"Kaikkea ei tarvitse ratkaista heti eikä yksin"

Viisi vuotta sitten Petteri Helin, 41, heräsi kodissaan takanaan monen päivän juomisputki. Krapula oli raastava ja olo epätoivonen. Hän näki hallusinaatioita ihmisistä, jotka olivat kiusanneet häntä yläasteella. Pienikin toivo siitä, että elämä voisi vielä muuttua paremmaksi, oli kadonnut kokonaan.

– En nähnyt enää mitään mahdollisuuksia. Tunsin kuin olisin ollut junassa, joka menee tunneliin ja päätyseinä tulee vastaan. Köysi kädessä suunnittelin itseni tappamista. Se oli tosi lähellä.

Onneksi pelko esti toteutuksen viime hetkellä. Heti seuraavana aamuna, kun pahin krapula oli helpottanut, Petteri soitti päihdeongelmaisten vertaistukipuhelimeen, jonka numeron hän muisti vuosia aiemmin nähneensä lehdessä, ja joka tuolloin jo oli aiheuttanut häpeällisen piston mielessä.

– Minua vaivasi hirveä syyllisyys ja häpeä itsemurha-ajatuksistani, ja kuvittelin, että muut näkevät pääni sisälle.

Petteri liittyi saman tien elämänsä ensimmäiseen päihdeongelmia kokevien vertaisryhmään. Ryhmä herätti hänessä uudelleen toivon, että kaikki saattaakin vielä muuttua paremmaksi. Se myös lopulta auttoi häntä raitistumaan.

Minua vaivasi hirveä häpeä itsemurha-ajatuksistani, ja kuvittelin, että muut näkevät pääni sisälle.

Alkoholi auttoi väistelemään tunteita

Juomisputkeen Petteri oli ajautunut vähitellen. Juotuaan 18-vuotiaana ensimmäisen alkoholiannoksensa, hän nopeasti havaitsi, että alkoholi helpottaa hänen pahaa oloaan. Pahan olon taustalla oli koulukiusatuksi joutuminen yläasteella, mitä hän oli pitänyt sisällään vuosikaudet.

– Olen aina ollut kiltti ja tunnollinen, sellainen suorittajatapaus ja kokenut oikean ja väärän voimakkaana. Kiusaaminen jäi kokonaan itseni kannettavaksi, sillä en kertonut tai säteillyt sitä ulospäin. Olin kellaripoika, vietin nuorena tosi paljon aikaa vain omassa huoneessa itsekseni. Tunteiden väistely ja toisaalta myös niissä möyriminen alkoivat jo silloin.

Alkoholi auttoi Petteriä turruttamaan tunteita, pakenemaan kipeitä muistoja ja löytämään uusia rooleja.

– Humala teettää tietynlaista ajattelua, ja aloin vuosien myötä uskoa siihen, miten kerroin tarinaani itselleni. Lopulta vuosien myötä alkoholi alkoi tehdä tuhoa, vaikka ei silloin ollut vielä ongelma – en kokenut kärsiväni siitä, eikä lähipiirikään huomannut mitään.

Varsinainen alamäki alkoholin kanssa alkoi, kun Petteri erosi vuonna 2009 poikansa äidistä. Pojan huoltajuus jaettiin, ja silloin kun poika ei ollut Petterillä, oli aikaa juoda. Petterin masennus syveni.

– Nuoruusvuosien fyysisten ja henkisten nöyryytysten kautta annoin itselleni oikeuden juoda. Viikot kävin töissä ja olin pojan kanssa, mutta yksinäisinä viikonloppuina tinttasin menemään perjantaista sunnuntaihin. Se alkoi näkyä jaksamisessa.

Pahin aallonpohja tuli vuonna 2015 – hetkenä, jolloin Petteri löysi itsensä krapulaisena ajattelemassa itsemurhaa. Petteri oli opiskellut uuden ammatin ja valmistunut luonto- ja ympäristöneuvojaksi, mutta kun oli opiskelu päättyi, samaan aikaan myös silloinen parisuhde päättyi ja pitkäaikainen masennus nakersi mielessä, ryyppyputket alkoivat venyä päiväkausien mittaisiksi.

