Kategoria: Yleinen
Yleinen
6 ideaa talviulkoiluun
Talvilomakausi käynnistyi Etelä-Suomessa ja jatkuu tulevina viikkoina eripuolilla Suomea. Nyt on otollinen aika ulkoiluun, kun vielä ehtii nauttia lumesta ja talvisista aktiviteeteistä ennen kevään koittoa. Löydät alta kuusi vinkkiä talviulkoiluun.
Yleinen
Skutsi kuulee -ohjelma jatkuu kolmivuotisena hankkeena
Vuonna 2023 pilotoitu nuorten aikuisten luonto-ohjelma Skutsi kuulee on saanut STEA:lta avustusehdotuksen ja jatkuu kolmivuotisena hankkeena. Pilottivuonna kartutettiin tärkeitä oppeja ja kokemusta toiminnan kehittämiseen.
Yleinen
”Tiedän, että ulkona ja vuorilla elämä voi muuttua”
Vuorikiipeilijä ja vaellusopas Teemu Suominen löysi luonnosta ja ulkoilusta ne fiilikset, joita ennen sai nousuhumalasta. Selätettyään masennuksen ja raitistuttuaan hän antoi itselleen anteeksi Elbrus-vuoren huipulla.
Yleinen
Mielenterveyden keskusliiton neuvonnassa kohdattiin viime vuonna yli 2300 ihmistä
Nuorista suurin osa ottaa yhteyttä Valoa-chatin kautta, kun taas yli 50-vuotiaat tarttuvat ennemmin puhelimeen. Yhteydenottajia oli aina 18-vuotiaista päälle 80-vuotiaisiin. Ahdistus ja paha olo korostuvat keskusteluissa kaikkien ikäryhmien kanssa.
Yleinen
”Työelämässä pitäisi ymmärtää paremmin se, ettei ihmisen tarvitse aina jaksaa”
Kelan tuoreen tilaston mukaan mielenterveysongelmat veivät viime vuonna jo yli 100 000 suomalaista pitkälle sairauspoissaololle. Kasvu johtuu erityisesti ahdistuneisuushäiriöistä. ”Voi olla, että uupumisen taustalla on psyykkinen sairaus, joka vaikuttaa jaksamiseen. Yhtä mahdollinen syy on myös se, ettei työ tai työyhteisö tue jaksamista”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton erityisasiantuntija Päivi Rissanen.
Yleinen
Kevään kursseilla keskiössä ovat tunteet ja ihan tavallinen arki
Mielenterveyden keskusliiton kevään 2024 Uusi alku -kurssiopas on ilmestynyt, ja ilmoittautuminen ja haku maksuttomille kursseille käynnistynyt. Oppaan lähes 100 tapahtumaa auttavat löytämään voimavaroja, tarkastelemaan tunteita ja kohtaamaan arjen lempeydellä.
Yleinen
Itsemyötätuntoa voi harjoitella läpi elämän
Monen on helpompi osoittaa myötätuntoa toisia kuin itseään kohtaan. Itsemyötätuntotaidot voivat kuitenkin auttaa meitä monella tapaa. ”Kun tunnistamme, mikä on itsellemme tärkeää, ja löydämme asioista mielenkiintoiset puolet, löydämme myös syyn tehdä niitä. Näin opimme näkemään asioiden arvon ja sen, miksi ne ovat hyviä tekoja itsellemme”, muistuttaa Mielenterveyden keskusliiton kouluttaja Merja Matilainen.
Yleinen
Ainutlaatuisia verkkokursseja ihmisten omista kokemuksista
Mielenterveyden keskusliiton kaikille avoimien ja maksuttomien itseopiskeltavien verkkokurssien suosio perustuu vertaistukeen ja aitoihin tunteisiin. ”Vaikka puhutaan kursseista jaksoineen, niitä ei ole tarkoitus suorittaa. Kaikki materiaali on tuotettu oman pohdiskelun ja elämäntilanteen tueksi”, muistuttaa koulutus- ja markkinointikoordinaattori Riitta Hämäläinen.
Yleinen
Tunteet kertovat tarpeistamme ja mahdollistavat muutoksen
”Hankalilta tuntuvat tunteet voivat jopa olla myönteisiltä tuntuvia tärkeämpiä, sillä ne kertovat muutoksen tarpeesta. Niiden äärelle on hyvä pysähtyä, sillä ne kertovat jostain tärkeästä”, sanoo Mielenterveyden keskusliiton kuntoutussuunnittelija Terhi Kimmelma-Paajanen.
Yleinen
Mielenterveysviikolla puhutaan tunteista
Tunteista puhuminen on tärkeää muttei aina helppoa. Vertaistuen avulla omia tunteita voi oppia ymmärtämään paremmin, jolloin avun hakeminenkin voi helpottua. Ylipäätään tunteiden tunnistaminen voi lopulta muuttaa niin elämän suunnan kuin käsityksen itsestä ihmisenä.