”Tarvitaan isoja voimavaroja, että jaksaa tapella itselleen apua”

Mielenterveysbarometrin mukaan 39 prosenttia suomalaisista arvio mielenterveyspalveluiden saatavuuden heikentyneen ja 44 prosenttia vastaajista on epävarmoja asiasta. Tutkimuksen avointen kysymysten vastauksissa ihmiset kuvailivat muun muassa mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden ongelmia tarkemmin. Vastaajissa on niin itse mielenterveysongelmia kokeneet, heidän läheisensä ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Olen analysoinut vuoden 2023 Mielenterveysbarometrin avovastauksia osana työharjoitteluani Mielenterveyden keskusliitossa.

Silloin kun apua hakee, sitä on vaikea saada tai avun saantiin menee tosi pitkä aika. Tarvitaan isoja voimavaroja, että jaksaa tapella itselleen apua.

Palveluiden piiriin pääseminen on lähes mahdotonta ja epäoikeudenmukaista

Kun puhutaan saavutettavuudesta, tarkoitetaan fyysistä, taloudellista, tiedollista ja taidollista sekä kokemuksellista saavutettavuutta (Strand, Ridanpää & Kotovirta 2023). Mielenterveyspalveluiden saavutettavuus näyttää analysoimani aineiston pohjata ongelmalliselta. Ihmiset raportoivat haasteita jokaisella saavutettavuuden osa-alueella.

Hoitoon pääsy ja tukimuodot pitää valitettavan usein itse itselleen vaatia, ottaa selvää oikeuksistaan ja saatavilla olevista tukimuodoista. Harvalla mielenterveyden haasteista kärsivällä on voimavaroja tällaiseen, tai vaihtoehtoisesti poikkeuksellisen tomera läheinen, joka ei eksy byrokratian viidakkoon eikä luovuta ennen kuin sairastunut saa tarvitsemansa avun.

Mielenterveyspalveluiden piiriin pääsy on lähes mahdotonta ja epäoikeidenmukaista. Palvelut koetaan pirstaloituneina, eivätkä ne vastaa avuntarvitsijoiden tarpeita. Oikeaa hoitavaa tahoa on vaikea löytää ja avun saamista vaikeuttaa niin byrokratia kuin raha. Hoito koetaan myös liian lääkekeskeiseksi, eikä se näyttäydy kokonaisvaltaisena. Lisäksi avunhakijalta vaaditaan taitoja ja voimavaroja löytää oikeanlaista apua.

Ihmisten tarpeet tulee nostaa palveluiden keskiöön

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena ja tulevana asiantuntijana olen todella huolissani nykyisestä tilanteesta. Palveluiden tulisi rakentua näyttöön perustuen ja palveluita käyttävien ihmisten todellisten tarpeiden mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa kansallisessa mielenterveysstrategiassa ja itsemurhien ehkäisyohjelmassa vuosille 2020–2030 linjataankin palveluiden järjestämisestä ihmisten tarpeiden mukaisesti tuottaen näin laaja-alaiset palvelut. Tiivistetysti tämä tarkoittaa, että asiakkaan näkökulmasta palveluiden tulisi olla asiakaslähtöisiä, oikea-aikaisia, kuntoutusta edistäviä, yhdenvertaisia ja sairastuneen läheiset huomioivia. Suomalaiset kokevat palvelut kuitenkin vaikeaksi saavuttaa ja näin olen itsekin havainnut sairaanhoitajan työssäni psykiatrialla.

Mielenterveysstrategiassa todetaan myös että, palveluita on muokattava monimuotoisiksi ja helpoiksi saavuttaa, sillä psyykkiset sairaudet heikentävät ihmisen kykyä käyttää palveluita ja huolehtia omista eduistaan. Analysoidessani aineistoa kävi ilmi, ettei ihmisten kokemusten mukaan näin kuitenkaan todellisuudessa toimita. Hoitomuotona tarjotaan useimmiten vain lääkehoitoa ilman kunnollista keskusteluapua ja kokonaisvaltaista paneutumista avunhakijan tilanteeseen. Vastaajien kokemusten mukaan mielenterveyteen apua hakevalta vaaditaan enemmän kuin fyysisiin sairauksiin apua hakevalta.

Apua hakevalta vaaditaan kohtuuttomasti taistelutahtoa

Tutkimukseni vastausten pohjalta voidaankin kiteyttää, että mielenterveyteen apua hakevan pitää olla lujatahtoinen taistelija, joka tietää millaista apua tarvitsee ja mistä sitä saa. Tärkeä apu ja voimavara avun hakemisessa ovat myös läheiset, jotka jaksavat taistella sairastuneen rinnalla. Kokemukset kertovat myös, että ilman läheisten tukea, apua ei saa. Mielenterveyteen apua hakevalta vaaditaankin mielestäni aivan liikaa eikä yhdenvertaisuus palveluiden saatavuuden suhteen toteudu.

Hallituksen leikkauslista kurjistaa tilannetta entisestään, tulevaisuus näyttää niin mielenterveyden häiriöön sairastuneen kuin läheisenkin näkökulmasta synkältä, jopa epätoivoiselta.

Myös mielenterveyteen liittyvä stigma luo edelleen esteitä ja haasteita mielenterveysongelmien kohtaamiseen ja hoitoon. Stigma jopa heikentää palveluiden saavutettavuutta ja estää tai vaikeuttaa muiden sairauksien hoitoa. Ihmiset kuvailevat miten kehon fyysiset oireet ja sairaudet leimataan herkästi mielenterveyden oireilusta johtuviksi.

Sitoutumisella ja yhteistyöllä kohti saavutettavampia palveluita

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kriisissä ja pirstaloituneita. Barometrin vastaajat ovat myös huolissaan yhteiskunnan päätöksenteon vaikutuksista mielenterveyteen ja sen hoitoon. Uskon, että jokainen meistä alan asiantuntijoista yhtyy tähän huoleen.

On selvää, että mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantaminen vaatii laajaa yhteistyötä ja sitoutumista kaikilta osapuolilta. Vaikka mielenterveyteen liittyvä stigma on lievittynyt ajan saatossa, ei se ole kadonnut.

Yhteiskunnallisesti on tunnustettava mielenterveyspalveluiden ongelmien laajuus ja vaikutukset yhteiskuntaamme. Nyt on ryhdyttävä toimiin, jotta jokainen apua tarvitseva saa apua oikea-aikaisesti, yhdenvertaisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Hanna Seppänen
Terveystieteiden maisteriopiskelija Turun yliopistossa
Mielenterveyden keskusliitto

Sitaatit tekstissä ovat Mielenterveysbarometri-tutkimuksen (2023) avovastauksista.