Leena Saarinen löytää raskaasta musiikista toiveikkuutta

– Musiikki oli lapsuudenperheessäni itsestään selvä osa kasvualustaa, sanoo Leena Saarinen, 43.

Leena on laulanut lapsesta asti kuoroissa ja tänä päivänä hän esiintyy laulajana osana Duo Toivotonta tapausta. Teini-ikäisenä musiikkimaku alkoi suuntautua raskaan musiikin suuntaan. Se vastasi teini-ikäisen Leenan pahaan oloon.

– Oireilin pahaa oloani vahvasti ulospäin, tuntui ettei kukaan saisi selvyyttä elämäni solmuista. Silloin suurimpia lohdutuksen hetkiä olivat ne, kun laitoin Walkmanin kuulokkeet päähäni ja pesään Guns n’ Rosesin, Aerosmithin tai Paradise Lostin kasetin.

Aikuisiällä raskas musiikki toimii Leenalle edelleen tunteiden käsittelyn keinona ja se on auttanut myös mielenterveyshaasteista toipumisessa.

Oikea diagnoosi muutti elämän suunnan

Leenalla todettiin vuonna 2017 sivupersoonahäiriö (eli dissosiatiivinen identiteettihäiriö). Sitä olivat edeltäneet lukuisat muut diagnoosit, osastohoitojaksot ja lääkitykset.

– Minusta tuntui jo, että olen toivoton tapaus. Oikean diagnoosin ja hoidon löytyminen muutti elämäni suunnan siihen, mitä se tänä päivänä on, Leena sanoo.

Leena oli työkyvyttömyyseläkkeellä eikä hänen enää koskaan pitänyt voida kuntoutua työkykyiseksi. Nyt hän kuitenkin työskentelee koulutettuna kokemusasiantuntijana psykiatrian osastolla, poliklinikalla sekä lastensuojelussa. Viime kesänä hän palasi myös koulutustaan vastaavaan työhön tehtyään sijaisuussopimuksen erääseen lastensuojeluyksikköön.

Tie on kuitenkin ollut kivinen. Leena on ollut lastensuojelun asiakas ja sijoitettuna laitokseen. 16-vuotiaana hän päätti itsenäistyä, kävi lukion, opiskeli itselleen ammatin ja pääsi kivaan työpaikkaan lastensuojeluyksikköön. Jokin kuitenkin kaihersi. Leena painoi sen pois mielestään, hänellähän oli kaikki asiat hyvin.

– Ensimmäinen oireeni oli kontrollin hakeminen. Kontrolloin syömistäni ja sairastuin syömishäiriöön. Olin itsetuhoinen tietämättä oikeastaan miksi. Sen myötä pintaan alkoivat nousta menneisyydestäni tapahtumat, jotka olin aiemmin pystynyt blokkaamaan mielestäni.

Leena kuvailee nähneensä menneisyyden tapahtumia kuin ne olisivat tapahtuneet sillä hetkellä hänen silmiensä edessä. Hän kuuli puhetta – asioita, joita hänelle oli lapsuudessa ja nuoruudessa sanottu.

– En vielä silloin tiennyt, että ääni kuului sivupersoonilleni. Minulla sivupersoonat ilmenevät puheena. Hoitajat ovat sanoneet, että he ovat nähneet minussa tapahtuvan myös muutoksen, kun sivupersoona tulee esiin, en ole silloin se tavallinen arkiminä. Nykyään pysyn kuitenkin itse tietoisena siitä, mitä tapahtuu, vaikka sivupersoonani olisi äänessä.

Tiedän, mitä sivupersoonilleni on tapahtunut, mutta ne eivät tunnu omilta kokemuksiltani. On kuin puhuisin naapurin Pirjosta.

Leenan sivupersoonat liittyvät hänen menneisyytensä traumakausiin. Yksi on pikkulapsi, toinen teini-ikäinen. Aluksi Leena työnsi ne sivuun. Lapsipersoona ja ajatus itsestään lapsena inhotti häntä.

– Se heijastelee traumoihin, joita olen lapsena kokenut. Aluksi opin olemaan reagoimatta, ymmärsin ettei minun tarvinnut tehdä itselleni mitään sen takia, mitä sivupersoona sanoi.

Nykyään Leena ymmärtää, että sivupersoonan puhe kertoo tarpeesta tai muistosta, jota täytyy käsitellä.

– Tiedän, mitä sivupersoonilleni on tapahtunut, mutta ne eivät tunnu omilta kokemuksiltani. On kuin puhuisin naapurin Pirjosta.

