Siirry sisältöön

Virkeyttä väkeen

Henkilö nousee ylös kiviportaita. Hänellä on jalassaan lenkkarit. Henkilö nousee ylös kiviportaita. Hänellä on jalassaan lenkkarit.

Virkeyttä väkeen -hanke luo uusia tapoja mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten omaehtoiseen liikuntaan ja lisää liikunnan avulla mielenterveysyhdistysten yhteistyötä.

Liikkuminen parantaa niin fyysistä kuin henkistä jaksamista. Virkeyttä väkeen -hankkeen tavoitteena on innostaa mukana olevien mielenterveysyhdistysten osallistujia lisäämään liikettä arkeensa ja huomaamaan liikkumisen vaikutukset omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Hankekaudella 2024–2025 hanke toimii Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Kainuun alueilla.

Mukana olevat yhdistykset

Hankkeessa toteutetaan kahdeksan viikkoa kestävä kampanja, jonka aikana osallistujia kannustetaan liikkumaan. Osallistujat saavat tekstiviestejä ja kirjeitä, joissa innostetaan liikkumaan. Lisäksi järjestetään yhteisiä Teams-tapaamisia. Kahdeksan viikon kampanjan jälkeen järjestetään liikunnallinen päätöstapahtuma, jossa osallistujat pääsevät vielä yhdessä liikkumaan.

Kesto 31.5.2026 asti.

Sisältöä ei voida näyttää ilman evästeiden hyväksyntää.

Sisältöä ei voida näyttää ilman evästeiden hyväksyntää.

Lisätietoja:

Virkeyttä väkeen -hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön avustama.