yhteiskunnallisella tasolla – oppilaitoksissa ja työpaikoilla – että yksilön arjessa pieninä hyvinvointia ja jaksamista lisäävinä muutoksina. Nuorten mielen hyvinvointi on nimittäin meidän kaikkien yhteinen asia.
Toteuttajat ja rahoittaja
Mielihyvin duunissa 2.0 -hanketta hallinnoi Silta-Valmennusyhdistys. Sen osatoteuttajia olivat Kuntoutussäätiö, Mielenterveyden keskusliitto, Valo-Valmennusyhdistys, HUS Terapiat Etulinjaan, Keski-Suomen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue ja Pohjois-Savon hyvinvointialue.
Rahoittaja: Sosiaali- ja terveysministeriö EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF) osana Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Kestävän kasvun ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU).
