Kohtaamiset rakentavat kokonaisia ihmisiä

Oletko koskaan ajatellut, kuinka merkittävä ihminen sinä saatatkaan olla jollekin toiselle ihmiselle, kysyy neuvontatyön koordinaattori Milla Ristolainen blogitekstissään.
Milla Ristolainen ottaa kuvaa itsestään puhelimella tietokoneen näytöstä, joka peilaa hänen kuvansa.

Luomme käsitystä itsestämme jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Tarvitsemme toisiamme tunteaksemme itsemme, tunnistaaksemme syvimmän minän itsessämme. 

Koronapandemiaa edeltävänä aikana oman merkityksensä tunnistaminen ja itsensä arvokkaana pitäminen oli nykyistä helpompaa. Kun vietimme aikaa läheisten ja ystävien kanssa, kuva itsestämme täydentyi heidän kanssaan pyytämättä. Oli todennäköistä, että tulit nähdyksi ja kuulluksi päivittäin omana itsenäsi ympärilläsi olevien ihmisten toimesta. 

Moni on voinut joutua tekemään itsetutkiskeluaan pääasiassa tuntemattomien ihmisten kohtaamisten perusteella jo kauan ennen pandemiaa. Näin voi olla esimerkiksi siksi, että oma elinpiiri on kapea, läheisten määrä vähäinen, sosiaaliset taidot jonkin asian vuoksi vähäiset tai luottamuksen tunne ja ihmisyhteyden kokemus ohut. 

Nyt olemme yhdessä kokeneet jakson, jonka aikana ihmisten välinen kohtaaminen onnistui harvemmin, pahimmassa vaiheessa tuskin lainkaan. Elämä alkoi tapahtua tahoillamme rinnakkain, toisiamme kohtaamatta. 

Tuo kokemus vaikuttaa omassa elämässäni edelleen. Vaikka nyt on jo laveampi lupa kohdata, en vieläkään tee niin. Jokin on muuttunut, pidän tästä pienemmästä elämästäni. Olen hyväksynyt kirjoittamalla tapahtuvan kohtaamisen yhdeksi pääasiallisista vuorovaikutukseni tavoista, enkä enää koe kovinkaan suurta eroa puhutun tai kirjoitetun välillä. Minulle kirjoitettu tuntuu merkitykseltään yhtä voimalliselta kuin lausuttuna päin naamaa.

Tietäen tämän olen pyrkinyt kirjoittamaan ihmisille entistä avoimemmin. Olen kokenut merkittäviä hetkiä, yllättäviäkin, minulle kirjotetuista sanoista ja niiden voimasta. Olen kokenut suurta ilahdusta, helpotusta, vahvistumista ja syvää yhteyttä toiseen ihmiseen niiden äärellä. 

Silti välillä mietin, kuinka yksipuoliseksi tuo muilta tulevien viestien määrä on muuttunut − reaktiot ja ilmeet puuttuvat, yhteyden ja ymmärryksen kokemuksista varmistuminen on vaikeaa. Onko oma käsitys itsestänikin sen myötä pienempi tai ollenkaan totta? Mistä omat merkityksen tai merkityksettömyyden kokemukseni tässä ajassa rakentuvat?

Siksi kiitänkin tänään sinua, jonka kanssa olemme näiden pitkien kuukausien aikana kirjoittaen kohdanneet. Olitpa minulle tuttu tai vieras, kohtasimmepa kerran tai toistuvammin jatkossakin, odotan malttamattomana, mitä mahtaakaan seuraava kohtaamisemme meille taas antaa. Sinä olet yksi niistä, jotka sanoitatte minulle minua.