Hän on käyttänyt sivupersoonia myös terapiassa kertomaan menneistä tapahtumista.

– Saatan sanoa lapsipersoonalleni, että sinulla ei ole nyt mitään hätää. Ensi viikolla on hoitajan tapaaminen, siellä on tilaa ja turvallista kertoa tarpeesi.

Hoitajan kanssa yhteinen musiikkimaku syvensi hoitosuhdetta

Raskaassa musiikissa aitous ja rosoisuus puhuttelevat Leena. Hän ajattelee, että muusikoiden ihmisyys ja kaikki se taakka, mitä hekin saattavat mukanaan kantaa, saavat kuulua musiikissa.

– Jos jostain aiheesta tehdään biisi, niin sitä ei kaunistella vaan lauletaan niin kuin asia on.

Musiikki on ollut tärkeässä osassa myös toipumisessa.

– Kun toipumiseni alkoi edetä, Korpiklaani, Jonne Järvelän sooloprojekti Jonne bändi ja Shamaani duo muodostuivat minulle erityisen tärkeiksi. Jotkut heidän biisinsä menevät syvälle sielun sopukoihin.

Jonne Järvelä on Leenalle edelleen tärkeä muusikko ja nykyisen duoparin Jaana Turusen äänen hän sanoo menevän syvälle sieluun.

– Jaana Turusen äänessä on sellaista sielukkuutta yhdistettynä puhtauteen. Kuvailisin sitä tunturipuroksi. Hänen laulunsa menee keikoilla suoraan sisuskaluihini.

Raskaan musiikin ympärille rakentuva yhteisö on myös live-musiikista pitävälle Leenalle tärkeä. Keikoilla ja festareilla hän kokee olonsa turvalliseksi.

– Keikoilla moshpitit voivat näyttää sekoilulta, mutta aina jos siellä joku kaatuu, niin ympärillä ihmiset auttavat pystyyn ja varmistavat, ettei sattunut.

Näen raskaassa musiikissa toivoa siinä, että asiat tuodaan esiin sellaisina kuin ne ovat.

Musiikin parista on löytynyt myös uusia ystäviä.

– Kerran festareilla eräs ihminen tuli vain kehumaan vaatteitani, meikkiäni ja lävistyksiäni. Aloimme sitten seurata toisiamme Instagramissa ja nyt törmäämme usein keikoilla.

Kävi ilmi, että myös Leenan psykiatrinen hoitaja kuuntelee raskasta musiikkia. Yhteinen musiikkimaku yhdisti, ja Leena kokee sen myös syventäneen hoitosuhdetta ja vahvistaneen luottamusta.

– Se helpottaa, kun puhuu tavallaan samaa kieltä. Ja vaikka hoitaja on siinä ammattilaisena, niin meillä on tämä yhdistävä tekijä.

Yhteinen musiikkimaku on antanut puhuttavaa myös niihin hetkiin, kun jonkin raskaan aiheen käsittelyn jälkeen Leena on kaivannut taukoa ja halunnut puhua jostain ihan muusta. Silloin he ovat voineet puhua musiikista, tulevista keikoista ja uusista julkaisuista.

Raskaassa musiikissa on toiveikkuutta

Moni ei ehkä ensimmäisenä ajattelisi raskasta musiikkia toiveikkaana, mutta Leena löytää sieltä sitäkin. On kappaleita, jotka suoraan kertovat toivosta. Leena nimeää esimerkiksi Mokoman Sinne missä aamu sarastaa ja Toinen ihminen tai Sixx:A.M.-yhtyeen kappaleen Maybe it’s time.

Leena sanoo paljon olevan myös kiinni siitä, miten kappaletta kuuntelee. Vaikka se ei suoraan kertoisi toivosta, voi sen sieltä löytää.

– Näen toivoa siinä, että asiat tuodaan esiin sellaisina kuin ne ovat. Se voi olla myös sitä, että joku muu on tehnyt biisin, joka resonoi minussa ja synnyttää ajatuksen, etten olekaan tämän tunteen tai ajatuksen kanssa yksin.

Leena käyttää musiikkia myös tunteiden käsittelyyn. Hän sanoo raskaasta musiikista löytyvän aina sopivat biisit niihin tilanteisiin, kun elämässä tulee lokaa niskaan.

– Joskus voi myös tuntua, että tarvitsee itkeä oikein huolella, mutta itku ei vain tule. Niihinkin tilanteisiin tiedän valmiiksi biisit, jotka saavat varmasti kyyneleet valumaan.