Kategoria: Blogi
Blogi
Unelmissa on voimaa
Unelmia tarvitaan – aivan erityisesti näinä haasteellisina aikoina. Unelmat tuovat voimaa ja toivoa. Ne avaavat näköaloja kohti uusia mahdollisuuksia, kannattelevat ja lisäävät luottamusta siihen, että jotain hyvää on odotettavissa, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija Merja Matilainen.
Blogi
”Tarvitaan isoja voimavaroja, että jaksaa tapella itselleen apua”
Terveystieteiden maisteriopiskelija Hanna Seppänen on analysoinut Mielenterveysbarometrin avovastauksia osana työharjoitteluaan Mielenterveyden keskusliitossa. Ihmisten kokemukset palveluiden saavutettavuudesta ovat heikentyneet, ja vastauksissa korostuu avun saamisen vaikeus. ”Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena ja tulevana asiantuntijana olen todella huolissani nykyisestä tilanteesta”, Seppänen kirjoittaa blogitekstissään.
Blogi
Arjessa on kaiken salaisuus
Vaikka ulkoiset tekijät voivat horjuttaa turvallisuuden tunnetta ja uskoa mielekkääseen tulevaisuuteen, me jatkamme työtämme sen eteen, että ihmiset voisivat entistä paremmin arjessaan, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka blogitekstissään.
Blogi
Koe luonto tavallasi
Lauantaina 31.8. vietetään Suomen luonnon päivää. On monenlaisia tapoja olla ja liikkua luonnossa, valitse sellainen tapa, joka sopii juuri sinulle, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton liikunta- ja elintapojen asiantuntija Kati Rantonen blogitekstissään.
Blogi
Nuorten kuntoutuksen aikaista toimeentuloa ei saa heikentää
Kumpaa tilastoa haluamme kasvattaa; niiden nuorten määrää, jotka putoavat opiskelu- ja työelämästä ja tulevat syrjäytetyiksi yhteiskunnasta, vai niiden, jotka kuntoutusetuuksien ja kuntoutuksen avulla saavat koulutuksen ja pääsevät työelämään kiinni, kysyy Mielenterveyden keskusliiton sosiaaliturvan asiantuntija Riikka Mettälä blogitekstissään.
Blogi
Valmiiksi uupunut
Yksilön vapautta ja vastuuta korostetaan yhteiskunnassamme. Opintojen ja taloudellisen huolen kanssa pitäisi pärjätä, omaa ajattelua kehittämällä. Kehitä itseäsi! Käytä aikasi tehokkaasti! Älä murehdi turhia! Kasva parhaaksi versioksi itsestäsi! Entä jos nämä huutomerkit kannustamisen sijaan uuvuttavat, kirjoittaa Jenny Blomqvist blogitekstissään.
Blogi
”Hyvän tahtominen ja näkeminen ovat alku”
”On meidän jokaisen tehtävä rakentaa teoillamme sallivampaa kulttuuria ja lisätä turvallisuutta ja toiveikkuutta tulevaisuudesta”, kirjoittaa sosiaaliturvan asiantuntija Reetta Syrjäkari blogitekstissään.
Blogi
Kun ihminen voi olla oma itsensä, hänen koko potentiaalinsa pääsee loistamaan
”Vähemmistöstressi voi hiljalleen väistyä, kun voi luottaa siihen, että kaikille turvallisemmasta tilasta huolehditaan”, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton suunnittelija Kaika Toivanen blogitekstissään.
Blogi
Kieli rakentaa maailmaa
Sanat ovat valtaa ja sillä, mitä sanoja käytämme, on merkitys. Sanavalinnoillamme voimme yhdistää tai erottaa, edistää tasa-arvoa tai lisätä eriarvoisuutta, kirjoittaa viestinnän asiantuntija Emma Nikka blogitekstissään.
Blogi
Rahahuolet eivät saa estää hyvää opiskeluelämää
Sosiaaliturvaleikkaukset tulevat osumaan kipeästi opiskelijoihin. Työntekeminen opintojen ohella ei ole kaikille vaihtoehto esimerkiksi työkykyä heikentävien mielenterveysongelmien takia. ”Oma näkemykseni on selkeä: tilanne ei saisi olla niin, että opiskelijan täytyy maksaa lainarahalla perustarpeisiinsa liittyviä menoja”, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton sosiaalityön asiantuntija Riikka Mettälä blogitekstissään.