Vuoden Pomppu uudistuu – 2025 voittaja julki 10.10.
Yhdeksän vuotta Suomea kiertänyt Vuoden Pomppu -palkintopokaali jää historiaan. Tunnustus kuitenkin säilyy ja uusi voittaja julkistetaan maailman mielenterveyspäivänä.

Mielenterveyden keskusliitto on vuodesta 2015 lähtien myöntänyt Vuoden Pomppu -palkinnon ansioituneelle jäsenyhdistykselleen. Kymmenen vuotta Vuoden Pomppua on juhlistettu kiertopalkinnolla, Pomppu-palkintopokaalilla, joka on matkustanut eri puolille Suomea.
Suuren palkintopokaalin toimitus on käynyt kuitenkin liian kalliiksi ja nyt pokaalin aikakausi on tullut päätökseen. Pomppu-palkintopokaali eläköityy Mielenterveyden keskusliiton toimistolle Helsingin Malmille.
Vuoden Pomppu -palkinto myönnetään edelleen vuosittain ansiokkaasta työstä mielenterveyden hyväksi ja sen saajaa voi ehdottaa Mielenterveyden keskusliitolle.
Vuoden Pomppu on tunnustus siitä arvokkaasta työstä, jota mielenterveysyhdistykset tekevät.
Uusi voittaja 10.10.
Vuonna 2025 palkinnon saajasta annettiin yksitoista ehdotusta neljästä eri maakunnasta.
Aiempina vuosina Vuoden Pomppu on jaettu Valtakunnallisilla yhdistyspäivillä. Koska tapahtumaa ei tänä vuonna järjestetty julkistetaan palkinnon saaja maailman mielenterveyspäivänä 10.10.
Voittaja julkaistaan Mielenterveyden keskusliiton verkkosivuilla. Vuonna 2024 Vuoden Pomppu meni Ouluun Mielenvireys ry:lle.
