Valtakunnalliset yhdistyspäivät olivat yhteisöllisyyden juhlaa
Perjantaina Sokos Hotel Vaakunan ravintolatilassa järjestetyissä Valtakunnallisten yhdistyspäivien avajaisissa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka kiitteli runsaslukuista osallistujajoukkoa.
− En muista, milloin olisi tuntunut näin hyvältä. Ihan vaan sen takia, että saan olla täällä teidän kanssanne.
Yhdetkään yhdistyspäivät eivät ole jääneet Sydänmaanlakalta väliin sen jälkeen, kun hän aloitti työt Mielenterveyden keskusliitossa.
− Näiden päivien aikana saa katsoa ihmisiä silmiin ja tuntea hyvää oloa, vaikka olisi ollut vaikeaa, Sydänmaanlakka muistutti.
Sydänmaanlakan lisäksi avajaisissa kuultiin liiton puheenjohtaja Tarmo Raatikaisen – jota myös muistettiin 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi – esittämänä kappale Elämän haamu. Paikallisyhdistyksistä Pia Vahekoski Porin Hyviksestä ja Annika Häggvist Tukirangasta toivottivat yhdistyspäivien osallistujat tervetulleeksi Poriin.
Häggvist kannusti nauttimaan kauniista kaupungista kulttuurirastien avulla. Hän myös muistutti liiton ytimessä olevasta teemasta.
− Hienoa, että tapahtuma päätettiin järjestää juuri Porissa. Tänne on vieraiden hyvä tulla, vaikka täällä onkin aika hassu murre. Näinä aikoina Mielenterveyden keskusliiton perusajatus korostuu. Sinä et ole yksin, me emme kukaan ole yksin.
Vuoden Pomppu Kaipparille
Vuoden mielenterveysyhdistykselle myönnettävän Pomppu-palkinnon jakoi avajaisten aikana Mielenterveyden keskusliiton kehitysjohtaja Janne Jalava. Vuoden Pomppu matkasi tänä vuonna puheenjohtaja Sepi Sundmanin ja toimintavastaava Marjo Kaartisen mukana Raaseporiin, Kaippari ry:lle. Jalavan mukaan tänä vuonna korostettiin yhdistyksen kykyä kehittää toimintaansa poikkeuksellisessa tilanteessa, yhteistyöverkostoa sekä avoimuutta.
− Kaippari on kuin olohuone keskellä kaupunkia. Lisäksi se toimii pitkälti aktiivisten vapaaehtoisten kautta, joita ilman toiminta olisi mahdotonta. Yhdistyksellä on myös paljon monikulttuurista toimintaa, Jalava perusteli.
Kulttuuria suunnistuksen ja sanojen muodossa
Perjantaina osallistujat pääsivät tutustumaan Porin kaupunkiin kulttuurirastien merkeissä sekä osallistumaan vitsipajaan ja kulttuuriseminaariin. Willen WitsiWerstaassa jaettiin toinen toistaan hulvattomampia kaskuja. Kulttuuriseminaarissa Sepi Sundman avasi tapahtumajärjestämisen lainalaisuuksia ja Eveliina Lafghani johdatti osallistujat muun muassa luovan kirjoittamisen saloihin.
− Kaiken ytimessä on hauskuus ja se, että tehdään yhdessä. Ottakaa taide ja kulttuuri elämäänne, Lafghani kannusti.
Perjantai huipentui yhteiseen iltaohjelmaan, jonka alussa kuultiin kulttuurikummi Kyösti Mäkimattilan videotervehdys. Witsimaratonin jälkeen yleisön joukosta valittu tuomaristo pääsi kruunaamaan parhaimmiston WitsiWerstaassa syntyneistä vitseistä. Lisäksi yleisöä laulatti ja tanssitti artisti Lavah Man RT Male eli Riku Turpeinen sekä Tarmo Raatikaisen ja Sepi Sundmanin muodostama duo. Loppuillan tunnelman loivat kymmenet hittikappaleet lukuisten eri osallistujien tulkitsemana karaokessa.
”Jokaiselle löytyy laji, jossa on hyvä”
Lauantaina koko osallistujajoukko kokoontui Porin stadionille kisailemaan yleisurheilun ja erilaisten toimintarastien parissa. Porin Ässien kapteeni, jääkiekkoilija ja Leijonien riveissä maailmanmestaruuden vuonna 2011 voittanut Jesse Joensuu avasi kilpailupäivän puhumalla liikunnan, kilpailemisen ja itsensä ylittämisen merkityksestä.
− Iän myötä olen alkanut analysoida erilaisia mielialanvaihteluita ja huomaan selkeän vaikutuksen sillä, olenko urheillut sinä päivänä.
Joensuun mielestä olisi tärkeää, että valtion tasolla panostettaisiin ihmisten liikkumiseen entistä enemmän. Hän myös kannusti etsimään omaa lajia ja kysymään vinkkejä esimerkiksi eri lajien parissa olevilta ihmisiltä.
− Uskon, että jokaiselle löytyy laji, jossa on hyvä ja josta tykkää. On iso juttu itsetunnolle, kun huomaa kehittyvänsä harjoittelun myötä.
”Nautin joka hetkestä!”
Lajeina yleisurheilukilpailuissa oli 1000 metrin kävely, ruotsalaisviesti sekä 3-ottelu, jossa miteltiin 60 metrin juoksussa, kuulantyönnössä ja pituushypyssä.
Kisalajien lisäksi kentällä pääsi heittämään pärekoria, testaamaan koordinaatiokykyä salibandyn merkeissä ja nappaamaan talteen hyvinvointivinkkejä.
Omaa vuoroaan pärekorin heitossa odottanut Arja Tuomioja Tukiyhdistys Karvisesta kertoi olevansa mukana yhdistyspäivillä ensimmäistä kertaa, vaikka yhdistystoiminnassa hän onkin ollut mukana melkein 10 vuotta. Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuustossa hän istuu toista kautta.
Kimmoke yhdistyspäiville lähtemiselle oli mahdollisuus nähdä pitkästä aikaa ihmisiä kasvotusten. Päivien aikana Tuomioja oli yllättänyt itsensä esimerkiksi päätymällä sattumalta Willen Witsipajaan, jonka vitsimaratonista hän nappasi lopulta pronssia.
Ensimmäiset yhdistyspäivät olivat Tuomiojalle hieno kokemus.
− Oli niin ihana nähdä kaikkia ihmisiä. Nautin joka hetkestä!
Kalajokilaakson Mielenterveysyhdistys Mielikit oli lähtenyt yhdistyspäiville sankoin joukoin. Raahesta, Oulaisista ja Ylivieskasta kerääntyi lopulta linja-autollinen porukkaa, kertoivat Anna-Kaisa Pekuri, Jessica Rajala, Tiina Kemi ja Mirja Huhtala.
Tänä vuonna Mielikit sijoittui täpärästi toiseksi Kuopion Mielenterveyden tuki -joukkueen vietyä voiton yhdistyskisassa. Mielikkien kilpailijoissa ja kannattajissa oli sekä monesti osallistuneita konkareita että uudempia tulokkaita.
− Olin viime vuonna kannustusjoukoissa ja nyt tänä vuonna kilpailemassa, kertoi Rajala.
Tapahtuman yhteisöllisyys ja se, että kaikki kannustivat kaikkia, saivat Mielikki ry:n porukalta kehuja. Sijoituksista he eivät niinkään välittäneet.
− Tärkeintä on, että osallistuu, Pekuri muistutti.
− Myös se on tärkeää, että pystyy ylittämään itsensä. En ajatellut, että uskaltaisin osallistua, mutta kaikki meni sittenkin hyvin, Rajala hymyili.
Mielenterveyden keskusliitto kiittää kaikkia Valtakunnallisten yhdistyspäivien osallistujia hienosta tapahtumasta. Ensi vuonna uudestaan!