Valtakunnallisilla yhdistyspäivillä nautittiin taiteesta, urheilusta ja vertaistuesta

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Valtakunnalliset yhdistyspäivät kokosi 165 yhdistysjäsentä kulttuurin ja liikunnan pariin Kanta-Hämeeseen. Kaksipäiväinen tapahtuma alkoi perjantaina Riihimäellä ja huipentui yleisurheilukilpailuihin lauantaina Hyvinkäällä. Tapahtuma toi yhteen ystäviä ja tarjosi osallistujilleen inspiraatiota.

Perjantaina Riihimäen Teatterihotellille kokoontui 165 yhdistysjäsentä eri puolilta Suomea viettämään perinteisiä Valtakunnallisia yhdistyspäiviä. Erityistä tämän vuoden tapahtumassa oli se, että vierailemaan pääsi Riihimäen lisäksi myös Hyvinkäälle, jossa järjestettiin lauantaina suosittu yleisurheilutapahtuma.

Yhdistyspäivät avasi Riihimäen kaupungin sivistysjohtaja Jari Lausvaara, minkä lisäksi avajaisissa julkistettiin Vuoden Pomppu -palkinnon saava yhdistys. Tänä vuonna vuoden mielenterveysyhdistyksenä palkittiin Porin mielenterveysyhdistys Hyvis. Avajaisten jälkeen ensimmäinen päivä kului tuttuun tapaan kulttuurin ja luovan toiminnan parissa.

Museokäyntejä, savolaisia juttuja ja Toimiston Raijan bingo

Perjantaina osallistujat pääsivät tutustumaan Riihimäen Taidemuseoon ja Lasimuseoon.

− Olen tosi iloinen siitä, miten paljon ihmiset vierailivat museoissa. Ne olivat tänä vuonna tosi suosittuja, iloitsi Mielenterveyden keskusliiton kulttuurituottaja Nina Tuittu.

Museoiden ohella pääsi osallistumaan liiton työntekijöiden ohjaamiin työpajoihin, joissa kokeiltiin paperimosaiikin tekemistä, harjoiteltiin tietoista läsnäoloa ja luovaa liikettä sekä työskenneltiin ajatusten ja vahvuuksien parissa savolaisten juttujen siivittämänä. Mielenterveysyhdistys Hyvinkään Verson pajassa puolestaan pääsi luomaan yhteistä taideteosta.

Pitkälle valkoiselle paperille on tehty erilaisia paperimosaiikkiteoksia.
Taidetta tehtiin yhdessä muun muassa paperimosaiikin muodossa.
Minna Kivelä on pukeutunut vaaleaan lyhyeen peruukkiin, isoihin silmälaseihin ja vaaleaan paitaan. Hänen edessään on pöytä, jolla on bingokone.
Näyttelijä Minna Kivelä toi Toimiston Raija -hahmonsa tapahtumaan hauskuuttamaan osallistujia bingon muodossa. Taustalla Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen.

Päivän kruunasi jälleen yhteinen iltaohjelma, jonka vetonaulana tänä vuonna oli Toimiston Raijan bingo. Kyseessä oli näyttelijä Minna Kivelän hahmo, joka nauratti jutuillaan ja bingollaan osallistujia. Lisäksi musiikkiesityksiä nähtiin niin liiton kehitysjohtaja Janne Jalavalta, laulaja-lauluntekijä Mikaela Mansikkalalta kuin liiton puheenjohtaja Tarmo Raatikaiselta ja Kaippari ry:n puheenjohtaja Sepi Sundmanilta. Olennainen osa iltaohjelmaa oli jälleen karaoke, joka kokosi innokkaimmat osallistujat mikrofonin ääreen.

Urheilun ohella keskityttiin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Lauantaina 78 osallistujaa kiinnitti numerolapun rintaan ja suunnisti kohti Hyvinkään urheilupuistoa ja yleisurheilukisoja. Tapahtuman avasi Hyvinkään kaupungin sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen.

Lajeina yleisurheilukilpailuissa oli 1000 metrin kävely, ruotsalaisviesti sekä 3-ottelu, jossa miteltiin 60 metrin juoksussa, kuulantyönnössä ja pituushypyssä. Lisäksi käveltiin 1200 metrin yhteiskävely.

