Siirry sisältöön

Turvallisemman tilan periaatteet

Turvallisemman tilan periaatteemme sitovat sekä toimintaan osallistuvia henkilöitä että liiton työntekijöitä. Jos kohtaat tai todistat epäasiallista käytöstä, puutu siihen tai ota yhteys liiton työntekijöihin.

Mielenterveyden keskusliiton toiminnassa on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, syrjinnälle ja rasismille.

Olemme vastuussa omasta käytöksestämme ja sen vaikutuksista muihin ihmisiin. On meidän jokaisen tehtävä varmistaa mahdollisimman turvallinen tila kaikille osallistujille. Otetaan siis vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat ennakkoluulottomasti ja puututaan epäasialliseen toimintaan tai kielenkäyttöön. Mielenterveyden keskusliiton turvallisemman tilan periaatteet sitovat sekä toimintaan osallistuvia henkilöitä että liiton työntekijöitä.

Päivitämme näitä periaatteita säännöllisesti ja olemme halukkaita oppimaan myös itse uutta. Mikäli huomaat, että jotain olennaista puuttuu, voit olla yhteyksissä kaika.toivanen@mtkl.fi.

1. Oleta moninaisuutta sen kaikissa muodoissa

Esimerkiksi seksuaalisuus, sukupuoli, etnisyys, uskonto tai toimintakyky eivät määritä ketään. Kunnioita ihmisten itsemäärittelyoikeutta. Huomioi monimuotoisuus myös sanavalinnoissasi.

2. Kunnioita erilaisia tapoja olla mukana

Jokaisen keho ja mieli ovat erilaisia. Toimintaamme saa kukin osallistua omalla tavallaan ja voimavaroillaan: voi tulla esimerkiksi vain kuuntelemaan tai kirjoittamaan chattiin, jos keskusteleminen puhumalla ei tunnu hyvältä tai luontevalta.

3. Vaali luottamuksellisuutta ja toisten yksityisyyttä

Puhu vain omasta kokemuksestasi. Käsittele arkoja aiheita kunnioittavasti. Vaikeista ajatuksista, tunteista ja kokemuksista saa puhua, mutta teethän sen jakamatta rajuja yksityiskohtia. Ryhmässä käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä niitä saa jakaa eteenpäin. Varmista, etteivät muut ihmiset voi kuulla tai lukea ryhmässä käytyjä keskusteluja kurssin tai koulutuksen aikana eivätkä jälkikäteen. Muista kirjautua ulos tietokoneelta, jota käyttävät muutkin kuin sinä.

4. Anna tilaa ja kunnioita rajoja

Pyri huolehtimaan siitä, että kaikilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tulla kuulluksi. Kunnioita muiden kokemuksia ja rajoja, sekä fyysisiä että psyykkisiä.

5. Erehtyminen on inhimillistä − ole valmis kuuntelemaan ja oppimaan

On sallittua ja hyvä kertoa, jos et tiedä tai tunne jotain asiaa. Voit kysyä lisätietoa. Pyydä anteeksi, jos olet loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita.

6. Turvallisemman tilan luominen on yhteinen asia

Jokaisen vastuulla on turvallisemman tilan luominen. Jos kohtaat tai todistat epäasiallista käytöstä, puutu siihen tai ota yhteys Mielenterveyden keskusliiton työntekijöihin. Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti yhteistyössä yhteydenottajan ja muiden asianosaisten kanssa.

Osallistumalla toimintaan sitoudut noudattamaan Mielenterveyden keskusliiton turvallisemman tilan periaatteita.