”Peilikuvalleen ei voi muuta kuin nauraa”
Tervetuloa Kulttuuriliiteriin hakemaan inspiraatiota Martti Innasen taiteen kautta, nauti luovuudesta kanssamme! MTKL:n kulttuurituottaja Nina Tuitun ja Kukunorin toiminnanjohtajan Markus Raivion vieraina Kulttuuriliiterissä ovat taiteilija Kari Tykkyläinen alias Tykylevits sekä esiintyvä taiteilija, klovnerian parissa työskentelevä Roosa Hannikainen. Tässä jutussa on otteita keskustelusta. Kuuntele keskustelu kokonaisuudessaan podcastina.
Taiteilija Martti Innasen (1931–2014) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. Innanen oli taiteilijana provokaattori, jonka tuotannosta ei huumoria puutu. Mutta teosten vitsikkyydessä on aina totta ainakin toinen puoli, kuten Martti Innasen ystävä Josper Knutas kuvailee:
− Luonteemme kuvaajina hänen oivaltavat taulunsa voisivat tuntua ahdistavilta, mutta teokset ovat niin aseistariisuvan hauskoja, että peilikuvalleen ei voi muuta kuin nauraa – loppujen lopuksi Innasen kuva suomalaisuudesta tuntuu vapauttavalta. Eivätkä kaikki hänen maalauksensa kuvaa sivistyksen ohittamia maakuntien karpaaseja tai urbaaneja nousukkaita, ja niissäkin on taustalla usein joku keventävä puumerkki kuten hassu kissa tai koira. Lisäksi Innasen laaja sympaattisten ihmissusitaulujen tuotanto pehmentää hänen taiteilijakuvaansa.
Kulttuuriliiterin seinällä roikkui tällä kertaa Innasen vuonna 1987 maalaama tunnelmallinen teos nimeltä Suokamelin laulu. Viritimme sikarilaatikkokitaralla ”bluusin” ja lähdimme hakemaan inspistä Innasesta!
Suokamelin laulu
Miten käy kamelilta laulaminen ja millainen on tunnelma Innasen maalauksessa Suokamelin laulu? Miten kuvailisitte maalausta Roosa Hannikainen ja Markus Raivio?
Roosa:
Ensin tuli yksinäisyysolo – mies on mennyt metsään laulamaan yksin kamelin kanssa. Tämä voisi myös olla tulevaisuuden näkymä siitä, mitä ilmastonmuutos on tehnyt meidän maailmalle. Kameli on karhusta manipuloituna tässä maailmantemmellyksessä vähän eri näköiseksi. Ja Väinämöinen on laulamassa lauluja. Tavallaan kuvataan se, mihin tilaan maailma on mennyt.
Markus:
Näin siinä samaa Väinämöistä, se tulee mieleen siitä Suokameli nimestä. Väinämöinenhän lauloi suohon. Ja kun katsoo sitä, meditatiivista henkeä, niin hän on transsinomaisessa tilassa sen luuttunsa kanssa. Mietin, että jotain yhteyttä hän siinä hakee. Suokameli taas katselee ylös taivaalle sitä valoa, mikä myöskin voisi olla sellainen toivon symboli. Kumminkin tässä tehdään jotakin yhdessä.
Roosa:
Kuitenkin tulee mieleen yksinäisyys, mutta myös ihmisen ja eläimen välinen yhteys. Ihmisellähän voi olla läheisempi suhde johonkin eläimeen kuin ihmiseen. Ihmiset myös kommunikoivat eläinten kautta aika paljon, esimerkiksi koiran kautta on helpompi ottaa kontaktia muihin. Monella yksinäisellä ihmisellähän on jokin eläin, eikä välttämättä ole niitä ihmissuhteita. Tässäkin taulussa voi olla niin, että he ovat toistensa ainoat ystävät.
Klovneriaa pakko-oireisuudesta – missä menee huumorin rajat?
Olet Roosa tehnyt klovneriaa muun muassa pakko-oireisuudesta, mutta missä menee huumorin raja mielenterveysaiheissa?
Roosa:
Muutama vuosi sitten tuli itselleni pakko-oireisuutta ja koin, että siitä täytyy tehdä taidetta. Teatteriklovneria meni silloin ihan toiselle tasolle ja sai ihan eri merkityksen – tuntui, että oikeasti pystyi kanavoimaan omaa mielenterveyttään siihen taiteeseen.
Aivan ehdottomasti ei voi nauraa, jos ei ole itse kokenut sitä, mutta sulla on täysi oikeus nauraa ja tehdä suurta parodiaa, jos ne ovat sun omia kokemuksia. Mutta se raja on tarkka ja hienovarainen – sulla on omistusoikeus sille taiteelle, niin kauan kuin se on sun omaa kokemusta.
Tehdään taiteessa just sitä miltä se tuntuu
Otetaanpa puhelinsoitto täältä Kulttuuriliiteristä Siuruan Kansan Tasavaltaan Tykkyläisen Karille eli taiteilija Tykylevitsille. Miten kuvatulkkaisit Innasen teosta Kari?
Kari:
Kyllä kait mä sieltä oman kuvan tietenkin löysin, kun mää siellä suolla pruukaan käydä istuskelemassa ja ihmettelen. Mulla ei ole siellä kamelia, mutta mulla on kaikenmoisia mielikuvitusolentoja, mitä tuolla suolla löytyy. Mä asun täällä soitten keskellä Siuruan Kansan Tasavallassa, niin mä olen tämän nimennyt.
Mähän olen tavannutkin Innasen nuorena taideopiskelijana. Naureskelin, että täähän on aivan kreisi ukko. Myöhemmin hoksasin, että tämähän just särkee raja-aitoja. Tänä päivänä, kun olen ollut ite-taiteen kanssa tekemisissä, niin ei sieltä kovin paljon enää löydy uusia Innasia. Ehkä sieltä löytyy vielä joku hullu, joka uskoo omaan taiteeseensa. Mä olen kannustanut sitten tällaisia. Innanen oli mulle vähän sellainen pelottavakin naivisti, hän oli hyvin itsevarma. Kun musta itestäkin on tehty kylähullu, niin olen vähän noudattanutkin sitä esimerkkiä, että ”me ei kuvia kumarreta, me tehdään just sitä miltä se tuntuu!” Ja sitä mä toivon monille muillekin nuorille taiteilijoille.
Kuuntele Martti Innasen tarina, Tykkyläisen sikarilaatikkokitaralla esittämä Melkein -suoblues sekä koko keskustelu Kulttuuriliiteri podcast-sarjan kolmannesta jaksosta: Kulttuuriliiteri – Suolla soi bluussi.
Kaikki Kulttuuriliiteri-podcastin jaksot myös Spotifyssa.
Podcast on radio-ohjelman omainen verkkoon tallennettu äänilähetys. Kulttuuriliiteri on ilmaiseksi kuunneltavissa, eikä sen kuuntelua varten tarvitse ladata erikseen sovelluksia tai rekisteröityä sovellusten käyttäjäksi.
Teksti ja kuva: Nina Tuittu