Mielenterveysviikolla puhutaan tunteista
Mielenterveysviikon teemana on tänä vuonna tunteet. Erityisesti sairauden vaikeissa vaiheissa koettuja tunteita on tärkeä uskaltaa sanoittaa. Viikon teeman avulla halutaan muistuttaa siitä, että joskus omia tunteita voi tunnistaa paremmin, kun kuulee toisen sanoittavan omiaan. Tämän lisäksi myös avun hakeminen voi helpottua, kun pystyy paremmin sanoittamaan oloaan.
– Fyysisten sairauksien kulkua voidaan seurata esimerkiksi laboratoriokokeilla. Mielen asioissa taas ainut tapa on kertoa, miltä meistä tuntuu. Kun tunteitaan ja oloaan pystyy sanoittamaan, voi olla helpompi löytää sellaisten ihmisten ja paikkojen luo, missä niitä voi käsitellä. Tässä järjestöjen merkitys on suuri, sanoo Mielenterveyden keskusliiton viestinnän asiantuntija Emma Nikka.
Mielenterveyden keskusliiton toiminnan ytimessä on vahva kokemustieto, ja toiminta suunnitellaan ja tuotetaan yhdessä mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten kanssa. Myös mielenterveysviikon viestit ovat heidän sanoittamiaan.
”Asioilla on hinnan lisäksi myös arvo”
Tunnekeskustelulla on merkitys myös poliittisessa päätöksenteossa. Yli miljoona suomalaista painii muun muassa kampanjassa nähtävien tunteiden kanssa joka vuosi. Kaikilla tulee olla oikeus ja mahdollisuus hoitoon ja tukeen.
– Poliittisessa päätöksenteossa unohdetaan usein, että asioilla on hinnan lisäksi myös arvo. Jos pelkästään rahapuheen perusteella lähdetään arvottamaan mielenterveysongelmien hoitoa, mennään isosti metsään. Ihmistä tulee aina kohdella ihmisarvon mukaisesti, sanoo Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja, kuusamolainen Tarmo Raatikainen.
Vakavaa masennusta itsekin sairastava Raatikainen on pettynyt psykiatristen hoitopaikkojen karsimiseen sekä terapiatakuun viivästymiseen. Hänen mukaansa terapiatakuuta ei voi kuitata yleisellä hoitotakuulla.
“Pelottavaa on se, että aina edes he, jotka itse aktiivisesti yrittävät hakea apua, eivät sitä saa”, Raatikainen sanoo.
Päätapahtumana Mielenterveysmessut
Mielenterveysviikkoa vietetään viikolla 47, mutta teemaviikko käynnistyy perinteisesti viikon 46 sunnuntaina kynttilätapahtumilla. Mielenterveysviikon ytimessä on liiton perustehtävä: mielenterveysongelmiin liittyvän stigman vähentäminen ja mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten näkemysten esiin nostaminen.
Mielenterveysviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, seminaareja ja tempauksia ympäri maata. Viikon päätapahtuma on verkossa järjestettävät Mielenterveysmessut, jotka järjestetään jo 27. kertaa. Valoa ja asiantuntija- sekä kokemustietoa tuodaan neljättä kertaa verkossa, nyt täysin uudella tapahtuma-alustalla ja uudistetulla ohjelmalla.
Tiistaina ja keskiviikkona päästään nauttimaan aamustudioista, radiosta, iltapäiväkahveista, kokemuspuheenvuoroista sekä tietysti asiantuntijoiden luennoista toinen toistaan kiinnostavammista aiheista. Linjoille voit hypätä koska vain, ja tallenteetkin on katsottavissa viikon loppuun saakka.