Mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlinea. On turhaa katsoa kalenterista, milloin olisi optimaalinen aika palata töihin tai opintoihin. On turhaa kysyä lähipiiriltä, kauanko jaksatte katsella selviytymistäni. Toipuminen ei tapahdu niin.

Yhteiskunta asettaa painetta siirtyä nopeasti tuottavaksi kansalaiseksi. Lähipiirissä ei ehkä ymmärretä, kuinka pitkästä prosessista toipumisessa on kyse – ja ettei lopputuloksena ole välttämättä sama ihminen, jonka he joskus tunsivat.

Todellisuudessa toipuminen tapahtuu ajan kanssa, kulkemalla läpi vaikeidenkin kokemusten, menneiden ja tulevien. Sitä ei voi suorittaa. Toipumista on myös opetella elämään sellaisen sairauden kanssa, joka kulkee rinnalla läpi elämän.

Eikä toipuminen ole paluuta entiseen. Toipumisen myötä syntyy usein jotain ihan uutta. Ja se on täysin ok.

Toipumisrauha kuuluu kaikille. Se ei tarkoita passiivisuutta, vaan omien voimavarojen puitteissa toimimista. Yhteiskunta ja lähipiiri voivat tukea siinä, ettei kenenkään tarvitse toipua yksin, eikä kenenkään tarvitse olla toipumisen jälkeen valmis.