Mielenterveyden keskusliitto on Helsinki Priden yhteisökumppani
Pride-kuukausi huipentuu Helsingissä lauantaina 27.6. järjestettävään Helsinki Pride -tapahtumaan. Kyseessä on sateenkaarevuutta juhlistava tapahtuma, joka on ennen kaikkea mielenosoitus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien puolesta.
Mielenterveyden keskusliitto on neljättä kertaa Helsinki Priden virallinen yhteisökumppani. Liiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakan mukaan kumppanuus on kunnia-asia.
− Olen itsekin mukana laajennetun perheeni kanssa. Odotamme tapahtumaa todella paljon, Sydänmaanlakka sanoo.
Helsinki Priden teema on tänä vuonna Vapaus kasvaa. Sydänmaanlakka pitää teemaa loistavana.
− Perusta vapaudelle kasvaa nousee kokemuksesta, että voin olla oma itseni. Kasvua ei voi määritellä ulkoa käsin. Sen sijaan kasvaakseen ihminen tarvitsee ympäristön, jossa on lupa hyväksyä itsensä tässä hetkessä ja joka mahdollista kasvun jotakin kohti.
Sydänmaanlakan mukaan on tärkeää, että nuorilla on paljon moninaisia esimerkkejä elämässään. Samaan aikaan, kun hän iloitsee aiempaa avoimemmasta puheesta sateenkaariteemojen ympärillä, hän tunnistaa myös sen nostattamat vastavoimat.
− Tässä ajassa sateenkaarinuorten ympärillä on tosi rajua puhetta. Maailmalla on valitettavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, jos nuorilla ei ole vapautta kasvaa. Lupaa tuntea ja ajatella, niin kuin he itse tuntevat ja ajattelevat, Sydänmaanlakka muistuttaa.
Asiantuntijoita tavattavissa puistojuhlassa
Lauantaina 27.6. Mielenterveyden keskusliiton asiantuntijoita voi tavata sekä kulkueessa että puistojuhlassa liiton teltalla. He kuuntelevat, keskustelevat ja kertovat liiton toiminnasta.
Lisäksi teltalla on tänäkin vuonna suuren suosion aiempina vuosina saanut viestien vaihto, kun rohkaisevia sanoja saa kirjoittaa sateenkaarenväreissä hehkuville korteille ja ripustaa pyykkinarulle muiden poimittavaksi. Samalla itselleen voi napata mukaan jonkun toisen kirjoittaman, itseä puhuttelevan viestin.

Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveysjärjestönä myös ihmisoikeusjärjestö. Yhdenvertaisuus on yksi toimintamme perusperiaatteista, josta pidämme kiinni. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää tai vihapuhetta toiminnassamme ja sosiaalisen median kanavissamme.
