Syty liikkeelle houkutti mukaan 277 osallistujaa
Perinteinen syksyn Syty liikkeelle -haastekampanja järjestettiin jo viidentenä syksynä peräkkäin. Neljän viikon kampanja haastoi yhdistykset ja yhdistysten jäsenet liikkumaan ja kirjaamaan päivittäiset liikkumisminuutit omaan Syty liikkeelle -liikuntakorttiin. Syksyn kampanjaan osallistui yhteensä 277 osallistujaa ja 66 eri jäsenyhdistystä.
Syty liikkeelle -kampanjan innoittamana saimme tänä vuonna haasteeseen mukaan yhteensä 277 ihmistä. Osallistujat edustivat 66 Mielenterveyden keskusliiton jäsenjärjestöä. Aktiivisin yhdistys oli Hyvinkään Mielenterveysyhdistys Verso. Yhdistyksen jäsenistä 26,7 % palautti täytetyn Syty liikkeelle -kortin. Kisa voitosta oli tiukka, sillä hyväksi kakkoseksi tuli Vaasan Mielenterveystoiminnan Tuki ry, jonka jäsenistöstä 25 % otti osaa kampanjaan. Kolmanneksi eniten kortteja (24,6%) palautui viime vuoden kampanjan voittaneelta yhdistykseltä Ristiinan Mielenterveysyhdistys Risla ry:ltä. Nämä kolme yhdistystä erottuivat selvästi muista, sillä neljännen palautusprosentti oli 12,7 %. Katso sivun alalaidasta yhdistyskisan kymmenen kärki.
Eri liikuntamuotoja liikuntakortteihin oli lueteltu kaiken kaikkiaan 46 erilaista. Suosituin liikuntamuoto kampanjan aikana oli kävely (81 %).. Toiseksi suosituin oli pyöräily (39 %). Kolmanneksi eniten oli liikuttu vedessä. Vesijumppaa, vesijuoksua ja uintia oli harrastanut 28 % osallistujista. Näiden lisäksi paljon merkintöjä saivat hyötyliikunta, pihatyöt, kuntosaliharjoittelu, luonnossa liikkuminen sekä erilaiset jumpat. Harvinaisempia liikuntaharrastuksia olivat SUP-lautailu, melonta ja koripallo.
Kaikkien korttien palauttaneiden kesken arvotut palkinnot on arvottu ja lähetetty voittajille. Pääpalkinto retkeilyreppu termospulloineen matkasi Etelä-Pohjanmaalle. Onnittelut kaikille voittajille ja suurkiitos kaikille kampanjaan osallistuneille.
Jatka liikkumista
Meneillään on vuoden pimein vuodenaika. Paras ja nopein tapa kohottaa mielialaa on liikkua päivittäin pienin askelin tai sinulle sopivin tavoin. Tsempaathan itseäsi ja kaveriasi liikkumaan. Pienikin liikkumistuokio on parempi kuin jatkuva paikallaanolo. Valitse itsellesi sopiva liikkumistapa ja ajankohta. Toiset meistä tykkäävät liikkua aamulla ja toiselle aamulla liikkuminen ei sovi lainkaan. Liikkumisen avulla myös keskittyminen ja tarkkaavaisuus paranevat.
Liikkumisen iloa kaikille alkutalveen!
Syty liikkeelle kampanjan yhdistyskisan tulokset
- Mielenterveysyhdistys Hyvinkään Verso ry
- Vaasan Mielenterveystoiminnan Tuki ry
- Ristiinan mielenterveysyhdistys Risla ry
- Parkanon seudun mielenterveysyhdistys Toivo ry
- Viisiokuntien mielenterveysyhdistys ry
- Siilinjärven virkistys ry
- Keski-Pohjanmaan mielenterveysyhdistys Varaventtiili ry
- Mielenterveysyhdistys Merituuli ry
- Vammalan seudun mielenterveysyhdistys VoiMia ry
- Varkauden Seudun Mielenterveysväki ry