Mielenterveyden keskusliiton organisoiman valtakunnallisen mielenterveysviikon teemana on tänä vuonna toipumisrauha. Teema muistuttaa siitä, että mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlinea.
On turhaa katsoa kalenterista, milloin olisi optimaalinen aika palata töihin tai opintoihin. Todellisuudessa toipuminen tapahtuu ajan kanssa, kulkemalla läpi vaikeidenkin kokemusten, menneiden ja tulevien. Sitä ei voi suorittaa.
Matkan varrella toipumista tukevat toivo, unelmat, kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ja vaikeistakin asioista puhuminen. Mielenterveyden keskusliiton viikko on tulvillaan toipumisrauhan tuokioita.
Su 16.11.
Kynttilätapahtuma, itsemurhan kautta menehtyneiden muistopäivä
Klo 17–18, Helsinki ja verkkolähetys
Valtakunnallinen tapahtuma järjestetään Helsingin Lapinlahden Lähteellä, mutta sitä voi seurata myös verkossa.
Linkki lähetykseen: www.mielenterveysviikko.fi
Lisäksi paikallisia tapahtumia järjestetään ympäri Suomen.
Ma 17.11.
Valoa pimeyteen: Vertaisuus toipumisen tukena
Klo 17–18, Teams
Mielen voi vallata pimeys valoisallakin säällä, tilanne voi hiipiä hiljaa elämään tai tulla kertarysäyksellä. Tärkeintä on, että et jää yksin. Tule mukaan!
Valoa pimeyteen -tapaamisissa keskustellaan mielenterveydestä, toipumisesta, arjesta, elämästä, iloista ja suruista. 16–40-vuotiaille.
Eihän itsemurhasta voi puhua! Vai voiko?
Klo 17.30–19, Teams
Pelottaa ihan valtavasti kysyä, hautooko läheinen itsemurhaa. Entä jos se kysymys ajaa hänet oikeasti toteuttamaan aikeensa?Toipuminen toivottomuudesta pikkuhiljaa ja rauhassa voi kuitenkin alkaa siitä, että uskaltaa nostaa vaikean asian esille.
Ti 18.11.
Mielenterveysbarometri 20 vuotta
Miten mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on muuttunut vuodesta 2005? Entä suomalaisten näkemykset mielenterveyspalvelujen saatavuudesta ja laadusta? Entä mitä kertoo vuoden 2025 Mielenterveysbarometri?
Uudet tulokset luettavissa verkosta: www.mielenterveysbarometri.fi
IG Live: Rajoja ja rakkautta – Seksuaalisuuden merkitys toipumisrauhalle
Klo 18–18.30, Instagram @mielenterveydenkl
Seksuaalisuuden merkitys mielenterveydelle jää usein sivuun toipumisesta puhuttaessa. Traumat ja ikävät kokemukset seksuaalisuuden äärellä voivat kuitenkin vaikuttaa elämässä kaikkeen, erityisesti ihmissuhteisiin. Kun alat tunnistamaan hyvinvointia tukevia rajoja sekä vahvistamaan yhteyttä oman kehon ja mielen välillä, toipuminen voi alkaa. Liveen ei tarvitse ilmoittautua, tule vain linjoille.
Irti masennuksen otteesta: Mutta ei kiireellä!
Klo 18–19.30, Tukinet
Masennus ei katoa minnekään yhdessä yössä tai parissa päivässä, vaan toipuminen vaatii kunnolla aikaa. Ryhmächatin erikoisteemana mielenterveysviikolla on masennus, toipuminen ja toipumisrauha. Chattiin ei tarvitse ilmoittautua, tule vain linjoille.
Liity keskusteluun Tukinetissä.
Ke 19.11
Elämäni ensi-ilta
Klo 13–16, Teams
Verkkotapahtuma, jossa nähdään keväällä 2025 seitsemällä paikkakunnalla toteutetuissa elokuvapajoissa syntyneet leffat, joissa toipumisrauha saa tilan – sisäiset ajatukset puetaan omaksi ääneksi ja sanoittamattomat tarpeet näkyväksi pysähtymisenä, kohtaamisina, tunteina tai toivona.