– Opiskellessani muistan kokeneeni samoja tuntemuksia ja ajatusmalleja, joita oli jo nuorena. Välttelin ihmisiä ja rääkkäsin itseäni suorittamalla tenttejä täysillä. Halusin ikään kuin jatkuvasti todistella itselleni ja muille olevani pystyvä, tasa-arvoinen ja riittävä ihminen tässä yhteiskunnassa. Samaan aikaan join niin, että lopulta psyyke romahti kokonaan.

Nuoruusvuosien fyysisten ja henkisten nöyryytysten kautta annoin itselleni oikeuden juoda.

Masennus on ollut menneen ja tulevan pelkoa

Kun pahimman romahduksen jälkeen päihdesairauden vertaisryhmässä käymistä ja raittiutta oli kestänyt puoli vuotta, Petteri kokeili paluuta työelämään. Vasta silloin hänelle alkoi hahmottua, mitä kaikkea juomisen taustalla oli ollut. Että hänen suurin ongelmansa ei ollutkaan itse juominen, vaan kaikki ne koulukiusaamisen aiheuttamat traumat ja niistä seurannut masennus.

– Olin samaan aikaan aivan loppu ja ylikierroksilla. Tuntui, kuin minulla olisi ollut kaksi päätä – aamuisin juoksin töihin ja samaan aikaan saatoin miettiä jo seuraavaa päivää ja vaikka sitä, mitä ruokaa laitan pojalleni. Toimintamallini pahaan oloon oli ihan samanlainen suorittava kuin ennenkin, ei se muutu puolessa vuodessa noin vain. Päällimmäinen tunne oli yhä riittämättömyyden tunne.

Alkoi pitkä sairauslomakierre, kunnes lääkäri sanoi Petterille, että nyt pitäisi viimein alkaa tarkastella, mitä kaikkea siellä taustalla on. Hän sai vaikean masennuksen diagnoosin ja lähetteen kuntouttavaan psykoterapiaan.

Terapia ja vertaistuki mahdollistivat sen, että Petterin elämä alkoi muuttua päivä kerrallaan kohti parempaa. Aivan oleellinen tekijä toipumisessa on ollut raittiina pysyminen. Tänä syksynä Petterille tuli täyteen neljä vuotta raittiutta.

– Raittius on mahdollistanut sen, että pystyn ja uskallan kohdata tunteeni ja pelkoni. En kaikkia tietenkään kerralla enkä päivittäin, mutta ei tarvitsekaan. Olen ymmärtänyt, että sairauteni, masennuksen ydin on ollut voimakasta menneen ja tulevan pelkoa. Ne ovat puristaneet minua kasaan molemmista suunnista.

Raittius on mahdollistanut sen, että pystyn ja uskallan kohdata tunteeni ja pelkoni.

Voin valita, sairastanko vai toivunko tänään

Kun ihminen on tottunut nuoruudestaan alkaen siihen, että masennus on osa elämää, ei siitä välttämättä pääse koskaan kokonaan irti. Mutta Petteri uskoo vahvasti, että ei tarvitsekaan. Masennus on osa häntä, välillä aktiivisempi, välillä poissa. Kun sairaus on hoidossa ja sitä hoitaa myös itse, sitä ei tarvitse korostaa.

– Minulle se on asennekysymys. Voin tiettyyn pisteeseen asti valita itse, sairastanko tänään vai toivunko. Masennus on tavallaan koteloitunut minuun, mutta en enää tunge pelkotiloja syrjään. Se on itsensä hyväksymistä ja opettelua toimimaan omalla tavallani vertailematta itseäni muihin.

