Hyppää sisältöön

Toimintamme

Yksittäinen luento. Verkkokurssi vilkkaine keskusteluineen. Ennakkoluuloihin vaikuttaminen valtakunnallisesti. Selailtava opaskirja. Jäsenyhdistyksen pulmien ratkominen. Päivittäinen edunvalvonta työryhmissä. Instagram- ja Facebook-postaus. Neuvontapuhelimen pirahdus.

Toimimme monilla eri kentillä. Osa toiminnastamme on helpommin ja heti näkyvää, kuten verkkotapahtumat tai kurssi juuri teidän lähellänne. Osa taas ei ehkä heti näy ulospäin yksittäiselle ihmiselle. Kuten äärettömän tärkeä vaikuttamis- ja edunvalvontatyö. Silti ilman sitä pitkäjänteistä työtä eläisimme aika erilaisessa maailmassa mielenterveysongelmia kokevan ihmisen näkökannalta.

Edunvalvonta, vaikuttaminen ja verkostoyhteistyö

Toimimme asiantuntijoina sekä edustamme kokemusasiantuntijan ääntä lukuisissa eri työryhmissä, hallituksissa ja verkostoissa – lähes päivittäin. Valvomme psyykkisesti sairastuneiden ja mielenterveysongelmia kokevien ja heidän läheistensä etuja, myös lainsäädännön tasolla, ja seuraamme tiiviisti sote-kenttää. Olemme mukana myös kansainvälisissä verkostoissa.

Yhdistystoiminta ja palvelut yhdistyksille

Tuemme kaikkia yli 140 mielenterveysyhdistystämme eri puolilla maata heidän toiminnassaan. Järjestämme yhdistyksille koulutuksia, järjestöpäiviä ja monia tapahtumia, myös yhdessä jäsenyhdistystemme kanssa. Ylläpidämme jäsenrekisteriä. Toimitamme ja lähetämme säännöllistä jäsenkirjettä. Annamme yhdistyksille neuvoja palvelevassa yhdistyspuhelimessa.

Liikuntatoiminta

Kehitämme yhteistyössä mielenterveysyhdistystemme kanssa liikuntatoimintaa jäsenillemme. Salibandyä, joogaa, lentopalloa, vesijumppaa, kuntosalia ja kävelyä… Viikoittain aktivoimme jopa 2000 ihmistä liikkumaan eri puolilla maata. Järjestämme koulutuksia liikuntatoiminnan  aloittamiseen ja kehittämiseen ja liikunnallisia tapahtumia.

Kulttuuritoiminta

Tuomme kulttuurihyvinvointia esiin mielenterveyden näkökulmasta sekä nostamme esille mielenterveysaiheita kulttuurin keinoin. Järjestämme vuosittain vaihtelevaa toimintaa, kursseja ja tapahtumia taiteen ja kulttuurin eri aloilta. Järjestämme ammattilaisille koulutuksia aiheesta, ja olemme jäsenjärjestöillemme apuna ja tukena kulttuuritoiminnan järjestämisessä.

Neuvontapalvelut

Oli huolenaihe pieni tai suuri, autamme valtakunnallisesti sekä puhelimessa että chatissä. Vuosittain kohtaamme jopa 10 000 keskustelua, neuvoa ja apua tarvitsevaa ihmistä.

Koulutukset, kurssit ja tapahtumat

Järjestämme kursseja, koulutuksia, seminaareja, luentoja ja muita tapahtumia mielenterveysongelmia itse kokeville ihmisille ja heille jotka haluavat tuoda toivoa ja tukea toisille. Lisäksi meillä on koulutuksia ja seminaareja asiakkaidensa arjessa mielenterveysongelmia kohtaaville ammattilaisille sekä kenelle tahansa ajankohtaisista aiheista kiinnostuneille. Kurssitoimintaa meillä on niin kasvotusten kuin verkossa, vuodessa jopa yli 100 erilaista kurssia ja koulutusta.

Vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminta

Vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus ovat ydinjuttujamme. Mielenterveysongelmia itse kokeville suunnatuilla kursseilla on aina mukana vertaisohjaaja. Järjestämme koulutuksia vertaisohjaajille ja kokemusasiantuntijoille ja kehitämme vertaistoimintaa. Jäsenyhdistyksissämme vertaisuus onkin yleensä tärkein osa toimintaa.

Tuomme mukaan kokemusasiantuntijan äänen palveluiden kehittämiseen ja eri työryhmiin. Omissa koulutuksissamme on aina mukana kokemuksen ääni, ja meiltä voi tiedustella kokemusasiantuntijaa myös toisten koulutuksiin ja tapahtumiin kertomaan mielenterveysasioista kokemukselliselta näkökannalta.

Viestintä ja julkaisut

Pyrimme arkipäiväistämään mielenterveyden häiriöitä, nostamme mielenterveysaiheita ja erilaisia näkökulmia julkiseen keskusteluun, mediaan ja sosiaaliseen mediaan. Vaikutamme ennakkoluuloihin viestinnän keinoin. Julkaisemme sähköistä uutiskirjettä, Mielenterveysbarometria, tiedotteita, kannanottoja, artikkeleita, tuotamme tarinoita ja sometamme.

Hankkeet

Monissa hankkeissa kehitämme palveluja ja toimintamalleja. Toimimme asiantuntijana ja tuomme mukaan kokemusasiantuntijan äänen silloin kun mielenterveysasioista puhutaan.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.