Hyvän mielen iltamat: Toivonkipinöitä, unelmien hattaroita
Klo 17.30–20, Teams
Mielenterveysongelmista toipumiselle ei ole deadlineä, eikä kalenterista voi tsekata toipumisen hetkeä. Mutta toivo lisää uskoa siihen, että tulee vielä se hetki, jolloin vointini paranee ja edessä on parempia päiviä. Unelmat taas kannattelevat toivoa.
Iltamien läpileikkaavana aiheena ovat toipumisen peruspilarit, toivo ja unelmat. Kirjoitamme myös yhdessä haikuja toivosta, toipumisesta ja toipumisrauhasta, ja syysillan tunnelmista.
Valoa-vertaischat
Klo 18-20, www.mtkl.fi
Tuntuuko, että kukaan ei ymmärrä? Vähän yksin olotilojen kanssa? Valoa-vertaischatissä pääset keskustelemaan toisen ihmisen kanssa, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin sinulla. Mielenterveysviikko tarjoaa mahdollisuuden keskustella erityisesti toipumisesta ja toipumiselle tarvitusta ajasta ja rauhasta.
To 20.11.
IG Live: Vertaisuuden pysäkki: Mikä tukee toipumista?
Klo 16, Instagram @mielenterveydenkl
Kaipaatko yhteisöä ja kokemusta vertaisuudesta tai paikkaa, missä voit jakaa ajatuksia tai vain kuunnella muiden pohdintoja? Mielenterveysviikon torstaina pysähdytään hetkeksi arjen keskellä ja kokoonnutaan Vertaisuuden pysäkille puhumaan toipumisesta: Mikä kaikki tukee toipumista? Kuinka kauan toipuminen kestää? Liveen ei tarvitse ilmoittautua, tule vain linjoille.
Valoa-vertaischat
Klo 18-20, www.mtkl.fi
Tuntuuko, että kukaan ei ymmärrä? Vähän yksin olotilojen kanssa? Valoa-vertaischatissä pääset keskustelemaan toisen ihmisen kanssa, jolla on ihan samoja kokemuksia kuin sinulla. Mielenterveysviikko tarjoaa mahdollisuuden keskustella erityisesti toipumisesta ja toipumiselle tarvitusta ajasta ja rauhasta.
Pe 21.11.
Toipumisrauha ja työelämä
klo 10–11.30, Teams
Sairauspoissaolot mielenterveyssyistä ovat usein pitkiä, ja paineet palata töihin voivat olla suuret. Miten suomalaista työelämää pitäisi kehittää, jotta se huomioisi toipumisrauhan entistä paremmin? Millainen rooli työkulttuurilla on toipumisrauhan mahdollistamisessa?
Mielentila: Keskustelua toipumisesta ja toipumisrauhasta
klo 13–15, Mielentila-ryhmä Facebookissa
Mielenterveyden keskusliiton ammattilaiset ja vertaiset linjoilla. Keskustellaan yhdessä sairastumisesta, toipumisesta, toipumista tukevista asioista ja toipumisen vaatimasta ajasta. Keskustelua voi jatkaa vaikka koko viikonlopun – ammattilaisemme palaavat kommentoimaan taas maanantaina!
Entä teidän tapahtumanne?
Järjestättekö oman, toipumisrauhaan liittyvän tapahtuman mielenterveysviikolla? Kasvotusten, verkossa, somessa?
Ilmoita tapahtumanne mielenterveysviikon kalenteriin viimeistään 7.11.
Kysyttävää mielenterveysviikosta? Ota yhteyttä!
Noudatamme Turvallisemman tilan periaatteita
Osallistumalla toimintaamme sitoudut noudattamaan Turvallisemman tilan periaatteitamme. Lue sivuiltamme tai lataa itsellesi.
Turvallisemman tilan periaatteet
Mielenterveysviikko
Mielenterveyden keskusliitto on järjestänyt mielenterveysviikon vuodesta 1974 asti. Teemaviikon tavoitteena on vähentää mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, lisätä tietoa mielenterveysongelmien yleisyydestä ja tarjota vertaistukea sitä tarvitsevalle. Vuonna 2025 mielenterveysviikkoa vietetään 16.−23.11.
Tapahtumakalenteri
Tapahtumakalenterista löydät kaikki maksuttomat kurssit ja koulutukset.
