”Enää en pelkää elämää”

Mä en tiedä enää, kuka olen.

Nämä sanat Jesper Räsänen, 30, sanoi puolisolleen eräänä helmikuisena iltana vuonna 2020.

Jeppenä tunnettu mies on kavereiden keskuudessa ollut aina se, joka saa muut nauramaan, ja jolle muiden on helppo purkaa pahaa oloaan. Kun hänen oma jaksamisensa joutui koetukselle, ei siitä ollutkaan helppo puhua. Ei edes avovaimolle.

− Oli vaikea kertoa sellaisesta, josta ei itsekään ottanut selkoa. Vaikka tiesin, että suhteemme on vahva ja luotin puolisooni, pelkäsin, että asian myöntäminen muuttaisi jotain. Sanoittamalla oman pahan oloni myöntäisin sen myös olevan totta.

Vuoden 2020 alussa Jeppe huomasi, että rinnan päällä tuntui ahdistava paino. Hän työskenteli tuolloin matkustamohenkilökunnassa lentoyhtiössä, ja rankka työ väsytti kehoa ja mieltä. Lepoaika väheni ja lentoajat pitenivät jatkuvasti. Samaa työtä tekevän puolison kanssa ehti vaihtaa pikaiset suukot portilla, kun toinen tuli kotiin ja toinen lähti töihin.

Työn vastapainoksi urheilullinen mies harrasti aktiivisesti kiipeilyä. Urheilemalla ahdistuksen tunne pysyi hetken kauempana. Lisäksi hän koki tyytymättömyyttä omaan kehoonsa.

− Liikkuminen alkoi mennä överiksi. Kävin kiipeilemässä jopa 6 kertaa viikossa, jotta sain pahan olon tilalle muuta ajateltavaa.

Jeppe alkoi pelätä oloaan ja ajatuksiaan. Hän ei enää nauttinut muiden seurasta, vaan pelkäsi, mitä ihmiset hänestä ajattelevat.

Rinnassa painon tunne kasvoi.

− Erityisen pelottavaa oli, kun ahdistus iski kesken työpäivän lentokoneessa, ja tiesin, etten pääse sieltä pois.

Lopulta tilanne äityi niin pahaksi, että Jeppe päätyi vaihtamaan lentonsa pois, koska ei uskaltanut lähteä puolisonsa luota. Puolisolleen hän sanoi olevansa vain väsynyt.

Sitten tuli ilta, jolloin paha olo oli päässyt kasvamaan niin suureksi, että se oli pakko sanoa ääneen. Puoliso soitti apuun omat vanhempansa, jotka auttoivat Jeppeä varaamaan itselleen lääkäriajan.

− Nyt kun katson taaksepäin, ymmärrän, miten tämä kaikki on lähentänyt meitä entisestään puolisoni kanssa. Pystymme puhumaan ihan kaikesta. Ihailen myös sitä, miten anoppini on auttanut minua, silloin ja edelleen.

Pelottava, pelastava terapia

Jeppe varasi ajan psykiatrille yksityiselle lääkäriasemalle, jotta pääsi vastaanotolle mahdollisimman pian.

− Se oli kallis käynti. Olen onnekas, että minulla oli taloudellinen mahdollisuus siihen. Kaikilla ei ole, ja avun piiriin voi olla todella vaikea päästä akuutisti.

Työterveyden kautta hän sai lähetteen samalle psykiatrille. Yhdellä käynneistä myös puoliso oli mukana. Se tuntui Jepestä hyvältä.

Diagnoosiksi todettiin sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Psykiatri kirjoitti miehelle sairauslomaa ja kannusti tekemään mukavia asioita. Lääkäri teki selväksi, että levon lisäksi on tärkeä tehdä asioita, joista nauttii.

Melkein heti sairauslomalle jäämisen jälkeen työt lentoyhtiössä jäivät tauolle lomautuksen takia. Jeppe sai koronan myötä toivomansa tauon.

− Olen tyytyväinen, että koin sen kaiken juuri tuolloin. Silloin sai luvan kanssa vain olla, eikä tarvinnut nähdä ihmisiä.

Käynnit psykiatrin luona olivat kolmen viikon välein, ja käyntien välissä Jeppe ehti vajota syviin vesiin. Hän huomasi, miten tärkeää oli päästä säännöllisesti purkamaan asioita ammattilaisen kanssa. Kun psykiatri sitten kirjoitti B-lausunnon, joka oikeutti hakemaan Kelan korvaamaa terapiaa, oli päällimmäinen tunne kuitenkin pelko.

