Ainutlaatuisia verkkokursseja ihmisten omista kokemuksista
Mielenterveyden keskusliiton ensimmäinen itseopiskeltava verkkokurssi Masennus kuin ikisade julkaistiin tammikuussa 2020. Kurssilla haluttiin tuoda esiin aitoja kokemuksia ja tunteita masennuksen kanssa elämisestä mahdollisimman suuren joukon saataville.
Puhe mielenterveyden ongelmista ja tunteista ei vielä tuolloin ollut kovin avointa.
− Meille on tärkeää, ettei masennusta määritellä ulkoa käsin vaan ihminen saa itse kertoa, miltä se tuntuu. Se on meidän kursseissamme ainutlaatuinen juttu, eikä sitä ole missään muualla, kertoo digipalveluiden asiantuntija Paula Paloheimo.
Masennus kuin ikisade -verkkokurssi on saanut rinnalleen neljä uutta kurssia: Ehkä joskus vielä töihin, Opinnot kuin loputon pitäisi, Ahdistus kuin usvainen suo ja tuorein Trauma kuin menneisyyden mylly ovat täydentäneet itseopiskeltavien kurssien kokonaisuutta kolmen vuoden aikana. Kurssit ovat maksuttomia ja kaikille avoimia.
− Vaikka näiden yhteydessä puhutaan kursseista jaksoineen, niitä ei ole tarkoitus suorittaa. Kaikki materiaali on tuotettu oman pohdiskelun ja elämäntilanteen tueksi, sanoo koulutus- ja markkinointikoordinaattori Riitta Hämäläinen.
Kurssit sisältävät paljon erilaista materiaalia: videoita, tekstejä, piirroksia ja tehtäviä. Jutun juju on se, että kursseja saa käydä itselle sopivalla tavalla. Ilmoittautumisen jälkeen kurssilla voi olla niin kauan kuin itse haluaa, aina vuoden kerrallaan.
− Me emme seuraa sitä mitenkään, emmekä aseta ihmisille tavoitteita. Halutessaan materiaalit voi selata läpi yhdessä illassa, noukkia sieltä pieniä itselle sopivia paloja tai viettää niiden parissa päiväkausia, Paula korostaa.
Kurssit suunnitellaan ja tuotetaan yhdessä kokemustoimijoiden kanssa
Kurssien aiheet on valittu yleisimpien mielenterveysdiagnoosien ja puhututtavien aiheiden keskuudesta. Idean myötä kutsutaan koolle mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten porukka, jonka kanssa pohditaan, mikä on keskeistä, mitä pitäisi käsitellä ja millaista sisältöä tuottaa.
Aiheet ja asiat ovat vaikeita, joten juttelemisen lisäksi tunnekokemuksia haetaan piirtämällä. On tärkeä löytää keinoja ilmaista, miltä niin sairastuminen, siitä kertominen kuin toipuminenkin tuntuvat.
− Tässä vaiheessa ahdistuskurssia työstettäessä kokemuskehittäjäpajassa syntyi myös kurssin nimi, Riitta kertoo.
Kokemuskehittäjäporukka koostuu Mielenterveyden keskusliiton toiminnassa mukana olevista kokemusasiantuntijoista. Sen lisäksi kurssien kehittämisessä hyödynnetään myös avoimia tarinankeruita. Parhaillaan käynnissä on keruu korkean toimintakyvyn masennuksesta.
Mikäli oman kokemuksensa valjastaminen muiden auttamiseksi ylipäätään kiinnostaa, Paula kannustaa laittamaan hänelle sähköpostia.
− Vaikka juuri sillä hetkellä ei olisi sopivaa tehtävää, pidän ihmiset mielessäni. Asioista voi aina jutella etukäteen. Myös omia kuvituksia voi lähettää minulle.
Palautteissa korostuu vertaistuen merkitys
Kaikki itseopiskeltavat verkkokurssit ovat saaneet positiivista palautetta, joka toisinaan myös johtaa konkreettisiin toimiin.
− Juuri sain korkean toimintakyvyn masennukseen liittyvän tarinan ihmiseltä, joka oli käynyt Masennus kuin ikisade -kurssin. Se oli auttanut häntä, minkä takia hän halusi osallistua itsekin jatkokehitykseen, Riitta kertoo.
Myös Trauma kuin menneisyyden mylly -kurssista on saatu paljon hyvää palautetta. Osallistujat ovat kiitelleet siitä, että traumasta puhutaan. Moni kertoo, että on pystynyt kurssin avulla jäsentämään omaa elämäänsä. Myös vertaistuki välittyy palautteiden perusteella hyvin.
Itseopiskeltavien verkkokurssien suurin vetovoimatekijä on Riitan ja Paulan mukaan se, että niillä pääsee kuulemaan, miten toinen ihminen puhuu kokemistaan asioista. Kurssilla ei kerrota, miten pitäisi elää tai mikä on oikea tapa hoitaa asioita. Sen sijaan tuodaan esille, miten muut ovat toipuneet ja mistä löytäneet toivoa.
− Ylipäätään palautteissa korostuu se, että on ollut lohdullista ymmärtää, ettei ole yksin. Että todellisuudessa meitä on paljon, jotka koemme samoin, Paula sanoo.