Viisi miesoletettua juoksee yleisurheilukentän juoksuradalla.
Kovaa kilpailua käytiin muun muassa 60 metrin juoksussa osana 3-ottelua.

Myös kannustajille oli tekemistä, sillä tapahtumassa pääsi muun muassa rakentamaan hyönteishostelleja, tekemään solmuja, heittämään noppaa ja tutustumaan eri ruoissa olevan sokerin määrää havainnollistavaan sokeripalanäyttelyyn. Lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää, minkä takia luontoon haluttiin keskittyä myös yhdistyspäivillä.

Kuntoutussuunnittelijat Terhi Kimmelma-Paajanen ja Henri Savolainen hymyilevät pinkeissä huomioliiveissä urheilukentällä. Terhillä on pitkät hiukset ponnarilla, silmälasit ja musta hupullinen takki. Henrillä on lyhyet hiukset, sininen takki ja farkkushortsit.
Kuntoutussuunnittelijat Terhi Kimmelma-Paajanen ja Henri Savolainen työskentelevät myös liiton Skutsi kuulee -ohjelmassa, joka kannustaa nuoria aikuisia liikkumaan luontoon.

− Tämä oli paras piste, luontorastin ohikulkija huikkasi rastia pitäneille Terhi Kimmelma-Paajaselle ja Henri Savolaiselle.

Vaikka sää Hyvinkäällä oli vaihteleva, Mielenterveyden keskusliiton liikunta- ja elintapojen asiantuntija Kati Rantonen kuvaili tunnelmaa pelkästään hyväksi.

− Ihmiset ovat iloisella mielellä!

”Parasta on ollut vaikeista asioista puhuminen ja vertaistuki”

Iloinen tunnelma todella välittyi. Useammille edellisillekin Yhdistyspäiville osallistunut Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:n Eija Ruokamo oli onnessaan ystävien ja tuttujen tapaamisesta.

− On ollut ihanaa! Pääsin tapaamaan parasta ystävääni ja muitakin tuttuja, Ruokamo kiitteli.

Juuri ystävät ja ymmärtävät ihmiset tekivät viikonlopusta Ruokamolle antoisan.

− Parasta on ollut vaikeista asioista puhuminen ja vertaistuki.

Viitasaaren mielenterveysyhdistys Muikku ry:n jäsen Saara Kananen oli toista kertaa mukana Yhdistyspäivillä. Hän kehui päivien hyvää kokonaisuutta, ja erityisesti taidepajat olivat hänelle mieluisia. Yleisurheilupäivässä suosikiksi nousi yhteiskävely, jonka teemana oli tänä vuonna taide.

Saara Kananen seisoo urheilukentällä palkintopallin edessä pokaali kädessään ja hymyilee. Hänellä on hiukset päälaella nutturalla, huivi rusettina, mustat trikoot ja musta lyhythihainen paita.
Saara Kananen osallistui menestyksekkäästi sekä urheilupäivään että hänelle erityisen mieluisiin taidepajoihin.

− On ollut tosi kivaa! On tullut myös paljon ideoita, miten asioita voisi kehittää. Olen todella inspiroitunut, ensimmäistä kauttaan Muikku ry:n hallituksessa istuva Kananen kertoi.

Kanasen kanssa hyönteishostellia rakentamassa ollut Antti Paananen Muikku ry:stä komppasi hallitustoveriaan.

− Täällä on hauskaa, kannattaa tulla mukaan, jos oma fiilis on yhtään sellainen, hän kannusti.

Yhdistyskisan voitti Kalajokilaakson Mielenterveysyhdistys Mielikit ry.

Valtakunnalliset yhdistyspäivät 2023 tulokset

(318,23 kt)

Mielenterveyden keskusliitto kiittää kaikkia Valtakunnallisten yhdistyspäivien osallistujia hienosta tapahtumasta. Lisäksi kiitämme tapahtuman tukijoita, Riihimäen kaupunkia, Hyvinkään kaupunkia ja Hotel Sveitsiä. Ensi vuonna uudestaan!