Petteri tiedostaa nykyään melko herkästi heikot kohtansa ja hetkensä. Esimerkiksi mitä enemmän hänellä on erilaisia vastuita päivittäin, sitä tarkemmin hänen on muistettava hoitaa omaa jaksamistaan.

Jääräpäiset, masennusta ruokkivat ajatukset ovat olleet vuosikausia olemassa. Hän on antanut itselleen luvan, ettei niiden tarvitse tuosta noin vaan muuttua, vaan ajatus- ja toimintamallien muutoksille pitää antaa aikaa. Jos synkät ajatukset valtaavat mielen, häntä auttaa se, että ryhtyy tekemään jotain konkreettista tai soittaa jollekulle ja sanallistaa ajatuksiaan.

– Mielikuvitukseni on sellainen, että se tuottaa kaikenlaista materiaalia päähän. Esimerkiksi alan kuvitella, että kun nyt kaikki on hyvin, niin kohta tapahtuu väistämättä jotain pahaa. Kysymys on kuitenkin siitä, miten kuuntelen ja puhun sisäisellä äänelläni itselleni ja miten luotan tulevaan ja torjun ne mielen luomat uhkakuvat.

Masennus on osa minua, välillä aktiivisempi, välillä poissa. Kun sairaus on hoidossa ja sitä hoitaa myös itse, sitä ei tarvitse korostaa.

Ihmistä pitää aina auttaa

Terapian ohella Petteri on jatkanut tähän päivään saakka erilaisissa mielenterveys- ja päihdeongelmia kokevien ihmisten vertaisryhmissä käymistä ja perustanut sellaisia myös itse. Hän toimii myös kokemusasiantuntijana ja käy kertomassa tarinaansa erilaisissa tilaisuuksissa ja ryhmissä.

– Se on ihanaa ja terapeuttista hommaa. Suurin palkinto tulee siitä, jos pystyn omalla kokemuksellani herättämään muissa ihmisissä ajatuksen, että yksin täällä ei tarvitse kenenkään pärjätä.

Päihde- ja mielenterveysongelmat kulkevat usein tiiviisti käsi kädessä. Moni kokee ongelmaksi sen, ettei saa apua kokonaisvaltaisesti, vaan toisessa paikassa sanotaan, että hoida ensin tuo alkoholiongelmasi, niin sitten saat apua myös mielenterveysasioissa. Ja päinvastoin.

– Ihan sama kumpi oli ensin, muna vai kana. Ihmistä pitää aina auttaa. Kukaan ei synny viinapullo suussa, vaan lääkkeeksi sitä kaikki ongelmakäyttäjät loppupeleissä ottavat. Siellä on alla aina jotain, joka pitää selvittää. Päihdesairaus käsitetään erillisenä sairautena, vaikka ihmistä pitäisi käsitellä kokonaisuutena, sillä mikä tahansa sairaus on aina sekä fyysinen että psyykkinen.

Petteri sanoo kuitenkin, että silloin, kun ihminen on humalassa tai huumeissa, häntä on tietysti lähes mahdotonta auttaa. Ihmisen pitää itse haluta apua.

Petterin omille läheisille hänen kauan jatkunut rankka juominen tuli yllätyksenä. Hän oli juonut enimmäkseen yksin ja salannut asian. Läheiset kuitenkin ovat suhtautuneet positiivisen luottavaisesti senkin jälkeen, kun Petteri myönsi asian.

– Olen saanut olla oma itseni ja kokonainen läheisilleni. Minuun on luotettu, että osaan hoitaa itseni. En myöskään ole halunnut itse heitä kuormittaa, sillä nämä ovat niin raskaita asioita, että helposti lähipiirikin alkaa sairastaa. On ollut parempi tukeutua vertaisiin – heihin, joilla on omakohtaista kokemusta samoista asioista.

Suurin palkinto tulee siitä, jos pystyn omalla kokemuksellani herättämään muissa ihmisissä ajatuksen, että yksin täällä ei tarvitse kenenkään pärjätä.

