Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja: "Liitossa löytyy rohkeutta muutokseen"

Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen on ollut pitkään mukana sekä liiton että oman paikallisyhdistyksensä toiminnassa. Hänellä on menossa toinen kausi liiton puheenjohtaja. Lisäksi hän toimii jo yhdeksättä vuotta paikallisyhdistys Kuusamon Mielenterveyden Tuki ry:n puheenjohtajana. Nyt hän kertoo, mitä merkittäviä muutoksia mielenterveyden kentällä on tapahtunut liiton 50-vuotisen historian aikana sekä mitkä ovat tämän hetken suurimmat haasteet ja tärkeimmät edunvalvonnan tavoitteet.

Mielenterveyden keskusliitto täytti tänä vuonna 50 vuotta. Mitkä asiat ovat mielestäsi liiton toiminnassa merkittävimpiä?

– Liiton toiminnassa tärkein on toteutunut koko ajan, ja se on se, että liiton ja paikallisyhdistysten toiminta tukee ihmisten osallisuutta ja tarjoaa vertaisuutta sekä matalankynnyksen kohtaamispaikkoja.

Vuosien varrella liitto on nostanut yhteiskunnalliseen keskusteluun kulloinkin ajankohtaisia teemoja, jotka koskettavat mielenterveyskuntoutujia ja heidän omaisiaan. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen mukana kulkee aina myös stigman poistaminen. Erillisten kampanjoiden ohella työtä stigman poistamiseksi tehdään koko ajan.

Välillä on hyvä miettiä myös sitä, että kuinka vahvasti itse on mukana rakentamassa stigmaa. Itse olen tottunut puhumaan julkisuudessa, enkä ole koskaan salaillut sitä, että olen masennuspotilas. Liiton ja paikallisyhdistysten tarjoamat vertaisuus ja yhteisöllisyys voivat tuoda jollekin vahvuutta kertoa omaa tarinaansa ja tulla näkyväksi mielenterveyskuntoutujana, ja se on tärkeää. Se on osa stigman poistamisen työtä.

Liitossa on aktiivisesti seurattu, millaisia muutoksia ajassa tapahtuu ja pysytty niiden muutosten mukana. Koronan myötä teimme järkyttävän hienon digiloikan. Tiedän, että kaikki eivät diggaa tästä digiloikasta, mutta se on ollut pakko tehdä ja siinä on onnistuttu. Kaksi vuotta sitten ei olisi ollut ihan itsestään selvä juttu, että tämäkin haastattelu tehdään netin välityksellä, vaan se olisi sovittu tehtäväksi seuraavan kerran, kun olen käymässä Helsingissä. On hienoa, että liitossa löytyy rohkeutta lähteä muutokseen mukaan.

Mitkä ovat nähdäksesi tämän hetken suurimpia haasteita?

– Ensinnäkin se, että toiminnassa on mukana tosi vähän nuoria ihmisiä. Kaksikymppisistä liki nelikymppisiin asti on monttu. Meidän pitää jollakin keinolla saada nuoria mukaan toimintaan, sillä se on toiminnan jatkuvuuden kannalta oleellista. Jälleen kerran siihen liittyy myös stigma. Nuoren ihmisen voi olla aika vaikeaa sanoa, että on mukana mielenterveysyhdistyksen toiminnassa.

Toinen haaste tulee uusista sote-alueista. Aiemmin kunnat ovat tukeneet paikallisyhdistyksiä, mutta nyt kun sote-palveluiden rahoitus menee maakuntiin, niin kunnilla ei ole enää käytössä sitä rahoitusta, jolla yhdistyksiä voidaan tukea.

Kolmas merkittävä haaste on yhteistyö ammattilaisten kanssa. Siinä on hirvittävästi eroa paikallisesti, millä tavalla yhteistyö ammattilaisten kanssa toimii. Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa asiakas on ollut osastojaksolla julkisessa terveydenhuollossa: Mitä tapahtuu osastojakson jälkeen? Kerrotaanko kuntoutujille mielenterveysyhdistysten toiminnasta ja palveluista?

Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät edunvalvonnan tavoitteet?

– Tämän voi kiteyttää yhteen asiaan: terapiatakuu ja sen edistäminen. Töitä on tehty jo paljon, ja aloite on edennyt hyvin eduskunnassa. Jottei se häviä sote-alueiden uudistuksessa, niin tarvitaan merkittävästi toimintaa.

Millaista muutosta huomaat 50 vuodessa tapahtuneen mielenterveyden kentällä?

– Mielenterveysongelmista puhuminen on helpottunut, vaikka on se tietysti edelleen paikoin vaikeaa.  Aika harvoin niistä asioista vielä puhutaan kahvipöydässä. Siinä voidaan kertoa selkävaivoista tai lonkkaleikkauksesta. Tietysti voi myös kertoa, että on ollut mielen kanssa ongelmia, mutta ei se vielä ihan tavallista ole. Näen hyvänä asiana esimerkiksi sen, että julkisuuden henkilöt ovat puhuneet mielenterveysongelmista avoimesti. Se voi rohkaista myös aivan tavallisia ihmisiä puhumaan aiheesta.

Mitä haluaisit sanoa lopuksi?

– Pitäkää huolta itsestänne. Muistakaa sanoa, että minä rakastan sinua. Se on hyvä ja tärkeä asia.

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Katso aiemmin julkaistut tarinat täältä.