Valmiiksi uupunut

Tiesin jo yläasteella, mitä haluaisin opiskella lukion jälkeen. Lukiossa valitsin kurssit sen mukaan, mitä pääsykokeissa edellytettiin. Tehokkuus ja työelämä hallitsivat ajatuksiani teininä ja parikymppisenä.

Olin ehkä hieman aikaani edellä, sillä selkeä viesti – tai oikeastaan vaatimus – hakeutua suoraan lukiosta korkeakouluopintoihin tuli juuri, kun olin kirjoittamassa ylioppilaaksi. Silloin säädettiin oikeutta opintolainahyvitykseen niin, että siihen aikaan ongelmallisena nähty ikuinen opiskelu ei olisi mahdollista yhteiskunnan tuella.

Tavoittelemieni opintojen pääsykoejärjestelyt ehtivät muuttua lukio-opintojen aikana. En päässyt heti haluamiini opintoihin. Aloitin kuitenkin opinnot yliopistossa toisessa hakuvaihtoehdossani, sillä ajattelin niiden palvelevan minua tulevaisuudessa. Olisinhan voinut hyväksilukea useampia kursseja päästyäni tähtäämälleni polulle ja valmistua tavoiteajassa.

Tajusin kuitenkin, ettei polku, jolle olin usean vuoden ajan suunnannut, ollutkaan minua varten. Vuoden yliopisto-opintojen jälkeen vietin välivuoden työskennellen ja miettien, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.

Tajusin kuitenkin, ettei polku, jolle olin usean vuoden ajan suunnannut, ollutkaan minua varten.

Onko ihme, että 19-vuotiaana ei ole sama ihminen kuin oli 15-vuotiaana, tai ettei 27-vuotiaana ajattele samoin kuin 20-vuotiaana? Ihmisen aivot kehittyvät ainakin 25-vuotiaaksi saakka, minkä lisäksi ympäristömmekin muuttuu.

Opintolainan laiha lohtu

Korkeakouluopintojen tavoiteaikalaskelmat, joihin opintolainahyvitys perustuu, huomioivat heikosti AMK- ja maisteritutkinnon yhdistämisen, mikä luo lähtökohtaisesti eriarvoisuutta opiskelijoiden välille. Osa AMK-tutkinnoista on kanditutkintoa laajempia, ja tutkinnon suorittamisen tavoiteaika siten pidempi. Ammattiin valmistuttua olisi osaamista myös hyvä syventää työelämässä. Lisäksi AMK-tutkinnon suorittaneen maisterin tutkinnon valmistumisen tavoiteaika on voinut kandiopiskelijaan verrattuna venyä täydentävien opinnoiden takia. Toisaalta, jos täydentäviä opintoja ei tarjota, AMK-tutkinnon suorittaneet joutuvat opiskelemaan perusteet itsenäisesti muiden opintojen ohella. Sekä opintoja että niihin liittyvää kuormitusta kertyy siis herkästi enemmän.

Luulin tehneeni kaiken oikein. Jos en nyt aivan ihanteiden mukaisesti, niin ainakin melkein. Löysin erehdyksen kautta oman polkuni ja suoritin kaksi tutkintoa, kummatkin tavoiteaikojen puitteissa.

Taloudellisesta näkökulmasta itsensä kehittäminen opiskelun kautta ei aina ole kannattavaa, ainakaan tämänhetkisessä yhteiskunnassamme. Vaikka koen opintopolkuni olleen itselleni loistava, ei se kuitenkaan ollut taloudellisesti paras mahdollinen, sillä se tarkoitti opintolainahyvityksen mahdollisuuden katoamista tuhkana tuuleen.

Sinnittelin ensimmäisen tutkinnon läpi ilman opintolainaa, enkä loppuvaiheessa saanut asumistukeakaan, sillä silloinen kumppanini tienasi liikaa. Kaikki kulut menivät kuitenkin puoliksi.

Luulin tehneeni kaiken oikein. Jos en nyt aivan ihanteiden mukaisesti, niin ainakin melkein.

Opiskelijoiden odotetaan ottavan velkaa, ja mahdollisuuksia myöhemmin työuran lomassa tapahtuvaan uudelleenkouluttautumiseen heikennetään. Ollakseni oikeutettu opintolainahyvitykseen minun olisi pitänyt valmistua maisteriksi pari kuukautta ennen kuin edes pääsin opiskelemaan kyseistä tutkintoa. Tein töitä ja vapaaehtoistöitä opintojen ohella. Päädyin kuitenkin lopulta nostamaan opintolainaa, jotta taloudellinen huoli edes hetkeksi kaikkoaisi.

Vapautta, kannustusta ja kasvavaa uupumusta

Valmistuin suunnitellussa aikataulussa, mutta ahdistuneena ja uupuneena. Viimeisen opintovuoden aikana elämä heitti eteen kriisin jos toisenkin, niin minulle kuin läheisillenikin. Hain ja onneksi sain apua.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen uupumiseni. Tiedostan omaavani yksilöllisiä uupumukselle ja masennukselle altistavia piirteitä, mutta pelkästään niiden takia en sairastunut.

