Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina 9.4., kehysriihen kynnyksellä, hallituksen suunnitelmista lykätä nuorten terapiatakuuta ja leikata sote-järjestöjen avustuksista 100 miljoonaa euroa jo 2025. Nämä suunnitelmat kerryttävät toteutuessaan valtavaa laskua, joka lankeaa myöhemmin tämän hetken lasten ja nuorten maksettavaksi. Me aikuiset muistamme vielä, mitä 1990-luvun lamasta seurasi. Eivätkö päättäjät ole oppineet mitään?

Suunnitellut säästöt eivät ehdi vaikuttaa valtion kassaan ennen kuin ne aiheuttavat lisää kustannuksia. Onko suunnitelmien mielenterveysvaikutuksia arvioitu lainkaan? Entä mitä maksaa ihmisten ajaminen psyykkiseen ja taloudelliseen ahdinkoon?

Korjaaminen on aina kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy. Ennaltaehkäisevää työtä tehdään paljon myös potilasjärjestöissä, jotka kannattelevat sairastuneiden arkea ja sitä kautta pienentävät laitoshoidon tarvetta ja erikoissairaanhoidon kustannuksia. Julkinen sektori ei pysty paikkaamaan tätä toimintaa, sillä leikkaukset ovat kohdistuneet ja kohdistuvat jatkossakin myös sinne.

Sote-järjestöt tekevät työtä sellaisten ihmisryhmien kanssa, jotka ovat väliinputoajia. Suunnitelluilla säästötoimenpiteillä yhä useammat putoavat turvaverkosta, eikä meillä ole riittävästi resursseja auttaa. Kun puhutaan, että leikataan sote-järjestöiltä, leikataan todellisuudessa niiltä ihmisiltä, jotka järjestöjen tukea ja toimintaa tarvitsevat. On kohtuutonta, että leikkaukset kohdistuvat jatkuvasti heihin, jotka ovat muutenkin heikoimmassa asemassa.

On selvää, että näin valtavat rahoitukselliset muutokset aiheuttavat myös kohtuutonta painetta sekä järjestöjen muutosneuvotteluiden että järjestöille tärkeän vapaaehtoistyön ammattitaitoisen organisoimisen suhteen.

Ristiriitaista tässä tilanteessa on myös se, että samaan aikaan kun sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan järjestöiltä leikataan, oikeusministeriössä valmistellaan kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten kehittämistä kansalaisjärjestöstrategian muodossa. Olisikin tärkeä tietää, aikooko hallitus tuhota vai tukea järjestöjen työtä syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten hyväksi.

Vaikuttava järjestötoiminta on yhteiskunnalle ja mielenterveyskriisin ratkaisemiselle erittäin tärkeää. Tätä mieltä olivat vielä viime vuoden lokakuussa, maailman mielenterveyspäivänä, sosiaali- ja terveysministeri sekä sosiaaliturvaministeri, jotka kirjoittivat yhdessä kolumniinsa seuraavasti:

”Järjestöt tekevät ruohonjuuritasolla merkittävää työtä mielenterveyden edistämiseksi. Kun järjestöt otetaan mukaan mielenterveystyöhön, saamme uusia väyliä, joiden kautta mielenterveysavun saavutettavuutta voidaan parantaa.”

Nopeasti on ääni muuttunut kellossa.

Olavi Sydänmaanlakka
toiminnanjohtaja

Tarmo Raatikainen
hallituksen puheenjohtaja