Kategoria: Tiedotteet

Tiedotteet
Oppilaitoksissa ja työpaikoilla tarvitaan lisää osaamista mielenterveysasioissa
Valtakunnallisessa Nuorten mielenterveyden tuki työelämässä ja työelämään siirryttäessä -hankkeessa kehitetään sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää työelämää yhdessä nuorten kanssa. Jotta nuoret voisivat paremmin koulussa ja työelämässä, mukaan muutoksen tekemiseen tarvitaan nuorten lisäksi oppilaitokset ja työnantajat. Mielenterveyden keskusliitto on yksi hankkeen osatoteuttajista.

Tiedotteet
Vuoden mielenterveysyhdistys on Porissa
Mielenterveyden keskusliiton Vuoden Pomppu 2023 -palkinto on myönnetty Porin mielenterveysyhdistys Hyvikselle innovatiivisesta ja aktiivisesta mielenterveystyöstä eri puolilla Satakuntaa, Porin lisäksi Ulvilassa, Kokemäellä ja Harjavallassa ja pian myös Eurassa ja Kankaanpäässä.

Tiedotteet
Kansallispuistopäivän 24.5. uutuus: mielen hyvinvointiharjoitukset Suomen kansallispuistoihin
Mielenterveyden keskusliitto ja Metsähallitus tuovat hyvinvointiharjoituksia sisältävät Skutsirastit kuudella kielellä kansallispuistoihin sekä retkeily- ja luonnonsuojelualueille ympäri Suomen. Skutsirastit aukeavat Euroopan kansallispuistopäivänä 24. toukokuuta.

Tiedotteet
Avoin laatutieto turvaa potilaiden oikeutta parhaaseen hoitoon – laaturekisterit turvattava
Laaturekistereistä saatava tieto turvaa potilaan oikeutta parhaaseen hoitoon ja vahvistaa potilaiden yhdenvertaisuutta.

Tiedotteet
Traumakurssi veti ennätysmäärän osallistujia
Yli 2 400 ihmistä on osallistunut kahden kuukauden aikana Mielenterveyden keskusliiton uudelle trauma-aiheiselle verkkokurssille. Kaikille avoin ja maksuton kurssi on kiilannut lyhyessä ajassa liiton kaikkien aikojen suosituimmaksi kurssiksi.

Tiedotteet
Uusi tukimuoto kuudella paikkakunnalla: luontolähetti mielenterveysongelmia kokeneen nuoren aikuisen tueksi
Luonnossa liikkuminen tukee tutkitusti mielenterveyttä, mutta yksin luontoretken kynnys voi nousta liian korkeaksi. Mielenterveyden keskusliiton Skutsi kuulee -pilotti tuo luontolähetit nuorten aikuisten tueksi Forssassa, Kemissä, Kiuruvedellä, Lahdessa, Oulussa ja Porissa.

Tiedotteet
Mielenterveysbarometri 2023: Suomalaisten näkemykset mielenterveyspalveluista
Uuden Mielenterveysbarometrin mukaan suomalaisten luottamus mielenterveyspalvelujen laatuun on heikentynyt selvästi vuodesta 2021. Palvelujen saatavuutta arvioitaessa puolestaan eniten on kasvanut epätietoisuus – jo kuuden vuoden ajan. Näkemyksiin vaikuttavat mm. asuinpaikka, puoluekanta ja omat kokemukset mielenterveysongelmista.

Tiedotteet
Erkka Korhonen Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummiksi
Mielenterveyden keskusliiton kulttuuriteemana on tänä vuonna hevimusiikki, joka tutkimusten mukaan on kuuntelijoille väylä käsitellä ja kohdata mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä kuten tunteita ja pelkoja. Liiton kulttuurikummi, Raskasta joulua -kiertueen perustaja, kitaristi Erkka Korhonen ottaa tehtävänsä vastaan Ystävänpäivänä 14.2.

Tiedotteet
Uutta tietoa sote-ammattilaisten mielenterveydestä
Mielenterveyden keskusliitto selvitti keväällä 2022 kyselytutkimuksella, miten sote-alan ammattilaiset voivat. Kyselyssä kartoitettiin muun muassa ammattilaisten kokemuksia toivosta, mielenterveysongelmista, työssä jaksamisesta ja esihenkilöiden osaamisesta psyykkisen työkyvyn tukemisessa.

Tiedotteet
Mielenterveysviikko starttaa – teemana on tänä vuonna toivo
Valtakunnallisella mielenterveysviikolla nostetaan keskusteluun ajankohtaisia mielenterveysaiheita ja sairastuneiden ihmisten kokemuksia. Tänä vuonna teema kiteytyy toivon vahvistamiseen. ”Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat”, kuuluu viikon eetos.