Siirry sisältöön

Mihin lahjoitukset käytetään?

Lahjoittamalla Mielenterveyden keskusliitolle tuet konkreettista työtä mielenterveysongelmien kanssa elävien ihmisten hyväksi. Käytämme lahjoitukset joustavasti siihen toimintaan, jolle on kulloinkin suurin tarve. Alla esimerkkejä toimintamuodoistamme, joihin lahjoituksia käytetään.

Nuorten toiminta

Nuorten kokema yksinäisyys, syrjäytyneisyys ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat yleisimpiä kuin koskaan aiemmin. Mielenterveyden keskusliiton nuorille suunnattu toiminta rohkaisee ottamaan konkreettisia askeleita elämässä eteenpäin, auttaa tunnistamaan olemassa olevia voimavaroja ja kannustaa pitämään huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä ihmissuhteista. Lahjoittamalla autat vaikeassa elämäntilanteessa olevia nuoria saamaan uutta suuntaa elämälleen.

Vapaaehtoistyö

Vertaistuen merkitys mielenterveydelle voi olla korvaamatonta. Puhuminen toisen mielenterveysongelmiin sairastuneen kanssa voi antaa toivoa tulevaisuuteen, sekä sellaista ymmärrystä omaan tilanteeseen, jota ei muualta saa. Mahdollistamme lahjoitetuilla varoilla vapaaehtois- ja vertaistoimijoidemme koulutusta ja läsnäoloa tukea tarvitsevan elämässä.

Kulttuuritoiminta

Mielenterveyden ongelmat vaikuttavat usein sairastuneen elämään toimintakykyä heikentävästi ja tekemisen aloittaminen on usein vaikeaa. Taide- ja kulttuuritoiminnalla on pitkäaikaiset vaikutukset sairastuneen elämään, sillä osallistuja voi pitää luovan toiminnan osana omaa arkea myös toimintaamme osallistumisen jälkeen. Lahjoittamalla vaikutat niiden ihmisten elämään, jotka ovat jääneet pitkään kestäneiden mielenterveyshäiriöiden vuoksi yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle ja ovat olleet pitkään pois työ- tai opiskeluelämästä.

Liikuntatoiminta

Olemme myös liikuntajärjestö, jonka tavoitteena on lisätä mielenterveysongelmia kokevien ihmisten omaehtoista liikkumista arjessa. Mielenterveysongelmia kokeneelle voi pelkästään kotoa lähteminen puhumattakaan liikuntaryhmiin osallistumisesta olla ylivoimaista. Häpeä, ahdistus, taloudellinen tilanne tai jaksaminen voivat estää liikkeelle lähdön. Lahjoittamalla autat meitä aktivoimaan viikoittain jopa 1500 – 2000 ihmistä ympäri Suomen liikkumaan eri tavoin.

Tutkimustyö

Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysbarometri on ainutlaatuinen mittari, jolla seurataan mielenterveysongelmiin sairastuneiden ja mielenterveysalan ammattilaisten lisäksi koko väestön suhtautumista mielenterveyden sairauksiin. Barometri auttaa työssämme mielenterveysongelmiin liittyvän stigman vähentämisessä. Tutkimuksella voimme vaikuttaa myös esimerkiksi mielenterveyteen liittyvään lainsäädäntöön sairastuneen näkökulmasta. Lahjoitetuilla varoilla katamme tutkimustyöstä tulevia kustannuksia.