Tärkeimpiä asioita ei mitata tehokkuudella
Tehokkuus on läsnä kaikkialla – asioiden tulee tapahtua sutjakkaasti, resursseja säästämällä ja mahdollisimman voitokkaasti. Mitä vähemmän tarvitsee käyttää aikaa tulokseen pääsemiseksi, sen parempi. Kun ihminen on tehokas, myös yhteiskunta on tehokas. Win-win.
Vai onko sittenkään? Mihin meillä on yhtäkkiä niin kamala kiire? Mihin tällä kaikella tehokkuuden ihannoinnilla pyritään? Voit saada enemmän, olla enemmän! Kannustukseksi tarkoitetut sanat hakkaavat syyttävästi takaraivossani samalla kun makaan työpäivän jälkeen sohvalla ja katson suosikkisarjaani neljättä kertaa putkeen.
Tieto mielenterveysongelmista ja avuntarpeen jatkuvasta kasvusta lisääntyy koko ajan. Samaan aikaan lisääntyy kuitenkin myös puhe siitä, miten voimme itse tehdä elämästämme parempaa aloittamalla sijoittamisen, heräämällä neljältä aamuyöstä ja kuuntelemalla äänikirjoja tuplanopeudella. Olemalla yksinkertaisesti entistä tehokkaampia.
Onko yksilötason tehokkuus todella ratkaisu yhteiskuntamme suurimpiin ongelmiin? Ja ovatko sata sijoitusasuntoa omistavat kolmekymppiset tai vuodessa oikeustieteiden maistereiksi lukeneet parikymppiset onnellisempia kuin me muut nuoret aikuiset? Saanen epäillä, molempia.
Aito merkityksellisyys ja onnellisuus kumpuavat lopulta ihan muualta kuin ulkoisista asioista. Siksi lainaankin erästä ystävääni: tuntuu oudolta, että maailmassa, jossa tiedetään ja osataan näin paljon, voidaan olla niin kaukana aidon merkityksellisyyden ymmärtämisestä.
Elämässä ei nimittäin ole oikoreittejä parempaan huomiseen. Moni meistä talloo läpi tervan ja loskan, hitaasti mutta päättäväisin askelin. Välillä horjuen, kaatuen, ehkä paikalleen pysähdellen. Takapakkiakin ottaen. Kirittämisen sijaan me tarvitsemme matkallemme aikaa, ymmärrystä ja tukea muilta ihmisiltä.
Koska sitä on elämä.
Ja sitä on ihmisyys.
