Kategoria: Yleinen
Yleinen
Ainutlaatuisia verkkokursseja ihmisten omista kokemuksista
Mielenterveyden keskusliiton kaikille avoimien ja maksuttomien itseopiskeltavien verkkokurssien suosio perustuu vertaistukeen ja aitoihin tunteisiin. ”Vaikka puhutaan kursseista jaksoineen, niitä ei ole tarkoitus suorittaa. Kaikki materiaali on tuotettu oman pohdiskelun ja elämäntilanteen tueksi”, muistuttaa koulutus- ja markkinointikoordinaattori Riitta Hämäläinen.
Yleinen
Tunteet kertovat tarpeistamme ja mahdollistavat muutoksen
”Hankalilta tuntuvat tunteet voivat jopa olla myönteisiltä tuntuvia tärkeämpiä, sillä ne kertovat muutoksen tarpeesta. Niiden äärelle on hyvä pysähtyä, sillä ne kertovat jostain tärkeästä”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton kuntoutussuunnittelija Terhi Kimmelma-Paajanen.
Yleinen
Mielenterveysviikolla puhutaan tunteista
Tunteista puhuminen on tärkeää muttei aina helppoa. Vertaistuen avulla omia tunteita voi oppia ymmärtämään paremmin, jolloin avun hakeminenkin voi helpottua. Ylipäätään tunteiden tunnistaminen voi lopulta muuttaa niin elämän suunnan kuin käsityksen itsestä ihmisenä.
Yleinen
”Taiteen kautta voi lisätä ihmisten ymmärrystä mielenterveyden ongelmista”
Musiikki ja taide voivat yhdistää ihmisiä monella tapaa ja antaa äänen niille, jotka helposti jäävät sivuun. ”On minun vastuullani tehdä sellaista taidetta, jossa pääsemme yleisön kanssa mahdollisimman lähelle toisiamme”, sanoo Tuuletar-yhtyeestä tuttu muusikko ja IHMISKO(N)E-yhteisötaideteosta työstävä taiteilija Venla Ilona Blom.
Yleinen
Hevari-oppaasta neljä uutta kieliversiota
Henkilökeskeisen voimavaravalmennuksen opas ryhmien ohjaamiseen löytyy nyt suomen lisäksi englanniksi, ruotsiksi, arabiaksi ja venäjäksi. Hevari-työmenetelmä on osa Mielenterveyden keskusliiton ja Aspa-säätiön Omat Avaimet 4You -toimintaa.
Yleinen
Mielenterveysyhdistykset mukana uuden psykiatrisen sairaalan suunnittelussa Turussa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan uusi psykiatrinen sairaala saadaan käyttöön vuoden kuluttua. Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdetyön potilas- ja omaisjärjestöt ovat alusta asti olleet mukana sairaalan suunnittelussa.
Yleinen
7 ideaa ulkoiluun syksyllä
Viilenevässä säässä tekee helposti mieli jäädä koko päiväksi sisälle. Jo lyhytkin ulkoilu luonnossa lisää hyvinvointia. Nappaa tästä 7 ideaa luontoretkelle tänä syksynä.
Yleinen
Mielenterveyden keskusliitto mukana Auttamisesta Arkea -lahjoituspalvelussa
Palvelun tarkoituksena on auttaa keräämään varoja ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointia kehittävien järjestöjen toimintaan.
Yleinen
”Tajusin, että minulla on vielä paljon elettävää”
Jenny Rostain on seissyt kuilun reunalla, käynyt läpi itsetuhoisia ajatuksia ja yrittänyt itsemurhaa. Hän on kiitollinen, että on selvinnyt niistä ja löytänyt elämäänsä valoa.
Yleinen
Valtakunnallisilla yhdistyspäivillä nautittiin taiteesta, urheilusta ja vertaistuesta
Elokuun viimeisenä viikonloppuna Valtakunnalliset yhdistyspäivät kokosi 165 yhdistysjäsentä kulttuurin ja liikunnan pariin Kanta-Hämeeseen. Kaksipäiväinen tapahtuma alkoi perjantaina Riihimäellä ja huipentui yleisurheilukilpailuihin lauantaina Hyvinkäällä. Tapahtuma toi yhteen ystäviä ja tarjosi osallistujilleen inspiraatiota.