Siirry sisältöön

Ajankohtaiset hankkeet

Erilaiset mielen hyvinvointia tukevat hankkeet ovat osa toimintaamme. Olemme myös säännöllisesti mukana erilaisissa yhteishankkeissa toisten toimijoiden kanssa. Tuomme kehitystyöhön mielenterveyskysymysten asiantuntemustamme ja kokemusasiantuntijan näkökulman. 

Parhaillaan käynnissä olevissa hankkeissa keskiössä ovat nuoret, luonto ja työelämä.

Skutsi kuulee

Mielenterveyden keskusliiton Skutsi kuulee -ohjelma madaltaa kynnystä lähteä ulkoilemaan luontoon. Ohjelma on tarkoitettu 18–35-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita mielen hyvinvoinnista ja haluavat tutustua luontoon sekä sen mahdollisuuksiin vahvistaa hyvinvointia.

Luonnolla on monia myönteisiä vaikutuksia ihmisen mielen ja kehon hyvinvointiin. Lyhytkin hetki luonnossa laskee sykettä ja verenpainetta sekä lievittää stressiä ja ahdistusta.

Henkilö kurkistaa puunoksien lomasta.

Mielihyvin duunissa

Mielihyvin duunissa -hankkeen ensisijaisena tavoitteena on kasvattaa työnantajien, oppilaitosten ja työterveyshuollon osaamista nuorten työntekijöiden mielenterveyden ja työkyvyn tukemisessa erilaisin menetelmin.

Teksti: Kehitämme sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää yhdessä nuorten kanssa.

Virkeyttä väkeen

Virkeyttä väkeen -hanke innostaa mielenterveysongelmia kokeneita ihmisiä lisäämään arkeensa liikettä ja huomaamaan sen vaikutukset omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Henkilö nousee ylös kiviportaita. Hänellä on jalassaan lenkkarit.