"Onneksi apua löytyy myös verkosta"
Olin 12-vuotias, kun aloin huomata itsessäni masennuksen merkkejä. En oikein tiennyt, mistä oli kyse, eikä minulla ei ollut luotettavaa ystävää tai välittävää aikuista, jolle puhua asiasta. Arvelin kuitenkin, ettei elämän kuulunut tuntua ihan niin pahalta.
Päädyin eräälle nuortenlehden keskustelupalstalle, joka oli siihen aikaan suosittu foorumi ikäisteni keskuudessa. Palstan keskustelua käytiin aivan laidasta laitaan, mutta itse päädyin lukemaan ketjua otsikolla “Masennus ja ahdistus”. Aluksi vain luin toisten tekstejä uteliaana, kunnes huomasin, että koin sillä hetkellä samoja tunteita kuin muutkin keskustelijat. En ollut itse vain osannut pistää ajatuksiani sanoiksi samalla tavalla.
Kaipasin kuitenkin jotain tietoa siitä, että en ollut yksin.
Palstan kaikki keskustelijat tuntuivat voivan todella huonosti ja purkivat sinne omaa pahaa oloaan. Aikani seurattuani palstaa, lakkasin lukemasta keskustelua, koska se tuntui kuormittavan minua liikaa ja pahentavan omaa oireiluani eikä tarjonnut juurikaan vertaistukea. Kaipasin kuitenkin jotain tietoa siitä, että en ollut yksin. Oikeastaan ainoa tieto, mitä masennuksesta löysin, oli Wikipedian sivu. Sinne oli listattu masennuksen oireita ja jonkinlaista yleisluonteista tietoa hoidosta, mutta ei kerrottu, miten masennuksesta voi selvitä. Ei ollut mitään paikkaa, missä olisi voinut kysyä toiselta ihmiseltä esimerkiksi sitä, miten hän pärjää samankaltaisten oireiden kanssa tai mistä olisi löytynyt hyväksyntää ja yhteisöllisyyttä.
Mielenterveysyhdistyksissä toimii ihmisiä, jotka oikeasti tietävät, miltä masennus tuntuu.
Jos nyt epäilisin itselläni tai läheiselläni masennusta ja etsisin netistä tietoa yksinkertaisesti hakusanalla “masennus”, olisi tietoa saatavilla sata kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Toki netissä kannattaa olla aina kriittinen, kun etsii tietoa, mutta lähtökohtaisesti koen esimerkiksi mielenterveysyhdistysten sivut paljon luotettavammiksi ja hyödyllisimmiksi kuin Wikipedian. Mielenterveysyhdistyksissä toimii ihmisiä, jotka oikeasti tietävät, miltä masennus tuntuu.
Minulle merkittävin muutos nettiteksteissä on se, että nykyään myös ne ihmiset ovat äänessä, jotka ovat itse kokeneet masennuksen ja parantuneet siitä – tai ainakin oppineet elämään sen kanssa. Sairaudesta puhutaan omalla nimellä ja kuvalla. Myös julkisuuden henkilöt poliitikoista laulajiin ovat kertoneet omasta mielenterveyshistoriastaan. Tietoisuus on ylipäätään lisääntynyt, mikä on taas vaikuttanut siihen, että apua on vähän helpompi lähteä hakemaan, oli se sitten vertaisilta tai lääkäriltä.
Netissä keskusteleminen on joillekin, kuten minulle, helpompaa kuin soittaminen.
On todella hienoa, että netistä saa nykyään vertaistukea oikeastaan mihin tahansa asiaan. Masentuneelle voi olla iso kynnys lähteä soittamaan esimerkiksi kriisipuhelimeen, mutta netissä keskusteleminen on joillekin, kuten minulle, helpompaa. Esimerkiksi Mielenterveyden keskusliiton uusi masennusta käsittelevä verkkokurssi, jossa samoja asioita kokeneet ihmiset ovat äänessä, olisi ollut minulle hieno ja tärkeä juttu silloin, kun itse sairastuin ja koin olevani aivan yksin asian kanssa. Jos Sekasin-chat olisi avattu jo vuonna 2009, olisi minulla varmasti vähemmän itseaiheutettuja arpia kehossani nyt.
Sairastan edelleen masennusta, ja tarkentavia diagnooseja on vuosien varrella tullut lisää, mutta nyt on jo onneksi helpompi olla. Koska minulla on suhteellisen pitkä tausta tämän sairauden kanssa, olen halunnut jakaa kantapään kautta oppimiani asioita myös muille. Vertaisohjaajana voin auttaa sekä muita että itseäni.
Kirjoittaja Lyyra Virtanen on 22-vuotias suomen kielen opiskelija Turusta. Hän on ollut mukana tuottamassa Mielenterveyden keskusliiton uutta Masennus kuin ikisade? -verkkokurssia yhdessä muiden kokemuskehittäjien kanssa.
Mielenterveyden keskusliiton neuvontachat on avoinna joka arkipäivä klo 12–18.
Lue lisää neuvontapalveluistamme: mtkl.fi/mista-apua/neuvonta
Lue lisää Masennus kuin ikisade? -kurssista
Tutustu kurssi- ja koulutustarjontaamme: mtkl.fi/tapahtumakalenteri