Uusi opas kannustaa lempeästi liikkumaan
Liikunnan myönteiset vaikutukset mielenterveysongelmien hoidossa ovat tutkimusten mukaan kiistattomia ja se on nähtävillä myös Mielenterveysbarometrin tuloksissa. Vuoden 2025 Mielenterveysbarometrissa 91 prosenttia vastaajista piti liikuntaa sopivana hoitomuotona mielenterveysongelmiin. Liikkuminen kuitenkin lähes poikkeuksetta vaikeutuu mielenterveyshäiriöön sairastuneella, sillä toisinaan pelkkä kotoa poistuminen voi tuntua ylivoimaiselta.
Virkeyttä väkeen -hankkeen yhteydessä toteutetussa kyselyssä kerättiin kokemuksia ja vinkkejä liikkumisen aloittamiseen. Kyselyn vastaukset käsiteltiin työpajassa, jossa kokemusasiantuntijat valitsivat tärkeimmät asiat, jotka tulee huomioida mielenterveyshäiriöön sairastuneen liikkumiseen kannustamisessa ja mitä itse voi tehdä edistääkseen liikkumisen aloittamista. Kyselyn ja työpajan tulokset on koottu Pienin askelin, hyvä sinä! -oppaaseen kolmelle eri ryhmälle suunnattuun vinkkilistaan.
Olisin tarvinnut perheen tai läheisten kannustusta. Ohjatussa liikuntaharrastuksissa ohjaajan ymmärrystä mielenterveysoireilusta ja sen tuomista haasteista.
Opas on tarkoitettu mielenterveyshäiriöön sairastuneille, hänen läheisilleen sekä ammattilaisille. Sen tarkoituksena on tehdä kannustamisen merkitys näkyväksi ja tukea sairastuneen hyvinvointia kannustamalla häntä lempeästi liikkumaan.
Oppaaseen on kerätty tutkimustietoa ja kokemusperäisiä vinkkejä siitä, millaista kannustusta sairastunut toivoo läheisiltään ja ammattilaisilta. Opasta voi käyttää esimerkiksi osana itsehoitoa tai asiakastyön apuvälineenä, ja se soveltuu monenlaisiin elämäntilanteisiin ja sairauden vaiheisiin.
Toivoisin ymmärrystä liikkumiseni hitaudesta ja siitä, että en ole sama kuin ennen.
Opas on helposti tulostettavassa muodossa ja maksutta käytettävissä. Sitä voi käyttää yksin tai yhdessä. Vinkkilistat voi myös tulostaa irrallisina ja niitä voi hyödyntää muistilistoina asiakastyössä tai vaikka kiinnittää jääkaapin oveen muistuttamaan liikkumiseen liittyvästä armollisuudesta.
Tutustu oppaaseen
Pienin askelin, hyvä sinä!
