Mitä liikkuminen merkitsee sinulle? Kerro meille ja auta muita liikkeelle!

Virkeyttä väkeen -kyselyn tarkoituksena on auttaa huomaamaan liikkumisen hyödyt mielenterveydelle. Vastausten pohjalta tuotetaan video, joka julkaistaan huhtikuussa 2025.
Koira istuu hiihtäjän jalkojen vieressä lumisella ladulla.

Liikkuminen tutkitusti vähentää masennus- ja ahdistusoireita. Liikkuessa myös stressi helpottuu. Mielenterveyden keskusliiton Virkeyttä väkeen -hankkeessa kerätään nyt tietoa siitä, mitä liikkuminen merkitsee mielenterveysongelmia kokevalle ihmiselle. Tavoitteena on innostaa mielenterveyden ongelmia kokevia ihmisiä liikkumaan ja toisaalta huomaamaan liikkumisen hyödyt mielenterveydelle.

− Viralliset liikuntasuositukset saattavat nostaa ihmisten kynnystä liikkua. Lisäksi mielen sairaus vaikuttaa usein niin, että liikkeelle on aidosti todella vaikea lähteä. Kuitenkin moni liikkuu huomaamattaan arjessa paljonkin. Haluamme tuoda liikkumisen monimuotoisuutta esille, samoin kuin siitä saatuja hyötyjä, kertoo liikunta- ja elintapojen asiantuntija Kati Rantonen.

Kati Rantonen hymyilee.
Kati Rantonen. Kuva: Mika Pollari.

Tutkimusten mukaan kaikenlainen liikkuminen, kuten kodin siivoaminen tai vaikkapa kävely lähikauppaan, edistää terveyttä. Lisäksi jo yksikin liikuntakerta vaikuttaa mieleen ja kehoon myönteisesti.

− Toivomme kyselyn ja siitä tuotettavan videon havahduttavan yhä useamman siihen, että liikkuminen on iloinen ja elämää rikastuttava asia, jota ei tarvitse suorittaa, Rantonen pohtii.

Kyselyyn voi vastata 31.1. saakka. Vastausten pohjalta tuotetaan video, joka julkaistaan huhtikuussa 2025.

Mikä virkeyttä väkeen?

Virkeyttä väkeen -hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön avustama liikunnallisen elämäntavan kehittämishanke.

Lue lisää liikkumisesta…