Kaikki käy hyvin

Suurin oivallus, minkä Petteri on toipumisensa aikana saanut, on se, että kaikkea ei tarvitse ratkaista heti eikä yksin.

– Kun on tällainen suorittaja, niin sitä haluaisi vastaukset ja ratkaisut heti eikä ensi viikolla. Mutta oli suuri helpotus, kun ymmärsin, että muilla voi olla vielä pahempia kokemuksia, mutta mikään ei ole verrannollista. Kaikki saavat ottaa apua vastaan, eikä siinä olen mitään hävettävää. Tärkeintä on turvallinen ilmapiiri, jossa voi puhua asioista pelkäämättä sitä, mitä muut ajattelevat.

Kokemusasiantuntijana omaa tarinaansa kertoessaan Petteri kokee, että on saanut ainoastaan positiivista palautetta. Hän myöntää, että kiitoksen vastaanottaminen on ollut hänelle aina vaikeaa, mutta se on tärkeä taito oppia. Kiitoksen merkityksen voi ymmärtää myös vasta myöhemmin, jos yhdessä hetkessä sitä ei osaa arvostaa.

– Tästä kuitenkin saa niin paljon enemmän kuin antaa. Dialogi ihmisten välillä on tosi tärkeää. Jos kokemuspuheenvuoroni jälkeen yksikin kuulija uskaltautuu kohtaamaan omia vaiettuja tunteitaan tai peräti rohkaistuu hakemaan itselleen apua, on se mitä riittävin ja hienoin kiitos.

Petteri sanoo, että on viimein oppinut luottamaan tulevaan, mutta sitä pitää uskaltaa katsoa ja tehdä jo tänään työtä tulevan eteen. Tulevaisuus tuntuu valoisalta. Hän kertoo juuri taannoisena päivänä sanoneensa ystävälleen, että olo on ihan kummallisen hyvä. Että onko tämä nyt sitä normaalia, että tänään menee hyvin ja huomenna voi mennä vielä paremmin?

Hän muistaa myös ikuisesti toisen tärkeän, nyt jo edesmenneen ystävänsä sanat.

– Hän oli viisas ihminen ja sanoi minulle, että kaikki käy hyvin. Se kuulosti ensin tietenkin lattealta lauseelta. Jonain hetkenä sitten ymmärsin, ettei niin viisas ihminen tuollaisia latteuksia huvikseen lauo suustaan kahdenkeskisessä, filosofisessa keskustelussa. Aloin avata, pohtia ja peilata lausetta syvällisemmin omaan elämääni. Oivalsin, että lause pitää sisällään kaiken oleellisen mieleni turvan ja tasapainon kannalta. Asioiden ei aina tarvitse mennä niin kuin minä haluan, mutta ne voivat silti mennä hyvin.

Tulevaisuus tuntuu valoisalta, mutta sitä pitää uskaltaa katsoa ja tehdä jo tänään työtä tulevan eteen.

 

Artikkeli on julkaistu 16.9.2020 Mielenterveyden keskusliiton jäsenlehden Revanssin numerossa 3/2020.

Teksti Mirja Aarnio
Kuvat Pasi Leino

Petteri Helin

• Asuu Turussa
• Perheeseen kuuluvat puoliso ja alakouluikäinen poika sekä kaksi kissaa
• Toimii kokemusasiantuntijana, aiemmin työskennellyt myös mm. luonto- ja ympäristöneuvojana ja koulunkäyntiavustajana
• Harrastaa elämän ihmettelyä ja ihailua, luontoilua, kirjoja ja musiikkia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue muita aiheeseen liittyviä artikkeleita:

Minna Salonen: Vapauduin, kun aloin puhua asioista ääneen
Maarit Suhonen: Ajattelen, että minulla on kaksi elämää

 

Kaipaatko kuuntelijaa tai askarruttaako jokin mieltäsi? Lue lisää neuvontapalveluistamme ja ota yhteyttä!