Yksilön vapautta ja vastuuta korostetaan yhteiskunnassamme. Opintojen ja taloudellisen huolen kanssa pitäisi pärjätä, omaa ajattelua kehittämällä. Kehitä itseäsi! Käytä aikasi tehokkaasti! Älä murehdi turhia! Kasva parhaaksi versioksi itsestäsi!

Entä jos nämä huutomerkit kannustamisen sijaan uuvuttavat?

Valmistuessani mietin paljon, ja mietin edelleen, erilaisia lähtökohtia. Mitä jos minulla ei olisi ollut läheisteni tukea? Mitä jos olisin ollut yksinäinen? Mitä jos en olisi saanut säästettyä opintolainaa alkavaa työttömyysjaksoa varten? Miten olisin pärjännyt, kun nytkin on tiukkaa?

Itse olen ollut ja olen edelleen hyvin etuoikeutettu, sillä omaan laajan verkoston läheisiä ihmisiä, joilta olen saanut niin henkistä kuin taloudellistakin tukea. Olen etuoikeutettu myös siinä suhteessa, että mahdollisuuteni työllistyä ovat hyvät muun muassa siksi, että olen valkoinen ja minulla on ruotsinkielinen nimi.

Yhä useampi uupuu opiskeluiden aikana, jo toisen asteen opinnoissa. Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan vuonna 2023 toisen asteen opinnoissa olevista pojista yli neljäsosa ja tytöistä yli puolet raportoi olevansa väsynyt ja uupunut päivittäin. Nämä luvut ovat erityisen huolestuttavia tulevaisuuden kannalta, sillä hoitamaton uupumus on monien pitkäaikaissairauksien ja ongelmien riskitekijä.

Taloudellinen ajattelu ja armollisuus eivät kulje käsi kädessä

Sen lisäksi, että opiskelijoiden odotetaan valmistuvan tavoiteajassa, työskentelevän opintojen ohella tai vaihtoehtoisesti velkaantuvan, pitäisi kunkin olla myös armollinen itselleen. Emme ole täällä yksin, eikä meidän tarvitse elää tuottaaksemme. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.

Armollisuus itseä kohtaan on tuiki tärkeää, mutta sitä ei tarvitsisi toitottaa, mikäli sitä olisi jo rakenteissa. Talouden hallitsemassa maailmassa armo on liian harvoin nähty vieras. Ihminen, joka uupuu eikä taivu palvelemaan taloutta, on vapaa lähtemään – joku muu tulee tilalle.

Emme ole täällä yksin, eikä meidän tarvitse elää tuottaaksemme. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.

Uupumuksen selättäminen edellyttää sisäistettyjen ajatus- ja toimintamallien tarkastelua. Opiskelu- tai työpaikan vaihto ei välttämättä auta, jos kulttuuri uudessa paikassa on entisen kaltainen. Vaihtoehdoksi jää ympäristöstä irtautuminen, työ- ja opiskeluelämän ulkopuolelle jättäytyminen. Tämä ei suinkaan tarkoita, etteikö opiskelu tai työnteko kiinnostaisi. Päinvastoin ne voivat olla yksi merkittävimmistä haaveista ja tavoitteista.

Vaikka olisi 15 vuotta nauttinut työstään, voi haluta vaihtaa suuntaa. Jos palkka on ollut matala, on lapsia tai muita huollettavia lähipiirissä, ei välttämättä ole ollut ylimääräistä, josta säästää tulevien opintojen varalle. Viimeaikaisten poliittisten päätösten myötä taloudellisen pääoman lisäksi myös sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma kasautuvat yhä harvemmille, eriarvoisuuksia korostaen.

Kohti kestävää yhteiskuntaa

En enää halua olla vain tuottava yhteiskunnan jäsen. Haluan olla ennen kaikkea ihminen – tunteva ja kokeva olento, joka voi ottaa elämän iloineen ja suruineen vastaan luottavaisin mielin.

Se, että jotkut opiskelijat eivät uuvu, ei tarkoita, etteikö rakenteellisia ongelmia olisi. Se, että jotkut opiskelijat kykenevät, ei tarkoita, että kaikkien pitäisi.

Ihmisarvo ei riipu yksilön kyvystä tehdä töitä tai opiskella. Jotta voimme saavuttaa kestävän yhteiskunnan, meidän täytyy luoda sallivat ja joustavat rakenteet. Opiskelu- ja työelämän tulisi joustaa ihmisen elämän eri vaiheita kunnioittaen ja tukien, eikä toisinpäin.

Jenny

Kirjoittaja on terveystieteiden maisteri ja fysioterapeutti, joka työskentelee Mielenterveyden keskusliitossa järjestötyöntekijänä.