Kun ihminen voi olla oma itsensä, hänen koko potentiaalinsa pääsee loistamaan
”Miksi minusta tuntuu tältä? Miksi en millään mene haluttuun muottiin? Mikä minussa on vikana? Miksi en ole kuin muut?”
Muun muassa tällaisia ajatuksia moni sateenkaari-ihminen pohtii jatkuvasti. Meillä kaikilla on luontainen tarve sopia joukkoon – silloinkin, kun se ei tunnu omalta. Normin todentaminen sukupuolivähemmistöön kuuluvana voi sattua, ei vain henkisesti vaan myös fyysisesti. Kokoaikainen kohonnut stressitila voi vaikuttaa ihmiseen myös ajan kanssa fyysisesti.
Yhteiskunnan normien odotuksissa epäonnistuminen toisensa jälkeen voi syöstä mielen mustaan aukkoon, johon hädin tuskin pääsee valoa. Vasta sanojen löytyminen omalle kokemukselle ja oman yhteisön löytyminen raottavat hitaasti ovea, joka on ollut tiukasti lukittuna. Oven takana loukussa on ollut ihmisen koko potentiaali.
Normin todentaminen sukupuolivähemmistöön kuuluvana voi sattua, ei vain henkisesti vaan myös fyysisesti.
Kun ihminen voi olla täysin oma itsensä, ilman stressiä, vaaraa ja jatkuvaa henkistä kuormittuneisuutta, oli kyse sitten esimerkiksi lähipiiristä tai työyhteisöstä, hänen koko potentiaalinsa pääsee loistamaan kirkkaana. Valitettavasti tämä ei ole kaikille totta vielä tänä päivänäkään. On edelleen jopa hengenvaarallista kuulua avoimesti sukupuolivähemmistöön. THL:n mukaan Euroopan unionin perusoikeusviraston LHBTI-kyselytutkimukseen (2020)vastanneista, Suomessa asuvista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä, kolmannes oli kokenut häirintää viimeisen vuoden aikana. Vastaajista 15 prosenttia kertoi välttävänsä tiettyjä paikkoja, kuten julkisia tiloja ja kulkuneuvoja, usein tai aina väkivallan tai häirinnän pelossa.
Yksi pahimmista asioista sukupuolivähemmistöön kuuluvalle on nimenomaan turvattomuuden tuntu. Mitkä tilat ovat turvallisia? Missä voi liikkua ilman uhkaa esimerkiksi häirinnästä tai väkivallasta? Missä minut kohdattaisiin ennen kaikkea ihmisenä, eikä kävelevänä kummajaisena tai vitsinä?
Turvallisuuden tunteen menettäminen on valtava isku mielelle. Kun jatkuvasti joutuu miettimään omaa turvallisuuttaan, mielestä loppuu äärimmäisen nopeasti tila ja kaista. Kaikki energia menee tilanteiden ja tilojen tarkkaan analysoitiin, jotta voi pysytellä mahdollisimman turvassa. Kun ihminen lopulta palaa loppuun, voi olla helpompaa olla menemättä, varsinkin uusiin tilanteisiin, tai olla tapaamatta ihmisiä, niitä tuttujakaan. Tästä seuraa usein yksinäisyyttä. Noidan kehä on valmis. Kaikenlaisten riskien ottaminen loppuu, jolloin on kyllä turvassa – mutta samalla loppuu myös eläminen, ja potentiaalin ovi sulkeutuu uudelleen.
Turvallisuuden tunteen menettäminen on valtava isku mielelle.
Mitä voimme sitten tehdä viedäksemme yhdenvertaisuutta eteenpäin esimerkiksi työelämässä? Sekä vahva viestiminen turvallisemmasta tilasta että sen taakse kehitetyt toimintamallit ovat äärimmäisen tärkeitä. Tässä hyvänä työkaluna on esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteet. Myös meillä Mielenterveyden keskusliitossa on kesäkuun alussa otettu käyttöön turvallisemman tilan periaatteet.
On ollut ihanaa nähdä, kuinka näiden periaatteiden käyttöönotto on ylipäätään levinnyt. Ne viestivät tilasta, jonne on turvallista tulla, juuri sellaisena kuin on, ja jossa epäasialliseen toimintaan puututaan. Ei tarvitse piilotella. Vähemmistöstressi voi hiljalleen väistyä, kun voi luottaa siihen, että kaikille turvallisemmasta tilasta huolehditaan.
Saavutetuista oikeuksista on pidettävä aktiivisesti kiinni, jotta ne eivät vaarannu. Myös turvallisemman tilan luominen on aktiivista työtä yhdessä.
Kenenkään ei pitäisi joutua vaaraan sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia. Yhteiskunnan arvomaailman kovetessa Priden kaltaisten ihmisoikeuksia puolustavien mielenosoitusten tärkeys korostuu.
Kaika
Kirjoittaja on Mielenterveyden keskusliiton suunnittelija ja queer-ihminen.