− Masennuksesta kärsinyt isoveljeni teki itsemurhan 10 vuotta sitten. Kai pelkäsin, että minulle voisi käydä samoin, vaikka sisimmässäni tiesin, ettei kävisi.

Jeppe etsi terapeuttia yli puoli vuotta ja lähetti sinä aikana lähes 60 kyselyä vapaista paikoista. Suomenruotsalaisena hän toivoi ensisijaisesti löytävänsä ruotsinkielisen terapeutin, mutta sellaisen löytäminen ei onnistunut. Lukuisten kieltävien päätösten keskellä hän ehti jo ajatella, ettei terapeuttia löytyisi ollenkaan. Kun sopiva vihdoin löytyi, se tuntui pelastukselta. Käynnissä on nyt toinen vuosi.

Oli vaikea kertoa sellaisesta, josta ei itsekään ottanut selkoa.

Terapiaa Jeppe vertaa urheilusuoritukseen. Vaikka synkimpiä ajatuksia on raskasta käydä läpi, joka kerta saa paremmin kiinni siitä, mistä kaikessa on kyse.

− Olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. En halua unohtaa sitä, mitä olen ollut, vaan kehityn ihmisenä koko ajan.

Lapsuuden traaginen loppu

Terapeutin kanssa hän on purkanut niin lapsuuttaan kuin sen loppumista isoveljen kuolemaan.

Koulunkäynti oli Jepelle vaikeaa. Suurimman osan kouluajastaan eläväinen poika vietti erilaisissa pienryhmissä ADHD:n, keskittymisvaikeuksien ja lukihäiriön takia. Hän ajattelee, että vaikeudet kyllä huomioitiin, mutta niihin reagoitiin väärin.

Alakoulussa Jepelle määrättiin ADHD-lääkkeitä, jotka eivät toimineet. Hän joutui istumaan käytävällä avustajan kanssa, kun kaverit istuivat luokassa. Lopulta pitkien koulupäivien keskellä kavereiden kanssa sai viettää vain välitunnit. Aktiivinen ja puhelias lapsi tunsi olonsa ulkopuoliseksi.

− Se tuntui syrjivältä. Kaverit olivat ainut syy, miksi tykkäsin koulusta. Jouduin monesti ulos luokasta ennen kuin tunti edes ehti alkaa.

16-vuotiaana Jeppe muutti pois kotoa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Vuotta myöhemmin hän kohtasi elämänsä suurimman tragedian, kun 10 vuotta vanhempi isoveli teki itsemurhan. Veljen kuolemaan loppui Jepen lapsuus. Sen jälkeen piti kasvaa nopeasti aikuiseksi.

− Hän oli tukeni ja turvani, jota katsoin aina ihaillen.

Itsemurha oli kaikille yllätys. Veljellä oli elämä ulkoisesti hyvällä mallilla: oli vaimo, kolme pientä lasta, ystäviä ja työpaikka. Jälkikäteen selvisi, että veli oli sairastunut masennukseen.

Jeppe asui tuolloin asuntolassa kaukana perheestään.

− Jälkikäteen mietittynä ei olisi pitänyt 17-vuotiaana jäädä asumaan yksin tuollaisen kokemuksen jälkeen.

Jeppe yritti jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Hän teki kavereiden kanssa mahdollisimman paljon asioita ja kävi juhlimassa. Alkoholin vaikutuksen alaisena hän saattoi puhua asiasta niin tutuille kuin tuntemattomillekin − usein tuntemattomille, koska heitä ei tapaisi enää koskaan.

− Monta baarireissua tuli tehtyä perisuomalaiseen tapaan siten, että itkin pöydässä tuntemattoman ihmisen kanssa.

Jeppe on myöhemmin ymmärtänyt kärsineensä ahdistuksesta jo tuolloin. Yhä edelleen ahdistukseen liittyy vahvasti menettämisen pelko.

− Olen jo kerran menettänyt elämäni tärkeimmän ihmisen, enkä halua menettää enää uudestaan.

Oma masennusdiagnoosi oli vaikea ja pelottava hyväksyä isoveljen kohtalon takia.

− Moni sanoo meidän olevan tosi samanlaisia. Ja sitten minä sain saman diagnoosin kuin hän aikanaan.

Miesten mielenterveysongelmat tapetille

Jeppe kokee, että suurin osa läheisistä otti uutisen hänen tilanteestaan hyvin vastaan. Monet olivat valmiita kuuntelemaan ja puhumaan.

