Pysytään yhdessä – eristyksestä huolimatta

 

Elämme parhaillaan poikkeuksellisessa tilanteessa, joka pakottaa meidät ihmiset suojaamaan itsemme toinen toisiltamme. Pandemiaksi muodostuneen koronaviruksen leviämistä ehkäistään järeillä, mutta välttämättömillä toimenpiteillä, jotta riskiryhmät välttyisivät vakavilta sairastumisilta. Tämän vuoksi meitä kaikkia kehotetaan pysymään nyt kotona niin paljon kuin mahdollista, ja suuri osa kansalaisista tekee työt ja käy koulua nyt kotoa käsin. Vaikka perheet voivat olla yhdessä kodeissaan, muiden läheisten, ystävien ja työtoverien seuraa tulisi kaikkien vältellä. Yksinäiset ihmiset ovat nyt entistä enemmän yksin, kun läheisten välttämisen lisäksi ei tuntemattomienkaan seuraan, vaikkapa yhteisten taide-elämysten kokemuksen äärelle, saakaan kokoontua.

Tilanne pakottaa tarkastelemaan sitä, mikä on toisten ihmisten merkitys omassa elämässä.

Tilanne pakottaa tarkastelemaan sitä, mikä on toisten ihmisten merkitys omassa elämässä. Olemme tottuneet kukin tavallamme elämään elämää ja kokemaan maailmaa läheisten kanssakulkijoidemme kanssa. Heillä on myös suuri vaikutus identiteettimme rakentumiseen. On hurjaa ajatella, että tämän hetkinen välttämätön kotiin eristäytyminen pakottaisi meidät myös luopumaan siitä, mikä on yksi ihmisyyden vahvimpia piirteitä: tarve olla vuorovaikutuksessa toisiin ja kokea kuuluvansa yhteisöön. Ei ihme, että moni on huolissaan siitä, miten oma tai läheisen mielenterveys kestää tilanteen.

Voimme rakentaa tästä fyysisestä etäisyydestä ja yksinäisyydestä aivan uudenlaista yhteisöllisyyttä.

Olemme kaikki samassa tilanteessa ja pakotettuja olemaan fyysisesti kaukana muista ihmisistä. Voimme kuitenkin rakentaa tästä fyysisestä etäisyydestä ja yksinäisyydestä aivan uudenlaista yhteisöllisyyttä. Digitaalinen aikakausi mahdollistaa sen, ettei meidän tarvitse luopua muista ihmisistä ja yhteisöistämme kokonaan. On onni, että voimme soittaa videopuheluita ja nähdä toisemme sitä kautta, ottaa kuvia ja videoita ja lähettää niitä toisillemme, chattailla eri kanavissa – keinoja, kanavia ja toteutustapoja on valtavasti. Niillekin, jotka eivät ole vielä ehtineet opetella kommunikointia digitaalisesti, tämä on tilaisuus opetella taitoja, jotka tulevat nyt todelliseen tarpeeseen.

Uhkan aiheuttama poikkeustila kannattaa ehdottomasti nähdä myös mahdollisuutena.

Vaikka koronaviruksen leviäminen on meille kaikille uhka, sen aiheuttama poikkeustila kannattaa ehdottomasti nähdä myös mahdollisuutena. Otetaan tilanteesta irti se, että meillä on nyt myös mahdollisuus rakentaa jotain uutta: uusia käytänteitä, rutiineja, traditioita. Turvallisuuden tunne rakentuu jo lapsella näiden varaan. Että on kokemus pysyvyydestä ja siitä, ettei tule hylätyksi. Että arkeen kuuluu rutiinit, joihin myös itse kuuluu. Uusi tilanne edellyttää uudenlaisten rutiinien rakentamista. Toistojen myötä rutiineista tulee traditioita, jotka taas vaikuttavat uudenlaisten kulttuurien muodostumiseen.

Pelosta huolimatta ei menetetä kykyämme iloita iloa pienistä asioista

Muutokset ovat harvoin helppoja, ja uusi tilanne ymmärrettävästi ahdistaa monia. Yritetään muistaa, että olemme tässä poikkeustilassa yhdessä ja että tilanne ei suurella todennäköisyydellä jatku ikuisesti. Vaikka joudumme fyysisesti välttelemään toisiamme, mikään ei estä hymyilemästä kahden metrin etäisyydeltä tai videokuvan välityksellä toiselle ihmiselle tai lähettämään lempeän huumorin sävyisiä viestejä. Uhkasta ja pelosta huolimatta ei menetetä kykyämme iloita pienistä asioista.

Kun toimimme nyt yhteisten pelisääntöjen mukaan ja tuemme toisiamme, ennemmin tai myöhemmin uhka väistyy ja rajoitukset lievenevät ja poistuvat. Saamme taas tavata, kokoontua ja koskettaa toisiamme kuten ennen. Olen varma, että silloin läheisyys tuntuu meistä kaikista taas entistä arvokkaammalta.

 

Kirjoittaja Olavi Sydänmaanlakka on Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja.