Hyppää sisältöön

Omat mielenterveyshaasteet hoitajan työkaluna

Mielenterveyden ongelmiin liittyvä stigma eli häpeäleima on yhä olemassa, vaikka aihe on jo todella paljon esillä julkisuudessa. Yksi tabuista ovat mielenterveysalan ammattilaisten omat mielenterveyshaasteet, joihin liittyviä kokemuksia selvitetään uudessa opinnäytteessä.

Terveydenhoitajaopiskelijat Senja Front ja Ilona Leppänen haastattelivat järjestöissä toimivia mielenterveystyöntekijöitä, joilla itsellään tai joiden läheisillä oli omakohtaista kokemusta mielenterveyden haasteista.

− Omien mielenterveyden pulmiin liittyvien kokemusten jakaminen on sotealan ammattilaisten keskuudessa tabu, vaikka tutkimuksemme mukaan kokemusten jakamisesta on koettu olevan hyötyä, Front ja Leppänen tiivistävät.

− Kyse on hukatusta potentiaalista.

Kokemusten jakaminen tehtävä harkiten

Haastatteluissa ilmeni, että hoitotyössä saatetaan keskustella varsin avoimesti somaattisista sairauksista, jos potilaalla ja hoitajalla on niistä samankaltaisia kokemuksia. Sama ei aina päde mielenterveysongelmiin.

Kuitenkin harkittu kokemusten jakaminen vähentää stigmaa, normalisoi mielenterveysongelmia ja -haasteita, helpottaa luottamussuhteen luomista asiakkaan kanssa ja lisää tasa-arvoa. Kokemusten jakaminen voi olla tehokas työkalu hoitosuhteessa.

Sen käyttöönotto vaatii ammatillista lähestymistapaa asiakkaan edun varmistamiseksi. Työntekijän on tärkeää tietää, mitä kannattaa jakaa ja mitä ei. Asiakas voi hyötyä suuresti siitä, että työntekijä jakaa omia kokemuksiaan, mutta samalla työntekijän on oltava tietoinen omista rajoistaan ja siitä, mitä on eettistä ja asianmukaista jakaa.

Työntekijän haasteet osa elämää töissäkin

− Järjestöissä jaetaan omia kokemuksia mielenterveyden ongelmista ja haasteista, ja asiakkaat ovat antaneet siitä hyvä palautetta työntekijöille. Heidän mukaansa työntekijöitä on helpompi lähestyä ja puhua omista haasteista, kun tietää, että työntekijälläkin on aiheesta kokemuksia ja ymmärrystä, Front ja Leppänen toteavat.

Järjestöissä työntekijöidenkin mielenterveyden haasteet nähtiin osana normaalia elämää ja niistä pystyttiin olemaan avoimia työpaikalla. Tämän koettiin osaltaan lisäävän työhyvinvointia ja jaksamista työssä.

− Opinnäytetyön näkökulmasta tutkimusta on tärkeää jatkaa. Kannattaisi tutkia laajemmin, miten työntekijöiden kokemukset vaikuttavat asiakkaisiin ja miten sotealan työpaikoilla voisi parantaa suhtautumista työntekijöiden mielenterveyshaasteisiin ja samalla edistää työhyvinvointia, Front ja Leppänen suosittavat.

− Avoimella keskustelulla mielenterveyden ongelmista voimme jokainen vähentää mielenterveysongelmien ympärillä olevaa stigmaa.

Lisätietoa:

30.5. klo 18–18.30 Insta Live, Myyttikestit: Eihän nyt ammattilainen voi itse oireilla!
Mielenterveyden keskusliiton tilillä, @mielenterveydenkl.
IG-livessä aiheesta puhuu kokemusasiantuntija Ali. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Lue opinnäyte verkosta: https://www.theseus.fi/handle/10024/852057

Katso myös: Uutta tietoa soteammattilaisten mielenterveydestä

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.