Käännekohta - nimimerkiltä Puolipiste

;

Ahdistus minussa tuntuu kipuna rinnassa, kuristavana tunteena kaulallani. Kuin joku istuisi rintalastan päällä samalla kuristaen minua. Ahdistus saa minut tuntemaan, etten selviä, en pärjää ja haluan lopettaa olemassaoloni. Kun kohtaus on päällä, on vain ahdistus, ei mitään muuta. 

Masennus minussa tuntuu lamaannuttavana väsymyksenä ja turtumuksena. Hengittäminenkin tuntuu liian raskaalta. Silloin ajattelen, että millään ei ole mitään väliä, haluan vain pois. Olen niin väsynyt, etten jaksa. Kaikki värjäytyy mustaksi, enkä näe tulevaisuudessa mitään positiivista. Kaikki hyvä tuntuu kaukaiselta. 

Vaativa persoonallisuus tuntuu minussa häpeänä. Tunnen olevani riittämätön ja epäonnistunut. En ole tarpeeksi hyvä itselleni ja ajattelen etten ole tarpeeksi hyvä kenellekään. Toisaalta vaativuus saa minut liikkeelle, kun olen syvästikin masentunut. Toisaalta se estää luottamasta itseeni ja muihin. Rima on niin korkealla, että sitä on mahdotonta ylittää, niinpä koen useimmiten olevani täysin epäonnistunut.

Elän persoonallisuuksieni reunoilla. Kuten olettaa saattaa, aika-ajoin myös tipahtelen persoonallisuuksieni laitamilta tyhjyyden kanjoniin. Impulsiivisuus on muusani, joka lumoaa ja samanaikaisesti tekee minusta rapistuvaa sementtiä. Olen taajuudeltani epävakaa ja vapisen pelosta.

Päässäni sirisee rikkinäinen loisteputki. Ajatukseni ovat usvaa, jota voisi leikata veitsellä. Olen hidastunut, liikkeeni ovat tervan suloista, valuvaa olemusta. Masennus on kurottanut itsensä joka soluun, enkä totta puhuen tiedä, jaksanko tällä kertaa taistella vastaan.

Elämäni on lipuvan seesteistä usvaa. Masennus on sisään päin hengitettyjä sanoja, yhteen puristettuja hampaita. Tyhjyys soi masennuksessa. Sen sointiin on helppoa tuudittautua, helppoa jäädä. Irti repäisy sattuu huomattavasti enemmän, se tuottaa kipinöitä, välillä hentoja ja pieniä, välillä satuttavan suuria räjähdyksiä.

Masentuneena ei kirjoiteta runoja, mutta yritän silti. Paha olo kuohuu ja sykkii minussa. On vaikeuksia kurottaa – en tiedä enää mihin. Korvissani värähtelee ilkeä sointi, talo hengittää ympärilläni ja minä puristun kasaan. Halkeilen sanoja ja katselen ikkunasta taivaan raskausarpia.

Olen kärsinyt itsetuhoisista ajatuksista pitkään. Olen yrittänyt päättää elämäni useamman kerran. Osastot, letkut, vaipat ja lääkkeet ovat minulle tuttuja. Yhtenä kertana vain ajattelin, että en enää ikinä herää sairaalasta. Että on yksinkertaisesti pakko yrittää elää tämä herkkä elämäni.

Tatuointikoneen surina täyttää ajatukseni. Istun penkissä ja selitän tatuoijalle, että puolipiste tarkoittaa sitä, että olen päättänyt jatkaa tarinaani sen sijaan että olisin laittanut sille pisteen. Olen päättänyt jatkaa elämääni, en enää tuhoaisi sitä.

Itsetuhoiset ajatukset ja masennus eivät loppuneet siihen paikkaan, kun muste pyrki ihoni läpi tatuointipenkissä. Olin kuitenkin päättänyt, että pimeän jälkeen tulee aina valoisampi aika. Että minä pystyn, pärjään ja jaksan. Vaikka sitten väkisin.

Tanssin edelleen tanssia sirpaleideni ympärillä. Ahdistus on hajottanut minut useasti, mutta en ole kadottanut sirpaleitani kokonaan. Peilaan niistä rikkinäistä, mutta oman näköistä kuvaa itsestäni. Vaikka päiväni silloin tällöin särkyvät elohopeaksi, olen päättänyt jatkaa niillä aineksilla, mitä minulla on.

Nimimerkki: Puolipiste

 

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Katso aiemmin julkaistut tarinat täältä.