7 elokuvaa mielenterveydestä

Mielenterveysyhdistysten tekemät lyhytelokuvat saivat ensiesityksensä Elämäni ensi-ilta –tapahtumassa Mielenterveysviikolla 19.11.2025. Seitsemän lyhytelokuvaa tehtiin keväällä 2025 järjestetyissä työpajoissa Kaikki kuvaa: Mielikuvia -hankkeessa. Samalla julkaistiin videotutorial oman leffatyöpajan ohjaamiseen ja elokuvan tekoon.
Kaksi ihmistä istuu elokuvateatterin punaisilla penkeillä. Heidän edessään on kamera ja äänittäjä, joka kannattelee mikrofonia. Kaksi ihmistä on polvillaan elokuvateatterin eturivissä selin valkokankaalle.

Miten elokuva sopii keinoksi kertoa mielenterveyden haasteista? Hyvin. Mielenterveyden keskusliiton kulttuurituottaja Nina Tuittu ja elokuvatuotantoyhtiö Amazementin tuottaja Arttu Haglund ovat siitä yhtä mieltä.

Mielenterveyden keskusliiton ja Amazementin yhteinen hanke Kaikki kuvaa: Mielikuvia käynnistyi toden teolla keväällä 2025, kun seitsemällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea järjestettiin leffatyöpajat yhdessä paikallisten mielenterveysyhdistysten kanssa.

Tuittu kertoo, että häntä kosketti se, miten nopeasti pajojen osallistujat löysivät yhteisen sävelen ja olivat toisilleen läsnä.

– Tällaisissa vertaisryhmissä syntyy nopeasti aitoja keskusteluja, kun ihmiset ovat valmiita kuuntelemaan toisiaan, Tuittu sanoo.

Tuittu kertoo, että on hienoa nähdä, mitä syntyy, kun ihmisten erilaiset tarinat ja kokemukset yhdistyvät.

Haglund kertoo pajoissa syntyneen seitsemän toisistaan erilaista elokuvaa.

– Teokset raottavat mielenterveystoipujien elämää ja ajattelua monenkirjavin lähestymistavoin: mukana on kaikkea kokeellisesta musiikkivideosta hersyvään komediaan ja koskettavaan monologidokumenttiin, Haglund sanoo.

Elokuvan teko toi esiin vaietun surun

Helsingissä Taiteen sulattamolla järjestettyyn työpajaan osallistunut Maria Stenberg kertoo elokuvaa tehdessään päässeensä käsittelemään pitkään mukanaan kantamaansa surua mielenterveysongelmista johtuvasta lapsettomuudesta.

– Elokuvaa tehdessä tunsin tulevani nähdyksi ja sain tuotua viestini ulos, Stenberg sanoo.

Hän kertoo kuvauksissa tulleen myös liikutuksen hetkiä, ja joidenkin repliikkien nostaneen tunteita pintaan. Aidot tunteet tallentuivat myös kameraan.

Stenberg kuvailee lapsettomuuden olevan yksinäinen kokemus, johon liittyy monenlaisia tunteita, myös häpeää.

– Nykyään puhutaan kyllä lapsettomuudesta, mutta mielenterveysongelmien liittyminen siihen on edelleen vaiettua, Stenberg sanoo.

Hän koki, että elokuvapaja oli hyvä paikka ja keino käsitellä asiaa.

Kolme ihmistä seisoo violetiksi valaistussa huoneessa. Yksi käyttää videokameraa, toinen pitää kohdevaloa ja kolmas lukee paperista.
Yksi Kaikki kuvaa: Mielikuvia -hankkeen työpaja pidettiin Helsingissä.

Tee oma elokuva videotutorialin avulla

Työpajoissa tehdyt elokuvat saivat ensi-iltansa mielenterveysviikolla. Samalla julkaistiin videotutorialpaketti, jonka avulla mielenterveysyhdistykset tai muut yhteisöt voivat pitää omat leffapajat ja tehdä elokuvan.

Kulttuurituottaja Nina Tuittu ajattelee elokuvien olevan tilaisuus tuoda ihmisiä yhteen.

– Elokuvan kautta voidaan jakaa maailmoja ja kokemuksia. Elokuvia tehdessä mukana on aina toinen ihminen, ja ollaan vuorovaikutuksessa. Ja elokuvia keräännytään myös katsomaan yhdessä, Tuittu sanoo.

Videotutorialpaketti jakautuu kolmeen osaan: suunnitteluun, kuvauksiin ja jälkituotantoon. Elokuvan teonkin voi jakaa tämän mukaan kolmipäiväiseen työpajaan. Monia voi jännittää tekninen toteutus, mutta tuottaja Arttu Haglundin mukaan sen kynnyksen voi pitää erittäin matalana.

– John Cassavetes on sanonut: ”Elokuvan tekeminen on helppoa. Otat vain kameran, ja näytät sillä asioita.” Sen monimutkaisempaa sen ei tarvitsekaan olla. Kuvauslaitteeksi sopii hyvin taskusta löytyvä älypuhelin, eikä kuvatun videon jälkikäsittely ja editointikaan ole aina välttämätöntä, Haglund sanoo.

Tuittu kannustaa lähtemään liikkeelle pienestä.

– Se voi olla jokin tunne, josta alkaa miettiä, että miten sen voisi esittää kuvassa. Sitten jatkaa prosessia. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Mihin liikkuva kuva voi tunnetta ja tunnelmaa kuljettaa, Tuittu sanoo.

Tutustu videotutorialpakettiin ja työpajoissa tehtyihin elokuviin alla. Materiaalit ovat saatavilla myös Mielenterveyden keskusliiton materiaalipankissa.

Katso elokuvat

Sisältöä ei voida näyttää ilman evästeiden hyväksyntää.

Katso videotutorialit

Sisältöä ei voida näyttää ilman evästeiden hyväksyntää.

Sinua voisi kiinnostaa…