Yhteys toiseen ihmiseen syntyy läsnäolosta
Pyöritän välillä mielessäni ihmisiä, joita olen elämässäni kohdannut. Keitä kaikkia olen tavannut, millaisia hetkiä olemme yhdessä jakaneet ja millaisia vaikutuksia meillä on toisiimme ollut? Näiden ajatusten äärellä on helppo huomata, miten valtava voima on aidolla, rakastavalla ja läsnäolon täyteisellä yhteydellä.
Yhteydellä tarkoitan sellaisten asioiden äärellä oloa, joilla tiedämme olevan aidosti väliä. Tunteiden ja kokemusten tunnistamista ja jakamista sellaisina kuin ne sillä hetkellä tuntuvat. Toisten ihmisten näkemistä kaikkien odotusten, vaatimusten ja ennakkokäsitysten takaa. Läsnäoloa ja uteliaisuutta, hetkeen pysähtymistä, vastaanottamista.
Minulle suurimpana esteenä aitojen yhteyksien luomisessa on aina ollut pelko. Jos kerron jotain itselleni vaikeaa tai keskeneräistä, millaisen reaktion saan? Onko kertomallani mitään väliä? Ymmärretäänkö minua? Mitä jos vastassa onkin tuomintaa ja arvostelua, jota osaan kyllä tuottaa itsekin? Ja tottahan se on – emme voi toisten reaktioita etukäteen ennustaa.
Aito yhteys muihin ihmisiin ja myös meihin itseemme on herkkä asia. Sitä ei synny ilman luottamusta, pysähtymistä ja läsnäoloa. Ilman, että laitamme ennakko-oletukset ja vaatimukset syrjään. Eikä sitä synny ilman rohkeutta ja heittäytymistä. On tärkeää, että uskallamme sanoa ääneen sen, minkä haluamme tulevan kuulluksi.
Se on toki helpommin sanottu kuin tehty. Olemme tottuneet tiettyihin rooleihin sosiaalisissa suhteissa, oppineet pitämään tunteet kurissa, kantamaan sisällämme paljon ja pärjäämään. Ehkä meille on myös kertynyt kasa kokemuksia, jotka tekevät luottamisesta vaikeaa.
Itselle merkityksellisen asian kertominen on kuitenkin aina arvokasta, vaikka vastaanotto ei olisikaan toivotunlainen. Tärkeintä on, että olemme puolustaneet itseämme ja kertoneet sen, minkä tiedämme tärkeäksi. Ehkä maailma ei ollut sille vielä valmis, mutta itse olimme.
Mitä vaikeammalta yhteyden vaaliminen ja ääneen puhuminen tuntuu, sitä pienemmästä palasesta voi aloittaa. Tekoja ja tapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Se voi olla yhteyden valamista itseensä, keskustelua tärkeän ihmisen kanssa tai uusia yhteyksiä kohti kulkemista. Kaikille puhuminen ei ole luontevin tapa rakentaa yhteyttä, joten se voi löytyä myös yhteisen tekemisen kautta.
Toivon, että olen itse osannut välittää toisille ihmisille ymmärrystä ja hyväksyntää sekä valaa rohkeutta ja luottamusta silloin, kun kaikki on tuntunut epävarmalta. Samaa myötätuntoa ja ymmärrystä olen saanut kokea myös itse. Pelon, häpeän ja itsensä ruoskimisen tilalle on puhumisen ansiosta alkanut löytyä parempiakin vaihtoehtoja. Parhaimmillaan toisen hyväksyvä ja rakastava katse sisäistyy ja jää elämään meihin pitkäksi aikaa.