Osa ihmisistä puolestaan sivuutti koko asian. Jeppe ajattelee sen johtuvan aiheen herkkyydestä ja ihmisten kyvyttömyydestä reagoida tämänkaltaisiin asioihin. Moni hänen ikäisensä mies on myös oppinut siihen, ettei tosimies itke tai avaudu.

− Silloin kun isoveli kuoli, sain lukemattoman määrän viestejä, että soita, jos siltä tuntuu. Sitten kun soitin, niin ihmiset kyselivät vain, että oletko lasketellut.

Mielenterveysongelmien myöntäminen voi olla hänen mielestään vaikeaa myös siksi, että aiheeseen liittyviä termejä käytetään helposti väärin.

− Kun on itse kotona oksentamassa ulos ahdistusta ja pelkkä peiliin katsominen pelottaa, niin toivoo, ettei kukaan käyttäisi mielenterveystermejä vain heittääkseen vitsiä. Muuten ihmiset eivät välttämättä ymmärrä keskustelun yhteydessä sitä, miten suuri hätä toisella voi olla.

Jeppe poisti sometilinsä jäätyään sairaslomalle, sillä ne lisäsivät pahaa oloa ja vertailua muihin. Parin kuukauden jälkeen hän palasi Instagramiin ja teki postauksen tilanteestaan. Hän halusi ihmisten ymmärtävän, että tällaiset asiat ovat todellisia.

Useat ystävät ja puolitutut soittivat hänelle päivityksen jälkeen ja kysyivät, miten Jeppe tunnisti pahan olon ja avun tarpeen. Monilla oli ollut samanlaisia fiiliksiä ja oireita. Osa myös kertoi omista terapiakokemuksistaan.

− Onneksi elämässäni on myös miehiä, jotka uskaltavat näyttää tunteensa.

Entistä valmiimpi isäksi

Kesällä 2021 Jeppe irtisanoutui vanhasta työstään ja päätti keskittyä uuteen. Nykyään hän toimii esihenkilönä ja palvelupäällikkönä liikunta- ja hyvinvointialalla. Työkaverit ja johto tietävät hänen tilanteestaan ja ovat suhtautuneet asiaan hyvin.

− Olen kertonut, että olen joka tiistaiaamu tunnin terapiassa, ja silloin ei kannata soitella. Se on aamupalani sinä päivänä.

Uuden työn ohella Jeppe valmistautuu tällä hetkellä elämänsä tärkeimpään tehtävään. Hänestä tulee isä tulevan vuoden alussa. Vanhemmuus tuntuu mahtavalta ja pelottavalta samaan aikaan.

− Se on hyvällä tavalla elämää mullistava asia, jota olemme puolisoni kanssa halunneet jo pitkään.

Edesmenneeltä veljeltä jäi kolme lasta, joiden kanssa Jeppe kasvoi tiiviisti. Pienistä lapsista huolehtimisesta tuli hänelle sydämen asia.

− Siksi ajattelen, että jos jossain, niin isänä olemisessa voin olla aika hyvä!

Ilman viimeistä puoltatoista vuotta Jeppe ei usko, että he odottaisivat nyt esikoistaan. Mennyt on valmistanut pariskuntaa uutta elämänvaihetta varten. Hän on kiitollinen läpikäymästään ja siitä, että on uskaltanut tehdä työtä itsensä kanssa.

Edelleen elämässä on päiviä, kun ahdistus on läsnä. Jeppe on kuitenkin oppinut, että se pitää ottaa vastaan ja hyväksyä. Terapiasta hän on saanut aseita taistella ”ahdistuskummituksia” vastaan. Jos ahdistukset kestivät ennen kaksi viikkoa, nyt ne kestävät enää vartin.

Jeppe kokee oppineensa itsestään paljon.

− Katson maailmaa ihan eri tavoin kuin ennen. Nyt tiedän, mitä mielenterveysongelmat tarkoittavat, ja miten voin ehkä auttaa myös muita. Enkä pelkää enää elämää.

Kuka?

Jesper, ”Jeppe”, Räsänen
30-vuotias.
Asuu Helsingissä.
Perheeseen kuuluu avovaimo ja alkuvuodesta syntyvä esikoinen.
Työskentelee palvelupäällikkönä liikunta-alalla.
Harrastaa golfia, padelia ja elokuvien katselua.

Teksti: Emma Nikka
Kuvat: Aleksi Hornborg

Mielenterveyden keskusliitto viettää vuonna 2021 50-vuotisjuhlavuottaan ja julkaisee vuoden aikana 50 tarinaa mielenterveydestä. Katso aiemmin julkaistut tarinat täältä.